Monthly Archives

toukokuu 2017

ajatuksia

Katse kohti tulevaa

toukokuu 31, 2017

viola1

Viime yö meni levottomasti sängyssä pyöriessä, sillä pääsin nukkumaan vasta yhden jälkeen. Sekavaan iltaani liittyi nukkumaan menoa vastusteleva lapsonen, oksenteleva koira, pyykkivuoret sekä muuta mukavaa meininkiä. Ja herätys toki aamuvarhaisella, lapsen lyödessä naamaani herätyskellolla. (Ihan siis kirjaimellisesti löi kellolla päänuppiin, tämä ei ollut hieno vertauskuva, hehe.)

Mutta nyt – uusi päivä ja ajatukset kohti tulevaa. Kahvia täytyy kyllä keittää vielä toinen kuppi (lue: padallinen) kohta, sillä sen verran vetelä on olotilani tällä hetkellä. Kuitenkin, vaikka väsymys kuinka painaakin, jaksavat mieleni sopukat innostua uusista tuulista jotka puhaltelevat iloisesti ilmassa… Niin blogiin, omiin työprojekteihini kuin henkilökohtaisiin harrastuksiinikin näyttäisi tulevan uutta potkua tässä lähiaikoina. Kerron kaikesta lisää, kunhan aika on sopiva.

viola2

Monet suunnitelmistani ovat vielä epävarmassa tilassa, mutta hyvä fiilis vie eteenpäin. Myös sellaisina vähän haastavampina päivinä, kuten tänään.

Eli ei muuta kuin kahvia keittelemään ja kohti uutta!

-V

Pssst! Seuraa VIOLAN-menoa helposti Instagramin, Facebookin ja Bloglovinin kautta.

Ruoka

Aamupalavinkki x 3

toukokuu 30, 2017

puuro2

Aamuissa sekä niiden sisältämissä hetkissä piilee mielestäni hienoa arjen taikaa; kahvi tippuu, lapsen puuro porisee hiljaa kattilan kannen alla ja heräilevä maailma odottaa uutta päivää.

Myös aamupalat ovat itselleni iso juttu enkä voi oikein ymmärtää sitä, miten joillekin lasi vettä ja pala banaania riittää aamun starttaajaksi. Ihania aamiaisia on tullut listattua blogiinkin aika monesti, joten ajattelin tänään selailla sivustoni arkistoja ja kaivoin blogikätköistä teille nyt muutaman herkullisen aamupalareseptin. Nauttikaa!

puuro

Suklaapuuro (yksi iso annos tai kaksi pientä)

1,5 dl kaurahiutaleita

2 banaania

loraus iKaffe-kauramaitoa (mikä vain maito käy – tämä vain oma suosikkini)

1 rkl raakakaakaota

ripaus suolaa

ripaus kanelia

pieni loraus hunajaa tai muuta makeutusta (jos haluaa)

(1 rkl chiasiemeniä – jos haluat tukevamman koostumuksen + proteiineja annokseen)

  • Laita kaikki aineet blenderiin ja hurauta tasaiseksi. (maidon määrää voi säädellä sen mukaan haluaako tuhdin puuron vai pehmeämmän koostumuksen)
  • Lisää puuron päälle (halutessasi) marjoja, hedelmiä, siemeniä tai/ja pähkinöitä.
  • Nauti!

smoothie bowl

kesä5

Smoothie bowl a la Viola

Smoothie:

1 kypsä banaani

2 dl jäisiä marjoja (mustikoita tällä kertaa)

3 rkl kaurahiutaleita

1 rkl (herne) proteiinijauhetta

1,5 dl kauramaitoa (mikä vain maito käy – kauramaito oma suosikkini)

1 rkl seesaminsiemeniä

ripaus ruususuolaa

ripaus steviaa

Päälle:

Mysliä

Kiiviä

Nektariinia

Banaania

1. Valmista smoothie blenderissä sekoittamalla kaikki ainekset tasaisen pehmeäksi massaksi.

2. Kaada smoothie kulhoon.

3. Koristele hedelmäviipaleilla ja myslillä.

rieskat 2rieskat

Helpot viikonloppuaamun kaurarieskat

n. 10-15 kpl

6 dl kaurahiutaleita

0,5 tl suolaa

1 tl soodaa

4 dl kauramaitoa

1 dl omenaa tai porkkanaa raasteena

1/2 dl luomu oliiviöljyä

Sekoita kaikki aineet keskenään. Kaada koko komeus leivinpaperilla vuoratulle pellille ja muokkaa taikinasta sopivan paksuinen neliö. Paista 225-250 asteessa noin 15-20 minuuttia. (useimmiten 15 minuuttia riittää – ainakin meidän uunissa. Eli kannattaa olla tarkkana!) Kun tuotos on kauniin kullanruskea, ota rieskapelti ulos uunista ja leikkaa palasiksi. Nauti mieluiten heti.

-V

Pssst! Seuraa VIOLAN-menoa helposti Instagramin, Facebookin ja Bloglovinin kautta.