Monthly Archives

tammikuu 2017

Yleinen

Viikon ajatus

tammikuu 30, 2017

taivas

Tänään on sellainen aamu, jolloin en meinaa saada ajatuksiani tekstin muotoon, en sitten millään. Ja kuitenkin samalla pää on niin täynnä ajatuksia, että suhina vaan käy. Huh.

Sekavasta mielentilasta huolimatta päätin kuitenkin tulla tänne blogin sivuille, sillä tänne kirjoittaminen ei ikinä ole huono idea – saan nimittäin niin paljon voimaa ja iloa teidän kommenteistanne sekä viesteistänne ettette arvaakaan. Olette kultaisia, ihania ja viisaita tyyppejä – kiitos että olette mukana meiningeissä! Älkääkäs koskaan unohtako sitä, miten upeita olette – edes näin maanantaina.

”What lies before us and what lies behind us are small matters compared to what lies within us. And when you bring what is within out to the world, miracles happen.”

-Henry David Thoreau

-V

 Pssst! Seuraa VIOLAN-menoa helposti Instagramin, Facebookin ja Bloglovinin kautta.

Yleinen

Kaurarusinapatukat & kotoisaa onnea

tammikuu 29, 2017

hygge

Oma ruokavalioni aaltoilee jonkin verran vuodenaikojen, fiiliksen ja kropan tarpeiden mukaan. Varsinkin lämpötilojen vaihtelu vaikuttaa siihen mitä lautasellani on: kesäisin vetelen salaatteja ja itse tehtyjä mehuja päivittäin, talvisin rakastun uunijuureksiin ja lämmittäviin mausteisiin. Tietyt ruoka-aineet ovat kuitenkin pysyneet jo pitkään mukana syömingeissäni; niistä yksi on kaurahiutaleet.

Rakkaista hiutaleistani teen lähes päivittäin jotain ruokaa; puuroa, patukoita, leipää tai rieskoja. Lisään kourallisen kauraa usein myös smoothieeni; hiutaleiden mukana juoma saa kunnon kuitulisän, on tätä kautta myös täyteläisempi ja pitää nälän pidempään poissa.

Kuvissa näkyvät kaurarusinapatukat ovat itse asiassa vauvan apinaeväs-reseptin kautta kehiteltyjä, aikuisempaan makuun soveltuvia pikkuherkkuja. Kehittelin ohjeen huomattuani liian usein syöneeni beben kauraeväät ennen kuin pikkumies edes ehti niiden pariin istahtaa.

Näitä kauravälipaloja kelpaa mutustella kahvin kanssa, ottaa mukaan reissun päälle tai syödä vaikka aamiaisella mikäli isompi ateriointi aamutuimaan ei ole se oma juttu.

hygge2

Kaurarusinapatukat

(n. 6 kpl)

2 dl luomukaurahiutaleita

2 kypsää banaania

1 rkl kookosöljyä

ripaus suolaa

1 tl ceylonkanelia

päälle: rusinoita

  • Muussaa banaanit haarukalla. Sekoita banaanien joukkoon kaikki muut aineet.
  • Muotoile patukoiksi pellillä, leivinpaperin päällä.
  • Laita halutessasi patukoiden päälle muutamat rusinat.
  • Paista 200 asteessa noin kymmenen minuuttia. 

Kuvissa patukoiden seurana näkyy myös aika ihana kirjaherkku; Meik Wikingin Hygge – Hyvän elämän kirja. Suosittelen tätä opusta kaikille, jotka kaipaavat rentoja ja kotoisia vinkkejä hyvään oloon – ei pingottamista ja sääntöjä vaan ennemminkin lämpöistä hengailua viltin alla, hetkiin uppoutumista ja pienten asioiden vaalimista. Eli juurikin sitä mitä kirjan nimikin lupailee: hyvää elämää.

-V

Pssst! Seuraa VIOLAN-menoa helposti Instagramin, Facebookin ja Bloglovinin kautta.

Hyvinvointi Ruoka

Täydellinen vegeaamiainen

tammikuu 26, 2017

aamiainen

Täydellinen aamupala. Ah. Onko mitään parempaa?

Yhtenä päivänä onnistuin sellaisen kokoamaan jääkaapin aineksista, ja oi sitä iloa! Kyllä aamiaiset ovat vaan niin parhaita aterioita ikinä, aijaijai.

Ja mitäs siis söin? Noh, aamun menuni oli tuona ihanaisena päivänä seuraavanlainen:

  • ISO kuppi kahvia
  • Leivät joiden päällä: avocadoa, Oatlyn Påmackania, tomaattia, basilikaa
  • Yosa Greek ”jogurtti” marjoilla ja maapähkinävoilla

The Täydellinen Aamupala nautitaan mieluiten ajan kanssa, joko hyvässä seurassa tai oman upean itsensä kanssa herkkuja ylistäen.

Aamut on kultaa,

-V

Pssst! Seuraa VIOLAN-menoa helposti Instagramin, Facebookin ja Bloglovinin kautta.

Yleinen

Kirje sinulle, pikkuinen

tammikuu 24, 2017

viuula

Heippa poikani,

On vuosi 2017, tammikuun 24. päivä. Kaupunki on Helsinki, synnyinpaikkasi. Ja sinä, sinä olet seitsemän kuukauden ikäinen pötkylä. Ihmeellinen, pehmoinen, vahvasti kuolaava pötkylä.

Saapuessasi maailmaan en osannut, millään tasolla, varautua tai varustautua siihen mitä olisi luvassa. Pienoinen olemuksesi oli tuolloin, ja on edelleen, ulkoisesti erittäin harhaanjohtava. Sitähän voisi helposti miettiä, että mitäs tuommoinen pikkiriikkinen potkupuvussa heiluva lapsonen voisi maailmaan tuoda – saati miten sitä muokata?

Oijoijoi. Kuinka väärässä sitä voikaan olla. Sillä jo nyt olet muokannut maailman, ainakin omani, ihan uudennäköiseksi. Simsalabim – ja kaikki on toisin. Teit sen tuosta vaan, samalla veijarimaisesti hymyillen (ja jatkuvasti höpisten).

Olen ansiostasi nyt jo noin miljoona kertaa viisaampi ihminen verrattuna sinua edeltävään elämääni. (Elämään, joka nyt tuntuu absurdilta vitsiltä – osasinko muka joskus elää ilman sinua?) Opetat minulle niin paljon, joka päivä, yhä uudelleen. Olen ymmärtänyt asioita itsestäni, ihmisistä sekä ihan koko maailmasta aivan uusilla tavoilla kanssasi elämää ihmetellessäni. Elämä on syvempää ja rikkaampaa, täyttä.

Tosin nykyinen elämä on myös osin täynnä toisenlaisia fiiliksiä – äitiys on muokannut ennen niin huolettomasta  persoonastani kroonisen stressaajan. Näin ollen en siis enää omista tunnetilaa nimeltä huoleton (englannin termi care free on osuva kuvaus menetetystä fiiliksestä), sillä missä menenkin ja minne kuljenkin, on mieleni sopukoissa aina ensimmäisenä eräs toinen, hänen hyvinvointinsa ja onnensa. Eräs pieni mies. Sinä.

Menetetyn huolettomuuden tilalle on kuitenkin tullut jotain järjettömän suurta. Rakkaus. Ja se on niin valtavaa, että tuntuu kuin se pomppaisi ulos sisältäni ja lähtisi kaupungille huutelemaan suuruuttaan heti kun saisi siihen tilaisuuden. Rakkaus, joka sulattaa jotain sisälläni ihan joka kerta kun tapitat minua isoilla sinisilmilläsi, samalla hekotellen jollekin ilmeisen hyvälle päänsisäiselle vitsillesi. Rakkaus, jolla ei ole rajoja tai muotoa, se vain on, ihan joka puolella.

Tällä hetkellä maailmalla kuohutaan monista asioista, varsinkin politiikan puolella, mutta niistä en aio sinulle jaaritella koska

a) tiedän kiinnostuksesi pitkille selityksille olevan lyhytjänteistä

b) politiikkaa enemmän näytät olevan kallellaan ruokakulttuurin tutkimiseen

Ja koska olen itsekin aika lailla väsynyt maailman uutisiin sekä kaikkeen raskaaseen juuri nyt, aionkin keskittyä jälleen kerran olennaiseen – kuten sinä minua opetat tekemään joka päivä.

All you need is love – äläkä usko mitään muuta, jos joku joskus toisin väittää.

-Äiti

Pssst! Seuraa VIOLAN-menoa helposti Instagramin, Facebookin ja Bloglovinin kautta.

Yleinen

Helsingin kahvilahuumaa

tammikuu 20, 2017

Helsinki on nykyään aivan mahtava kaffekaupunki. Omina teinivuosisani kaupungin makein kahvilahelmi oli Sokoksen Coffee House, mutta nykyään on kahviloita niin runsaasti että sitä on suorastaan valinnanvaikeuden äärellä kuppilaansa valitessaan.

Ajattelin vinkkailla teille viime aikoina testaamiani kahviloita, kaikkia näitä suosittelen lämpimästi testaamaan. And here they come:

roots

Kuin Berliinin matka minuutissa! Sellainen fiilis itselleni tuli Rootsissa käydessä. Tyylikkään pelkistetty sisustus ja vegaaniset tarjoilut tekevät tästä paikasta ehdottomasti vierailun arvoisen. Palvelu Rootsissa oli myös todella ystävällistä ja rentoa. Vauvan kanssa kahvittelijoille sanottakoon, että hipsterimäisen chillin ympäristön keskellä voi ajoittain tuntea olevansa hieman eri kastia möykkäävän palleronsa kera (nimimerkillä koettu on) – mutta Rootsin mukavan ja ystävällisen tunnelman vuoksi tämä ei kuitenkaan aiheuttanut lainkaan epämukavia fiiliksiä itselleni.

makers

Makers on todellinen Lauttasaaren helmi! Ihastuin tähän paikkaan ja sen raakakakkuihin (himoan nytkin sitä sitruuna-valkosuklaaihanuutta – ah!) käydessäni siellä hiljattain ensi kertaa. Makersissa on myös erityisen ihana ja ystävällinen palvelu sekä hurmaavan boheemi sisustus. Suosittelen testaamaan kakkujen lisäksi vohveleita – makuja löytyy niin suolaisia kuin makeita ja tämän lisäksi ovat herkut gluteenittomia sekä pääosin vegaanisia. Ja lisäksi: kahvi täällä oli täydellistä!

atski

Hieno, astetta ylevämpi kahvila. Ei kuitenkaan millään tavalla jäykkislokaatio, vaan juurikin sellainen paikka johon voi hyvin majoittua vaikka läppärin kera töitä tekemään mikäli se on sitä ominta puuhaa kahviloissa käydessä. Plussaa siitä, että perusvalikoimaa piristävät tuorepuristetut mehut ja kivat smoothiet. Mikäli ehtii, kannattaa kahvilakäynnin jälkeen kiertää Atskin sen hetkinen näyttely – kulttuuria ja kahvetta, samassa paketissa!

Rakkaudesta kahviloihin,

-V

Pssst! Seuraa VIOLAN-menoa helposti Instagramin, Facebookin ja Bloglovinin kautta.

HETKET JA FIILIKSET

Jos huomista ei olekaan

tammikuu 18, 2017

1546359_10151798510476491_1700472463_n

Erään työhöni liittyneen tapahtuman kautta olin viime vuonna mukana tilaisuudessa, jossa kuulin tarinan, joka on muistunut mieleeni aika ajoittain. Tuon tarinan kertoi eräs naishenkilö, omiin elämänkokemuksiinsa perustuen. Naisen kertomus jäi tuolloin leijumaan mieleeni, kuin sumuinen pilvi, surullinen ja kaunis yhtä aikaa.

Tuo nainen oli menettänyt lapsensa. Naisen pojalla oli ollut vaikea sairaus joka vei lopulta pienen ihmisen voimat. Vähä vähältä, päivä päivältä.

Kertomuksen kuullessani olin raskauteni loppupuolella joten tarinan surullisen kauniit sävyt upposivat aivan erityisen syvälle sieluni ytimiin. Kyyneleen vierähtäessä poskelleni pienen pieni vauva sisälläni pyöri ja potki vatsaani hellästi, kuin muistuttaen että kaikki on ihan hyvin. Ehkä vauva aisti, että kaipasin lohdutusta.

Loppupäivän ajan mietin tuota naista, tarinaa ja poikaa. Kysymykset ja ajatukset lipuivat mieleeni synkkinä. Kuinka oman lapsen menetyksestä voisi ikinä toipua? Mitä jos itse sairastuisin? Tai joku muu läheinen? Miten voisin taata pojalleni mahdollisimman terveen ja turvallisen tulevaisuuden? Vai onko kaikki lopulta kohtalon korttipakan varassa?

Tarina ei kuitenkaan ollut pelkästään synkkä. Itse asiassa se oli täynnä toivoa. Kertomuksen ydin ei ollut poika, joka sairastui ja lopulta menehtyi – vaan lapsi, joka oli esimerkki siitä, minkälaista voimaa elämänilo ja lapsenmieli sisältävätkään. Lapsi, joka halusi juhlia syntymäpäiviään kuten muutkin, ilmapalloineen ja hamppariaterioineen, sairaalasängyllä pleikkaria pelaten.

Päätin myöhemmin, synkkien ajatusten hieman päästettyä otteestaan, ottavani opikseni tuosta tarinasta. Halusin sitä kautta tehdä kunniaa tuolle pienelle, rohkealle pojalle johon sain kunnian tuon kertomuksen kautta tutustua.

Ja otinkin opikseni. Ymmärsin ja ymmärrän taas hieman paremmin sen, ettei mikään ole valmiiksi luvattua. Sen vuoksi paras tapa elää, omasta mielestäni, on sellainen jossa rakkautta tuhlaillaan ja kiitollisuutta törsäillään, ihan joka päivä.

Viimeksi eilen toteutin tätä periaatettani poikani herätessä hyvinkin etuajassa ensimmäisiltä päiväuniltaan. Ensimmäinen nopea reaktio mielessäni oli lievästi ärsyyntynyt, kun oisin halunnut joogata ja juoda kahvin rauhassa. Heti tuon jälkeen muistin. Muistin millä on oikeasti väliä. Sillä, että saan nähdä poikani heräävän, onnellisena ja terveenä. Sillä, että olen niin etuoikeutettu että saan olla juuri tämän, maailman aurinkoisimmat virnistykset omaavan ihmisen äiti. Sillä, että olen tässä ja ihan vaan elän ja hengitän.

Muistetaan siis kiittää ja olla kiitollisia. Sillä jos jokin suomalainen tapa on aivan satavarmasti huono ja väärä niin se on uskomus siitä, ettei kiitoksia pitäisi ”turhaan” jaella. Sellaista ei olekaan kuin turha kiitos tai kiitollisuus.

Niinpä:

Kiitos kiitos kiitos. 

-V

Pssst! Seuraa VIOLAN-menoa helposti Instagramin, Facebookin ja Bloglovinin kautta.

Yleinen

Puuron uudet vaatteet

tammikuu 17, 2017

puuro

Puuro on kaikessa yksinkertaisuudessaan mahtava ruoka. Sen varioinnissa on myös loputtomia mahdollisuuksia; voi pyöräyttää tuorepuuron, keittää riisi- tai mannapuuron, surauttaa raikkaan vispipuuron tai kokkailla suurempaan nälkään täyttävän pähkinä-banaanipuuron.

puuro2

Suosittelenkin testailemaan uusia makuyhdistelmiä puuroja keitellessä rohkeasti, sillä puuron perusluonne venyy moneen.

Tässäpä näin ollen muutama vinkki tuleviin puuro-tastingeihin:

  • Peruskaurapuurosta tulee ihan uudenlainen ja runsas aamuateria kun puuron sekaan lisää keittämisen loppuvaiheessa kypsän banaanin sekä hieman maapähkinävoita.
  • Mikä vaan puuro saa uuden luonteen kun sen maustaa uudella tavalla; kardemumma toimii erityisen ihanasti mustikkaisen puuron kera, kaneli on mahtava banaanipuuron kaveri ja inkivääri maustaa ja raikastaa taatelisen omena-quinoapuuron.
  • Makean puuron ystävä voi hunajan tai hillon sijaan kokeilla uutta twistiä puuroihinsa inkiväärisiirapin tai kookossokerin muodossa.

 

Ei muuta kuin puurokauhat heilumaan pupuset! Ihanaa päivää kaikille!

-V

Pssst! Seuraa VIOLAN-menoa helposti Instagramin, Facebookin ja Bloglovinin kautta.

Yleinen

Arkista juhlaa

tammikuu 16, 2017

koti4

En ole ikinä pahemmin innostunut sanasta arki – lähinnä ehkä siihen liittyvien mielikuvien vuoksi. Etenkin nimenomaan tuo suomenkielinen sanasemme tuo (ainakin itselleni) helposti mieleen seuraavanlaisia sanapareja ja sanoja; arkinen puurtaminen, arkinen meno, arkinen ruoka, arkiasu – eikä mikään näistä erityisemmin saa punttejani tutisemaan innosta ja ilosta. Jotenkin arkeen lyödään monesti tasapaksun ja tylsän tyypin leima – ja tässä asenteessa on mielestäni korjattavaa.

Itse toivon voivani opettaa pojalleni samanlaista arki on juhlaa -asennetta mitä olen itse saanut lapsuudenkodistani muistojeni varastoihin ammentaa. Kukkia voi (ja pitää!) ostaa ihan ilman syytä ja keskellä viikkoa, pizza on hauska tilata ajoittain perjantain sijaan maanantaina, saunassa käymisestä voi tehdä luksusta parilla tuikulla sekä pehmeällä musiikilla ja illallisen voi syödä olkkarin matolla piknik-tyyliin.

Elämä on sitä mitä siitä tekee. Ja arki on mitä suuremmissa määrin elämää.

Rikasta, täyttä elämää – ja juurikin sen näköistä mitä siitä itse muotoilee.

-V

Pssst! Seuraa VIOLAN-menoa helposti Instagramin, Facebookin ja Bloglovinin kautta.

Yleinen

Reppu kultaa täynnä

tammikuu 10, 2017

reppu4

Tänään luvassa on juttua asiasta, joka on pelastanut niin kroppani, mielenrauhani kuin ihan koko arkielämänikin. Nyt puhutaan nimittäin asiasta nimeltä kantoreppu. Eli teille, jotka olette toivoneet vauvaelämään liittyviä juttuja – this one is for you!

Ensin hieman pohjatietoa tästä ”vauvavarustelun” maailmasta, myös teille jotka ette juuri tällä hetkellä beibielämää elä: se on täyttä hulluutta. Kantoreppuihin-, liinoihin, vaunuihin, syöttötuoleihin, hoitopöytiin, kylpyammeisiin ynnä muihin saisi helposti uppoamaan koko omaisuutensa. Tämän lisäksi myös mielenrauha on koetuksella; päätösten suma joka liittyy vauvantarvikeostoksiin on val-ta-va. Esimerkiksi niinkin simppeliltä asialta vaikuttava juttu kuin lastenvaunut on hämmentävä loputtomien valintojen suo. Vaunuja ostaessa pitää miettiä (muun muassa!) vaunujen kokoa sekä ulkonäköä, ympäröiviä sääolosuhteita, käyttötarkoitusta, oman kotitalon hissiä/rappusia suhteessa vaunuihin sekä sitä käyttääkö autoa vaiko enemmän julkisia. Lisäksi on vielä kokonainen lisävarusteiden, pyörien ja säätelymekanismien luvattu maailma, johon on helppo kadottaa järkensä (sekä ne viimeiset euronsa).

Pohjustuksena tämä selostus on toisaalta myös harhaanjohtava, sillä kuten niin monen asian kanssa, voi vauvatavaroiden maailmassakin kulkea joko aivan kaikkea kokeillen tai sitten viileän coolisti vain muutaman tärkeimmän asian luokse vaellellen.

Mikä onkaan se oma tyyli, yksi on varmaa, jos itseltäni kysytään. Kantoreppu on yksi parhaista hankinnoista, joita tulevat vanhemmat voivat tehdä. Toki joillekin voi sopia paremmin pelkkien vaunujen lykkäily pitkin kyliä ja mantuja, mutta väittäisin että hyvä kantoreppu on tarvikkeena niin monipuolinen ja arkea helpottava (halleluja!) että siihen on vaikeaa olla rakastumatta.

reppu1

Kantoreppujakin on toki monia erilaisia, mutta oman reppumerkin valitsemisen koin helpommaksi kuin monen muun vauvahärpäkkeen ja -tavaran, sillä nettivertailujen sekä ystävien suositusten perusteella sain hyvät vinkit reppumetsästykseen. Top 3 -suosikkeihin pääsivät lopulta Manduca, Wompat ja Tula. Näistä päädyimme sitten testaamaan Tulaa ja Wompattia – ja tätä kautta löysimme sitten matchimme: ostimme lopulta omaksi repuksemme Tulan.

Ja miksi reppu on mielestäni niin mahtava kapistus – ja millä tavoin se liittyy oman kropan (ja mielialan) hyvään fiilikseen? Ensinnäkin, hyvä kantoreppu on ergonominen eli toisin sanoen: lapsen kantaminen repussa on oikeasti mukavaa. Lisäksi moniin paikkoihin ja tilanteisiin on vaunujen kanssa työlästä mennä – näissä tilanteissa turvaudun aina reppuun. Esimerkkinä tästä koiralenkit, joita teen joka päivä.

reppu2

Omat aamuni käynnistyvät nimittäin aina ulkoilulla ja mukana meiningissä kulkee koiran lisäksi myös tyytyväisenä repussa tuhiseva vauva. Vaikka pukeminen onkin välillä ”vähän” (kröhöm) tuskaa, on itse repun kiinnittäminen todella nopeaa kun sen kerran on opetellut. On myös ihanaa, että jokainen päivämme starttaa niin, että lapsikin pääsee haukkaamaan heti vähän raikasta ilmaa. Päivä kun on ihan erilainen kun sen voi aloittaa ulkoilulla – ja fakta on, että ilman reppua en itse tähän vauvapluskoira-lenkkeilyyn kykenisi.

Lenkkeilyn lisäksi reppu kulkee meillä usein mukana esimerkiksi kaupungilla, varalta myös silloin kun matkassa ovat vaunutkin. Esimerkiksi museoissa ja kaupoissa on usein kivempi kävellä ilman rattaita ja lapsikin pysyy tyytyväisenä kun meiningissä on vähän vaihtelua, eikä hänen tarvitse köllötellä rattaissa liian pitkiä pätkiä putkeen. Tiedän, että monet käyttävät ainoastaan reppua vaunujen sijaan, mutta omassa käytössä vaunujen ja repun yhdistelmä on osoittautunut parhaaksi arjen moninaisissa menoissa ja tilanteissa.

Ergonomia on tärkeä asia, mutta silti eräs toinen juttu on kuitenkin se ehdottomasti upein kantoreppuiluun liittyen. Läheisyys nimittäin. Vauvan kantaminen vasten omaa kroppaa on ehkä hienointa ja liikuttavinta ikinä. (kohta kaivan taas nessut esiin…Oh the hormones.) On uskomatonta ja samalla niin luontevaa huomata, miten pikkuinen olemus rauhoittuu repussa, vanhemman lämmön ja läheisyyden tuntiessaan. Ja kuinka ihmeellisen syvä yhteys lapseen voikaan olla, rinta rintaa vasten lenkkipolkuja tarpoessa… Siinä on jotain aidosti maagista.

reppu5

Jotten nyt täysin jumitu liikuttuneeseen fiilistelyyn, palaan vielä hetkeksi käytännön asioiden puoleen: oman reppumme ostimme Pajumajasta, joka on Tampereella kolme vuotta toiminut lapsiperheiden erikoisliike. (Tampereella liikkuville vinkattakoon, että Pajumaja sijaitsee lastenkirppis Vekaratori Fantin kanssa samoissa tiloissa.) Reppuostoomme päädyimme vuokraamisen kautta; eli ensin tilasimme testiin kaksi reppua, Wompatin ja Tulan. Vuokraus onnistui todella helposti Pajumajan sisaryritys Lainahaikaran kautta. Näillä yrityksillä on sama ihana omistaja ja palvelu on aivan ihanaa!

Pajumajasta kiinnostuneille suosittelen kipittämistä Pajumajan puoti -myyntiryhmään Facebookiin, sieltä löytyy vaikka mitä kivaa – ja toimitus onnistuu ympäri Suomen. Mikäli liikkuu Tampereen alueella, voi myös kaikkia Lainahaikaran tuotteita mennä myös vaihtoehtoisesti sovittelemaan ihan livenä Pajumajan liikkeeseen. Pajumajassa tarjotaan myös kantoreppujen käyttöön vinkkejä ja ohjeita kädestä pitäen. Ja mikäli ei paikan päälle pääse (kuten oli meillä tilanne), saa ohjeita repun säätöihin sähköpostitse tai vaikka Facebookin kautta. Pajumajassa panostetaan kotimaisten pienten käsityöläisyrittäjien tuotelinjoihin sekä pien- ja paperitavaraihanuuksiin. Lisäksi liikkeestä löytyy myös kestovaippoja, ruokailutuotteita (suosittelen ezpz-ruokailualustoja!) sekä reppujen lisäksi myös muunlaisia kantovälineitä.

Ja nyt te beibi-ihmiset (tai lapsiperheille lahjoja miettivät) voitte ihan itsekin päästä osallisiksi näihin yllä mainittuihin ihanuuksiin sillä sain teille alekoodin, jolla voitte tehdä ostoksia Pajumajassa tai vuokrata tuotteita Lainahaikarasta. Alekoodi on Violan2017 ja sillä saa  Lainahaikaran vuokrauksista -15 % ja Pajumajan kautta ostettavista Tulan repuista -10% tammikuun loppuun. Enjoy!

Reppu ja reissunainen kuittaavat!

-V

Pssst! Seuraa VIOLAN-menoa helposti Instagramin, Facebookin ja Bloglovinin kautta.

HETKET JA FIILIKSET Yleinen

Kaipuu sinkkuaikaan?

tammikuu 5, 2017

katse tulevaan

Ennen naimisiinmenoa ja tätä nykyistä perhe-elämää elin pitkään sinkkuna. Niin pitkään, että välillä edelleen yllätyn miettiessäni sitä, että elämäni asetelma on nyt niin erilainen kuin aiemmin. Eloni palikat kun ovat heiluneet ihan uusille paikoille niin rivakasti, ettei mieli ole aina meinannut ehtiä mukaan.

Yksin elämisessä oli luonnollisesti tietyt kivat puolensa. Vapauden tunne oli se suurin plussa; tunne, että voi tehdä ihan mitä huvittaa. Kotona sai vedellä reikäisissä pieruverkkareissa menemään ja syödä pakastimesta kaikki jäätelöpurkit tyhjäksi. Sunnuntaisin ehti lukea naistenlehtiä ja selata Pinterestiä ihan liian monta tuntia putkeen ja sitten toisena iltana taas viilettää kaupungilla tai hikoilla lenkkipolulla juuri niin pitkään kuin siltä tuntui.

Myönnetään, että juuri tuo vapaus on se asia, jota helposti sinkkukaverien elämää miettiessä nykyään kadehdin. Esimerkiksi ajatus siitä, että meikkaisin kauemmin kuin kahden minuutin ajan tuntuu epätodelliselta luksukselta. Puhumattakaan hiusten föönauksesta (jota en nykyään enää harrastakaan). Viikonloppuaamuina en voi nukkua pidempään, sillä nykyään koiran lisäksi on vauvakin jo vaatimassa ylösnousemustani, pienten nyrkkien ja kovan hihityksen voimalla.

Mutta.

Yksinolosta muistan myös toisen puolen. Sen syvällä sisuksissani piileskelleen tunteen siitä, että ehkä näin tuleekin aina olemaan. Ehken koskaan löytäisi sitä mystistä oikeaa tyyppiä. Sitä johon rakastuisin ja jolle haluaisin näyttää vihreää valoa, sanoa aidosti innosta hihkuen että tervetuloa vaan mun elämään. Miestä, jolle haluaisin tehdä tilaa vierestäni, elämästäni ja sydämestäni. Nuo ajatukset pyörivät aikanaan useinkin mielessäni – etenkin juhlapyhinä sekä muina erityisinä hetkinä: kun oli aikaa ajatella kaipasin aina sinne johonkin, sen jonkun luo.

Tietenkään kaikille yksin eläminen ei ole yhtä kuin yksinäisyys – eikä näin ollut asia omalla kohdallanikaan. Mutta kyllä se kaipuu oli aina jossain. Sillä itselläni oli aina mieleni sopukoissa unelma elämästä, jota ympäröi oma perhe. Ja juurikin tuon unelman kaukaisuus tuntui sinkkuaikoina välillä niin musertavalta, että henkeä ahdisti.

Toisin sanoen, kaikessa todellakin on puolensa. Onneksi elin aikani sinkkuna, sillä ilman noiden vuosien kasvattavia (lue: välillä kauheitakin) kokemuksia en olisi päässyt siihen pisteeseen, jossa aidosti tykkäsin itsestäni ja uskalsin luottaa hulluihin unelmiini. Sillä tuosta pisteestä hyppäsinkin sitten ihan uuteen ja todella päättömään seikkailuun – sellaiseen, jonka tuloksena istun nyt tässä, oman perheeni ympäröimänä.

Elämä todellakin voi olla niin paljon ihmeellisempää kuin uskommekaan – jos vain annamme sille mahdollisuuden. Monet rajoitukset ja säännöt kun piilevät vain omissa mielissämme, mutta kun ne kerran ylittää… Siitähän voi seurata ihan mitä vaan.

-V

Pssst! Seuraa VIOLAN-menoa helposti Instagramin, Facebookin ja Bloglovinin kautta.