Monthly Archives

maaliskuu 2016

KOTOILU JA HYVINVOINTI

Parvekkeen uusi elämä

maaliskuu 27, 2016

Viime ajat ovat olleet puuhakkaalle sielulleni vaikeita. Olen nimittäin joutunut jättämään treenaamisen selkäongelman vuoksi – eli liikkuminen on rajoittunut kevyeen joogailuun ja koiran lenkityksiin. Tämä tilanne on johtanut siihen, että a) olen pian aika ekspertti Netflixin Suits-sarjan suhteen ja b) kaipaan kunnon treenaamista jatkuvasti.

Noh, eilen sain helpotusta tykyttävään puuhailuhimooni – joskin en kylläkään urheilun muodossa, vaan erään sisustusprojektin sekä siihen liittyvän siivoamisen muodossa… Ja ai että – kyllä voikin paikkojen raivaaminen tehdä hyvää! (Niin mielelle kuin kodillekin.)

Kyseinen sisustusprojekti liittyy kämppämme lasitettuun parvekkeeseen. Parveke on ikävästi ollut suhteellisen tuoreessa asunnossamme se ”jämähuone” – jääden talvikauden sekä varastoitavien tavaroiden jalkoihin. Nyt kevään korvilla on tähän hommaan kuitenkin tulossa muutos! Suunnitelmissa on muuttaa tunkkainen varastofiilis joksikin aivan muuksi, nimittäin värikkääksi ja raikkaaksi kesähuoneeksi.

Projekti tulee vaatimaan hieman aikaa, sillä tällä hetkellä parvekkeella on tungosta; sieltä löytyy isoja puutarhakalusteita, erilaisia mattoja sekä talven jäljiltä partsille jääneitä lyhtyjä ynnä muuta pikku tavaraa. Edessä on siis täysraivaus (jonka eilen jo tosiaan pääsin aloittamaan) – ja tämän jälkeen ”puhtaalta pöydältä” sisustussuunnittelun aloittaminen.

Alla oleva kuvasarja on kaunistelematon – parvekkeen ”mielenkiintoinen” värimaailma (haalean keltaista ja peruspunaista – naminami), kuolleet kasvit sekä sekava kalustus tulevat näissä otoksissa ”upeasti” esiin. Mutta hei – ajattelin, että mitä karmeammat ennen-kuvat, sitä ihanampaa onkin sitten ihailla niitä jälkeen-otoksia!

partsi

partsi2 partsi3 partsi4

Kesähuone-projektille on siis luvassa jatkoa, toivottavasti hieman kauniimman kuvakavalkadin kera… Stay tuned!

-Viola

Pssst! Seuraa VIOLAN-menoa helposti Instagramin, Facebookin ja Bloglovinin kautta.

Yleinen

Paperisodan suloinen loppu?

maaliskuu 21, 2016

kela3

Kaiken arkirumbailun sekä to do -asialistauksien keskellä ovat kaikenalaiset virka-asioiden hoitamiset sekä paperisodat itselleni aikamoinen turn off. Pitkät kilometrien mittaiset lomakkeet, monien sivujen mittaiset ohjeistukset hakemusten tekemiseen ja kiemuraiset säädökset ovat onnen omiaan saamaan boheemin ajatuksenjuoksuni hyvinkin hämilleen.

Toisaalta minussa on myös toinen puoli – sillä boheemiuden alla on aina muhinut toisenlainenkin tyyppi; tavaroita mielellään kategorioihin lajitteleva, dymo-tarroja ja kansioiden värikoodausta rakastava saksalaisen järjestelmällisyyden ihailija. Tämä osuus itsestäni nauttii suunnattomasti aina, kun virka-asioiden ja hakemusten täyttäminen sujuu helposti ja kätevästi, tehokkaalla tahdilla – ja mieluiten netissä asioiden.

Olenkin jo pitkään ollut Kelan nettipalveluiden suuri fani. Mielestäni on to-del-la mahtavaa, että voin oman asiointitilini kautta hoitaa kaikenlaiset hakemusten täyttämiset – ja jopa lähettää liitteet sähköisesti; puhelimella voin napsaista kuvat papereistani ja hetkessä ne ovat jo matkalla Kelalle! Saksalais-minä hykerteleekin joka kerta onnesta, kun taas kerran saan hoidettua jonkun Kela-asiani alle viidessä minuutissa asiointisivujen kätevän systeemin kautta.

kela2

Nettiasiointi mahdollistaa mukavan kokemuksen virka-asioinnista; tunnelmaa voi halutessaan keventää entisestään vaikkapa jäätelöllä, hakemusasioiden ja muiden lomassa herkkuaan popsien. Aika kivaa.

Nyt beibi-asioiden myötä on elämään tullut uusia hoidettavia asioita; pitää selvittää yksityiskohtia äitiysvapaista, tukimuodoista ja muista uuden elämänvaiheen mukanaan tuomista seikoista. Onneksi Kelalla on tähänkin kätevät apukeinot: lapsiperheen pikaopas tarjoaa todella selkeän aikajanan muodossa olevan selosteen siitä, mitä asioita tulisi missäkin vaiheessa lapsi-/lasta odottavien perheiden hoitaa. Kelan laskurisivuilta voi myös laskea iisisti esimerkiksi oman äitiysvapaansa keston ja alkamisajan – tätäkään asiaa ei siis tarvitse yksinään hetkeäkään pähkäillä. Ja hei, koska eletään moderneja aikoja, niin Kela tarjoaa myös keskustelufoorumin muodossa toimivat Kysy Kelasta-palstat.

kela4

Muissa maissa paljon aikaa viettäneenä voin kokemuksen syvällä rintaäänellä sanoa, että joka maassa ei virka-asioiden hoito ole aina kovinkaan sujuvaa. Olen taistellut pankkikuvioiden kanssa Ranskassa, ihmetellyt terveydenhuoltokiemuroita Jenkeissä ja selvitellyt (lukemattomien päivien ajan) Espanjan säädöksiä lemmikkien terveystarkastuksiin liittyen. Eli kaikenlaista ihme säätöä on tullut nähtyä, kera lievien hermoromahdusten ja otsalle kivunneiden hikikarpaloiden.

Vaikkei esimerkiksi Espanjan eläinlääkärien sekavia dokumentteja voikaan verrata maan kansalaisasioiden hoitoon (eli en voi väittää tietäväni paikallisen ”Kelan” toimivuudesta) – niin sanoisin kyllä, että Kelan kohdalla erityisesti nettipalveluiden toimivuus painii kyllä aivan omassa luokassaan. Que bueno, Kela!

Tiesittekös muuten, että lapsiperheille on Kelalla myös aivan oma, erityinen ”coach”; Kela-Kerttu. Itse olin tästä suloisesta hyönteis-apulaisesta autuaan tietämätön vielä jokin aika sitten, mutta Kelalla vieraillessani sain tietää tämän hauskan palvelun olemassaolosta. Kela-Kertulla on oma Facebook-sivukin, josta voi mennä kurkkimaan tietoa beibi- ja lapsiasioihin liittyen.

kela1

Kaiken kaikkiaan voisi siis sanoa, että vaikka lasten saaminen ja odotus eivät olekaan ihan kivutonta hommaa (synnytykset ja muut, you know) niin vauvan saapumiseen liittyvä virka-asioiden hoito on kyllä oman kokemukseni mukaan ollut erittäin kätevää ja sujuvaa.

Saksalais-Viola kiittää ja kuittaa; Dankeschön, Kela!

-Viola

Pssst! Seuraa VIOLAN-menoa helposti Instagramin, Facebookin ja Bloglovinin kautta.