Monthly Archives

lokakuu 2017

Ekologisuus Elämä

Kohti ekologisempaa elämää! (…Mutta miten hemmetissä?)

lokakuu 22, 2017

No niin. On aika nostaa esille aihe, joka on ollut mielessäni jo pitkään.

Homman nimi on siis ekologisuus, ja etenkin sellainen käytännönläheisestä näkökulmasta suunniteltu ja toteutettu ekologinen elämäntyyli. Nimittäin sellaiselle olisi todellakin nyt tarvetta!

Kaikki lapsiperheen arkea pyörittävät osaavat nimittäin luultavimmin samaistua tähän tuskaisaan realiteettiin; roskan määrä on aivan JÄRJETÖN pikkuvauvan/-taaperon mukanaan tuomien ruoka-annos jäämien, vaippojen ja muun oheisroskan myötä. Tuntuu välillä, etten muuta teekään kuin vie ulos uutta pussillista kodistamme peräisin olevaa jätettä. Hävettää.

Pahinta on tilanteessa se, että haluaisin kovasti olla ekologisempi (edes vähän!) ja tehdä arjessa eettisempiä valintoja – mutta tuntuu kuin se olisi välillä aika mission imbossible kaikkien normipäivieni pikku haasteiden keskellä.

Esimerkkejä tästä haasteellisuudesta;

kestovaippojen käytössä epäonnistuin täysin – niiden pesu- ja huoltosysteemit eivät vain ikinä onnistuneet itseltäni kaiken muun vauvahämmennyksen pyörteissä. Tuntui että kankaiset vaippamytyt olivat liittoutuneet itseäni vastaan ja niiden käytöstä seurasi vain väsynyttä kiukkuitkua (itseni, ei vauvan, osalta).

Tämän lisäksi: taloyhtiössämme ei ole lainkaan biojätettä. Noloo. 

Ja… käytän kahvikapselikonetta päivittäin.

Omistan myös paljon suurten vaateketjujen vaatteita. (Puolustuspuheeni sanottakoon etten tosin ole todella pitkään aikaan ostanut juurikaan vaatteita.)

Joten: meikäläinen on kaukana täydellisen ekologisesta ja eettistä elämäntyyliä vaalivasta kuluttajasta. Taidan olla enemmänkin sellainen perusmallia edustava kotimama, jonka arjessa pienetkin muutokset parempaan olisivat nyt uno asia mucho bueno.

Olenkin nyt laatinut ”sotasuunnitelman” – pläänin, jonka avulla alan sukeltelemaan eettisempään ja ekologisempaan elämäntyyliin vähitellen, niin että homma olisi hyödyllisen toiminnan lisäksi HAUSKAA (en kestä hikipinkoilua ja tiukkis-meininkiä missään elämäntyyliasiassa).

Ensimmäinen askeleeni kohti vähän parempaa elämää on tämä:

Aion hankkia Karita Sainion Hyvin eletty -kirjan. Tämä opus on jo ulkonäöllisestikin niin kaunis, että voisin ostaa sen ihan esteettisyyden puolesta – mutta ennen kaikkea epäilen sen sisältävän paljon hyvää asiaa.

Kirja kädessä siis kohti tätä hyvää – tai siis, entistä parempaa – elämää. Sillä elämäni on jo nyt todellakin hyvää, mutta pointtinani onkin ajatella pidemmälle; miettiä minkälaista tämä laiffi on vaikkapa pojalleni tulevaisuudessa – tai hänen mahdollisille lapsilleen…

 

Toivoisin, että mahdollisimman hyvää.

Niinpä onkin aika ryhtyä toimeen.

Fiiliksiä Hetkiä

Ihanin lehtilöytö aikoihin

lokakuu 20, 2017

 

 

Olen aina ollut hulluna lehtiin. Ihan jo pelkästään kauniin lehden selailu ja sen tuoksu saa oloni mukavaksi.

Hyvä lehti on kuin lupaus hetkestä itselle; Tule, luonani saat olla rauhassa – ja ihan vaan nauttia.

Pitkään olen ollut jumiutunut aika lailla samojen naistenlehtiläpysköjen lukemiseen. Tutut lehdet ovat helppo valinta, kuin lämmin huopa johon kääriytyä näinä lokakuisina iltoina.

 

 

Onneksi kuitenkin eilen hamusin käsiini Prisman lehtihyllyiltä entuudestaan itselleni tuntemattoman In the moment -julkaisun. Ja ah, nyt taisi kyllä löytyä todellinen lehtimaailman helmi!

Vaikkakin lehti sisältää osin aika itsestäänselviä mindfulness-hokemia on kokonaisuus on niin kaunis ja mietitty, etten voi olla kuin tyytyväinen ostokseeni. Lisäksi fanitan lehtiä, jotka käyttävät kivoja kuvituksia (esim tuo ihana kansikuva!) osana lehtensä visuaalista maailmaa – se tuo koko homman ihan uudenlaiselle kauneuden tasolle.

 

Luetaan (hyviä!) lehtiä ja nautitaan elämästä – siinä siis tämän perjantain opetus!

Ihanaa viikonlopun alkua pupuset!

 

Uncategorized

#metoo

lokakuu 17, 2017

 

Somessa levisi eilen kulovalkean tavoin Twitteristä alulle pantu postauskampanja, joka kantoi hashtagia #metoo.

Tiivistettynä homman ideana oli tuoda näkyville sitä kuinka moni nainen on kokenut seksuaalista häirintää elämänsä aikana, ja tämä ilmaistiin postaamalla tuo hashtag omalle Facebook tai Insta-sivulle.

Itsekin osallistuin, sillä ajattelin että nyt on tärkeä juttu käsillä. En silti oikein hahmottanut – ennen ilmiön leviämistä lähes kaikkien seuraamieni naisten tileille – kuinka laajasti tämä aihe meitä naisia koskettaakaan. Ystävä ystävän jälkeen jakoi kokemuksiaan ahdistavista tilanteista tuntemattomien ja tuttujen mieshenkilöiden kanssa, huuteluista kadulla ja baareissa, kopeloinneista milloin missäkin.

Itsekin kirjoitin omalle Facebook-sivulleni pari esimerkkiä tilanteista, jotka tulivat mieleen eilen asiaa pohtiessani. Tässä oma päivitykseni eiliseltä;

#metoo

Esimerkkejä: autokoulun opettaja joka ehdotteli oman ”vaihdekeppinsä” (eww) käsittelyä jatkuvalla syötöllä ajotuntien lomassa.

Bussikuski joka ei päästänyt (monista pyynnöistäni) huolimatta ulos tyhjästä bussista ennen kuin menin etuovesta ulos… jotta hän sai kommentoitua ulkonäköäni ja annettua numeronsa.

Ratsastuspaikan vanhempi mieshenkilö joka kommentoi ”tissieni kasvua” ja kehotti syömään polakkaleivistä aina päätypalat jotta voisin kasvattaa rintavarustustani. Tuolloin olin ehkä about 12 vee.

Lisäksi myöhemmin tuli mieleen muitakin tilanteita (miksi näitä on niin monia?), muun muassa ihan hiljattain leikkipuistossa (!) tapahtunut huutelu. Tuolloin olin poikani kanssa iltapäivällä puistossa ja läheisellä penkillä istuneet miehet alkoivat sitten huudella mielipiteitään ulkonäöstäni kovaan ääneen, kaljapullojen kilinän ”kehuja” säestäessä. Helvetti kun on hyvännäköinen äiti – huutelut voivat ehkä huutelijansa mielestä olla positiivista palautetta, mutta voin kertoa että siltä se ei koskaan tunnu näiden sanojen vastaanottajasta. Miltä se sitten tuntuu kun huudellaan, puristellaan tai ehdotellaan – tosta noin vaan, ilman mitään yhteisymmärrystä asiasta? Voin kertoa, että se tuntuu joka kerta alentuvalta ja mikä ärsyttävintä: olen usein itse kokenut häpeää näiden tilanteiden jälkeen. MIKSI? En tiedä, mutta uskon että monet naiset ymmärtävät mitä tarkoitan.

Leikkipuistotapauksen jälkeen olen miettinyt mitä haluaisin pojalleni sanoa tästä aiheesta ja miten osaisin hänet kasvattaa niin, että vaikka mitä ikinä tyhmää hän tekisikään, hän ei koskaan ahdistelisi ketään – ei tyttöjä tai poikia – ja ymmärtäisi myös oman arvonsa ja oikeutensa niin että tietäisi miten häntä itseään tulee kohdella.

Näitä juttuja jään miettimään, sillä ihan heti ei löydy kaikkia vastauksia. Sitä ennen sanon vaan, valitettavasti:

Me too. 

 

Fiiliksiä

Entä jos muualla olisikin paremmin?

lokakuu 14, 2017

Aina välillä sitä miettii. Vaikka kuinka on puhdas luonto ja hyvä koulutus – että mitä jos asuisikin jossain muualla.

Harmaiden ilmeiden täyttämässä ruuhkabussissa mietinkin hiljattain: voisinko please asua jossain missä olisi lämpimämpää, aurinkoisempaa ja vähän… no, hilpeämpää elää. (suomalaiset osaavat näyttää niin koomisen kuolemanvakavilta julkisissa liikennevälineissä)

Onneksi reissaamista on sen verran kertynyt omaan mittariin, että tiedän jo nyt: loppujen lopuksi aurinkoisinkaan biitsimaa ei maalaile elämään onnea jos oma sisäinen maailma ei ole kunnossa.

Olen asunut tähän mennessä Etelä-Ranskan eräässä pikkukylässä, Jenkkilän Coloradon osavaltiossa, Pariisin kupeessa, Karjaan harmonisessa hiljaisuudessa sekä monilla eri alueilla Helsingissä. Myönnettäköön tosin, että sellainen trooppinen paratiisi puuttuu listaltani – joten en aivan tiedä minkälaista olisi asua ainaisessa kesässä ja herätä auringonpaisteeseen.

Mutta uskallan epäillä – vaikkakin lämpimämmät lämpötilat ja auringon hehku olisivatkin erittäin tervetulleita Suomeen omasta puolestani – että ilman vaikutus siihen kaikista tärkeimpään, omaan hyvinvointiin ja onnellisuuteen, on loppujen lopuksi kuitenkin aika pieni. (Tai ainakin näin haluan uskotella itselleni lokakuisen suomisään keskellä.)

Lapseni kautta olen myös tajunnut entistä selkeämmin erään vanhan kunnon kuvion, eli asenteen merkityksen. Niin klisee kuin se ehkä onkin, niin hemmetti että se oma ättityyd voikin muuttaa pelin kulkua! Poikani ei paljon Suomen säistä tai muustakaan valittele, vaan painelee menemään kaatosateessakin, hymyillä virnuillen ja lyhtypylväille hihitellen (?).

Itse voin, kaikesta tästä positiivisesta asennesaarnailusta huolimatta, myöntää olevani aikamoinen talvesta ahdistuja. En siis todellakaan ole niitä tyyppejä jotka odottavat kunnon hiihtokelejä tai haaveilevat pakkaskeleistä. Hahahahaaa. Juu. En tosiaan.

Oma sieluni nauttii eniten lämmöstä ja valosta. Järven pinnalta hohkaavista auringonsäteistä ja rusottavista poskipäistä. Aamukahveista ulkona ja varpaista ruohikossa.

Onneksi minulla on tuo pieni buddhani, elämäni suurin opettaja – eli lapseni. Hänen myötään olen huomannut suhtautumiseni ”huonoja” kelejä kohtaan keventyneen huomattavasti. Omassa elämässä on niin hullu määrä asioita joihin voin vaikuttaa – joten miksi stressaisin yhdestä sellaisesta, johon minulla ei ole minkäänlaista kontrollia?

Ja onhan se myönnettävä, että ovat ne vaihtelevat vuodenajat aika kivoja. Näin on buddhamieheni opettanut.

 

-V

Ruoka

Syksyn ihanin puuro on tässä

lokakuu 12, 2017

Ensimmäiset viisi elinvuottani elelin aika lailla täysin mannapuuron voimalla. Olin siis jokseenkin omituisen kiintynyt tähän ruokalajiin ja todellakin söin sitä aina kun vain mahdollista. Ja aina kera voisilmän. Mikä tahansa muu extralisuke olisi tuon ajan mannapuritanistin sielulleni ollut täysi kauhistus.

No, ajat muuttuvat ja mannapuurotkin kehittyvät! Hiljattain löysin nimittäin loistavan tuotteen, SunSpeltin Spelttimannan, joka on täysin luomua ja 100%:sta spelttiä. Wau, me like.

Olin tosin hieman skeptinen ensimmäistä puuroannostani SunSpeltin uutukaistuotteesta keitellessäni. Mannapuuro kun on, kuten todettua, itselleni hyvin pyhä asia. Onneksi otin kuitenkin puurokauhan käteeni ja kiehautin annoksen spelttimannapuuroa – sillä tästä puurosta tulikin todellinen hitti meidän perheessä.

Nyt olenkin kehitellyt spelttimannaryyneistä tämän hetken ihanimman aamupuuron – ja ihme kyllä (aiemman voisilmä-ehdottomuuteni huomioon ottaen) – siihen tulee puuroryynien lisäksi banaania.

Tämä kombo voi tuntua aluksi hieman yllättävältä, mutta banaani sopii mannaan todella hyvin ja sen makeus korostuu ihanasti tässä lämpimäisessä puuroannoksessa. Meillä – itseni lisäksi – reilun vuoden ikäinen taapero on hulluna tähän puuroon. Hän on jokseenkin tough crowd nykyään ruokien suhteen (vahva nirsoilukausi meneillään), joten tätä  mannafanitusta voi pitää todellisena voittona myös tässäkin suhteessa!

Ja se banaani, se kannattaa lisätä puuron vasta itse puuroannoksen ollessa jo kulhossa valmiina, näin banaanin maku säilyy raikkaana ja puuron lämpötilakin mukavasti vähän laskee kuumasta sopivan lämpimäksi. Eli siitä vaan sitten heti lusikka käteen ja nauttimaan! Ah.

Ja itse asia, eli puuron resepti – tässä se tulee:

 

Pehmeän aamun banaanimannapuuro

5 dl kauramaitoa

1 1/4 dl Spelttimannaa

ripaus suolaa (jätä pois jos teet puuron pienelle lapselle)

1 1/2 kpl kypsää banaania

 

-Kuumenna maito kattilassa.

-Vispaa sekaan mannaryynit, koko ajan puuroa sekoittaen. Sekoittele seosta parin minuutin ajan.

-Lisää sekaan suola.

-Laita puuro annoskulhoon ja lisää sekaan hyvin muussattu banaani.

-Nauti.

 

 

Lempeitä aamuja!

-V

 

Hetkiä Vinkit

Nettisivusto, joka muutti arjen juhlaksi

lokakuu 10, 2017

Nyt on hyvä olla. On iltapalaa, hetki omaa aikaa ja aiemmin illalla läpi hikoiltu pilatestreeni.

Sen lisäksi olen viimein päässyt kiinni Skillsharen käyttöön – tämän valtaisan laajan sivuston jonkinlainen haltuunotto on nimittäin ollut oma pikku projektini, joka on muhinut mieleni sopukoissa jo pidemmän aikaa.

Jos Skillshare ei ole sinulle tuttu, suosittelen tsekkailemaan sivua läpi; tämä tutorial-videoiden mekka on nimittäin loputon kultakaivos kaikille, joita kiinnostaa jokin luova ala (esimerkiksi valokuvaus tai graafinen suunnittelu), ruoanlaitto, kielet tai teknologia. Noin niinkuin muutaman esimerkin listatakseni.

Itselleni tämä uuden opettelun aikakausi on ennen kaikkea oman sisäisen maailman boostausta. Sillä äitiys kun on hieman sellaista, noh, ei niin älyllistä toimintaa – ainakin noin rankalla kädellä yleistäen.

Onkin ollut niiiiin antoisaa hypätä hetkeksi – vaikka kurahousuja pyykkinarulle ripustellessa tai aamupuuroa keitellessä – ihan uuteen maailmaan valokuvausoppituntien, taidesessioiden tai markkinointigurujen pitämien brain stormingien muodossa. Aina kun avaan Skillsharen ajattelen usein että this is why I love the internet. 

Sillä niin paljon roskaa ja kauheutta kuin tämä ihmeellinen web-universumi sisällään pitääkin, niin onhan teknologia myös tuonut eteemme niin mielettömät mahdollisuudet, muun muassa juuri uuden opetteluun liittyen, ettei siinä oikeastaan ole mitään järkeä. (Paitsi että on, sillä uudet taidot ja tiedot ne vasta ovatkin järkihommaa, hehe.)

Käytetään siis nettiä parhalla mahdollisella tavalla – levitetään hyvää, opitaan uutta ja tankataan itseemme hyvää energiaa mielen virkistämisen myötä!

 

-V

 

Fiiliksiä

Instagramin helmiä (ja miksi täydelliset kuvat ärsyttävät)

lokakuu 7, 2017

Instagram on ehdottomasti oma lempparini mitä tulee erilaisiin somekanaviin. Olen aina ollut hulluna toimiviin visuaalisiin kokonaisuuksiin ja näin ollen makeiden uusien IG-kanavien löytäminen saa meikäläisen edelleen innostuneeksi.

Vaikkakin juuri kirjoitin juuri hiljattain (pakon edessä) sattuneesta kännykkäpaastostani – on silti sanottava, että Instan päivittäistä seuraamista kaipaan kyllä aidosti. (Varaluurilla kun ei vaan jaksa edes yrittää – epäilen että Instan avaaminenkin veisi yhden aamupäivän.) On mahtavaa, miten nykyajan teknologia voi tuoda kännykän näytölle niin taidetta, muotia, ruokatrendejä kuin fitnessvinkkejäkin.

Ja minkälaista visuaalista karkkia Instagram tarjoaakaan! Esteetikon sieluhan siinä ihan lepää.

 

Asialla on kuitenkin myös kääntöpuoli.

Se hemmetin täydellisyys kun vaan on joskun niin kieroutuneen harhaanjohtavaa.

Vaikka asian tiedostaisikin – no eihän kenenkään elämä ole pelkkää täydellistä brunssia ja ihanan roosaa asukokonaisuutta 24/7 – on helppo silti hukuttautua täydellisen viilatuiksi muokattujen kuvien maailmaan… ja tuntea omassa elämässään huonommuuden fiiliksiä alta aikayksikön.

Olen huomannutkin itse viime aikoina alkaneeni lämmetä uudenlaisille kuvamaailmoille. Hieman tylsän virheettömiksi hiottujen kuvien sijaan on välillä virkistävää nähdä naururyppyjä, aitoja ilmeitä, spontaaneja tilanteita ja ei-aina-niin-symmetrisen-harmonisia aamiaisannoksia.

 

Omia suosikkejani ovat tällä hetkellä muun muassa nämä kuvatilit:

Uusi Muusa – Suositun sivuston IG-tili on rehellisen raikas – juuri kuten se lupaakin.

Valtavan ihana – Mahtavan kirjauutuuden ympärille rakennettu tili, jota pitävät kirjan kirjoittajat Hanna ja Aino-Kuutamo. Body lovea ja muuta ihanaa – tsek tsek.

Hilary Rushford – No okei okei, tämä on hyvinkin viilailtu kuvatili, mutta diggaan tämän mimmin aidosti ilosta, värikkyydestä ja kuplivuudesta.

Yoga Girl – Tätä IG-tähtöstä seuraa jo yli 2 miljoonaa (w-o-w) ihmistä! En itse niinkään erityisesti ole rakastunut Rachelin kuviin vaan niiden ohessa oleviin tekstinpätkiin eli captioneihin. Ihanan rehellistä avautumista äitiydestä ja elämästä – kaiken kuuluisuuden ja täydellisten rantamaisemien keskeltä.

 

 

Sellaisia kuvasuosikkejä tähän hetkeen.

Ihanaa viikonlopun jatkoa kaikille!

Elämä Hetkiä

Puhelin hajosi – miten kävi elämän?

lokakuu 6, 2017

Puhelimen näyttö hajosi jokin aika sitten. Nyt luuri on ollut huollossa jo aika paljon pidempään kuin oli oletettu.

Tästä on seurannut sekä hyviä että huonoja juttuja.

Tai siis, huonoja puolia hommassa on itse ollut asiassa vain pari. Työsähköposteihin vastailu sekä työprojektien edistäminen on hieman monimutkaisempaa nyt, sillä puhelimeni sijaan jouduin etsiytymään läppärini ääreen jos käsillä oleva asia vaatii yhtään pidempää viestittelyä tai laajempaa paneutumista. (Varapuhelimella ei nimittäin pitkiä viestiketjuja luoda – pikkuruinen vara-Samsung on nimittäin mallia VANHA, joten yhden nettisivunkin avaamiseen menee sellaiset mukavat pari minuuttia.)

Hyviä puolia sen sijaan on ollut monia.

Ilman puhelinta elämä on rauhoittunut. Oikeasti, jo viikossa on helppoa huomata selkeä ero omassa fiiliksessä nyt kun luuri ei koko ajan vilku, piippaa tai värise. On ollut kiva huomata, että henkilökohtaisen elämän puolella en ole oikeastaan kovinkaan koukussa puhelimeen – nimittäin sitten kun sitä ei yksinkertaisesti voi käyttää en sitä myöskään kaipaile. Turha somen selailu on tippunut pois päiväjärjestyksestä ja sen sijaan olen luonut uusia rutiineja tyhjille hetkille päivässäni. Paras ”uusi hetkeni” on nyt jo muodostunut ihanaksi riitiksi arkirumbani keskellä. Tähän uuteen rituaaliini kuuluu rauhaisa oma hetki myöhään illalla, keittiömme pyöreä pöytä, himmennetyt valot, kynttilät sekä kirja. Eli toisin sanoen: ihan vaan luen. Kynttilänvalossa. Kunnon hyggeilyä siis.

Myös ulkona liikkuessa on iisimpää keskittyä ympärillä tapahtuviin ja näkyviin juttuihin kun puhelimen äänet eivät keskeytä ajatuksia. Ylipäätään sisäinen fiilis on jotenkin tasapainoisempi.

Näin ollen luurin hajoaminen onkin oikeastaan aika hyvä juttu.

Homma on nimittäin myös saanut tajuamaan ne useista naistenlehdistäkin moneen kertaan luetut neuvot todeksi. Eli siis nuo vinkkilistat, joissa kerrotaan kuinka älypuhelimen sovellusten ilmoitukset kannattaa kytkeä pois päältä (stressin vähentämiseksi) ja että puhelin pitää visusti suljettuna ilta-aikaan (jottei aivoja turhaan stimuloisi ennen nukkumaanmenoa sinisen valon hohteella).

Näin ollen aionkin yrittää jatkaa tätä rauhaisampaa arkea ja vähemmän läheistä suhdetta kännykkäni kanssa – senkin jälkeen kun käytössä oleva puhelin ei ole enää mallia historia.

Sillä se hemmetin luuri – niin ihanakin kuin se osaa olla – voi olla aivan järkyttävä huomio- ja aikasyöppö.

Samaan hengenvetoon toivotankin tervetuleeksi teidän puolelta vinkit parhaisiin syksyn lukukokemuksiin liittyen? Mitä kirjoja luette nyt? 

Iltaiset hyggekirjahetkeni kaipaavat nimittäin uusia sivuja läpi kahlattaviksi ja nautittaviksi.

Ihanaa.

 

 

Elämä Fiiliksiä

Minä ja poikani

lokakuu 4, 2017

 

Viime päivinä olen halannut lastani aiempaakin useammin.

Yrittänyt nuuhkia pientä niskaa ja tunnustella pieniä perunamaisia varpaita vähän joka välissä.

Sanoa rakas ja wau kun olet taitava niin monta kertaa päivässä että tuo ihmeellinen pieni ihminen sen varmasti tajuaa; ei ole mitään parempaa ja tärkeämpää kuin nämä hetket kanssasi.

Viime päivinä olen nähnyt edessäni hämmentävän usein pienen pojan entisen vauvaolennon sijaan.

Se on laittanut sydämen kiemuralle mutta samalla rinnan rottingille ylpeydestä; mitäs me tässä, minä ja poikani.

 

 

Kuvituskuva: Brooke Smart / Babiekins magazine

Fiiliksiä

Hullu maailma

lokakuu 2, 2017

Monet kevyemmät postausaiheet olivat suunnitteilla tähän päivään blogisisällöksi.

Maailman hulluus kuitenkin ahdistaa tänään sen verran, että on pakko hengittää hetki ja yrittää ymmärtää.

Espanja, Las Vegas, Marseille.

Silmittömän julmia asioita tulvii silmien eteen sosiaalisen median videoklippien muodossa ja tuntuu kuin haluaisin vain kutistua jonnekin kauas, pikkuiseen nurkkaan, kauas ulkomaailmasta.

Jonnekin mihin voisi kadota joksikin aikaa, kuin Muumit talviunilleen, ja palata takaisin maailman pariin päivänä, jolloin kaikki olisi vähän paremmin.

Vetäytyminen ja katoaminen eivät kuitenkaan ole ratkaisuja. On vain uskottava niihin asioihin kuin aina ennenkin; ihmisiin ja hyvyyteen.

On uskottava, vaikkei siltä tuntuisi juuri tänään.