Monthly Archives

tammikuu 2018

Äitiys Työ Yrittäjyys

Kohti unelmien uraa (…mutta miten?)

tammikuu 17, 2018

 

Neuvolantäti sen jo viisaasti ja vuosien kokemusta huokuvalla äänellä vauvavuoden aikana totesi: ”Moni äiti huomaa vauvan syntymän myötä haluavansa miettiä uusiksi uravalintaansa ja yleensäkin sitä, mille aikansa antaa.

Ja niinhän siinä kävi, itsellenikin.

Tosin omalla kohdalla onnekasta oli se, että olin elämässäni sellaisessa urakehityksen kaaressa jonka myötä olin jo parhaillaan kulkemassa omannäköiseen suuntaan. Jollain tavalla äidiksi tulo sekä tuon uunituoreen elämän läsnäolo aiheuttivat kuitenkin mielen sopukoissa ihan uudella tavalla kysymyksiä siitä mitä todella haluan tulevaisuudessa tehdä, mille aikani omistaa.

Niinpä perustin yrityksen. (Jälkeenpäin ajateltuna olisi ehkä ollut ”hieman” kevyempää omien energavarastojen sekä hermojen kannalta puskea kasaan ikioma toiminimi vasta vauvavuoden jälkeen, mutta tehty mikä tehty. Ja hyvä niin.) Oman yritykseni kulmakivi on sisällöntuotanto ja kaiken ytimenä on kirjoittaminen, sen kaikissa eri muodoissaan.

Toisin sanoen: teen sitä mitä rakastan. Halleluja ja muutamat serpenttiinisateet sille, kiitos! Tie tähän pisteeseen ei nimittäin  tosiaankaan ole ollut suora tai kevyt – mutta kenelläpä se olisi? Tai enpähän ainakaan itse osaa nimetä ketään sellaista tyyppiä, joka samanaikaisesti hehkuttaisi olevansa unelmiensa duunissa ja sanoisi tien haaveiden urapolulle olleen ihan kevyt juttu.

Olen tajunnut, että ehkäpä juuri ne haasteet ja vaikeudet urapolun varrella ovatkin itse asiassa maailman parhaimpia kavereita: niitä, jotka uskaltavat kyseenalaistaa kaiken ja kysyä: Onko susta oikeasti tähän?  Jaksatko, pystytkö, haluatko?

Koska jos jaksaa ja haluaa sekä pystyy tarpeeksi – on varmasti oikealla tiellä. Sillä, jota jaksaa tarpoa silloinkin kun lunta tulee tupaan joka suunnasta, sukulaiset epäilevät ”hupsuja” haaveita ja nukkumiseen varatut arvokkaat tunnit menevätkin osin esimerkiksi kirjanpidolle sekä muulle yrittäjän duuniin kuuluvalle oheistoiminnalle – tai muille asioille, jotka siihen omaan unelmatyöhön liittyvät.

 

Koen, että olen ehdottomasti itse kulkemassa kohti oikeaa suuntaa – sellaista työtä, joka tuntuu hyvältä, omalta. Käytännössä äitiyden ja yrittäjyyden yhdistäminen on kuitenkin ollut erittäinkin haastavaa (lievästi ilmaistuna) ja olen esimerkiksi hiljattain joutunut vähentämään asiakastöitäni, sillä omat voimavarat ovat olleet jo aika lailla lähellä täydellistä ehtymistä.

Olenkin pohtinut paljon sitä, miten muotoilla elämäni sellaiseksi että siihen mahtuisi kaikki rakastamani palikat. Perhe, työ, liikunta, ystävät, elämykset. No, ainahan jokin palikoista joutuu jäähylle aika ajoin – mutta kokonaisvaltaisesti ajateltuna haluaisin suunnitella tulevia työ- ja elämännäkymiäni vähän selkeämmin ylös: niin, että osaisin itsekin hahmottaa ne asiat ja arvot, jotka ovat tärkeitä. Itselleni, juuri nyt.

Tässä toiveessani on hyvänä oppaana toiminut juuri starttaamani Workday Designers– uramuotoilukurssi, jota suoritan verkkototeutuksen muodossa. Uramuotoilukurssista kerrotaan Workday Designersin sivustolla muun muassa näin:

Uramuotoilukurssi on käytännöllinen työkalu työelämän pirullisten ongelmien ratkaisuun. Kurssi kuljettaa osallistujat uramuotoiluprosessin läpi, auttaa tunnistamaan omia toiveita, näkemään uusia mahdollisuuksia muuttuvassa maailmassa, ja kannustaa ja auttaa tekemään kokeiluja, joilla työn uusi suunta aukeaa. Lopputuloksena on uusi, käyttäjän itsensä näköinen mielekäs työ ja elämä.

Uramuotoilu ei ole haaveilua ja unelmakarttojen piirtämistä vaan prosessi, joka rehellisyyden, luovuuden ja toimeen tarttumisen avulla saattaa osallistujan uuden äärelle ja tekee muutoksesta hallittavan kokeilujen avulla. Kurssi antaa työkaluja, joilla muotoilla elämäänsä uudelleen ja uudelleen, ja joista on iloa pitkälle elämään, niin työhön kuin vapaa-aikaankin.

Kurssin käytännönläheinen ja käyttäjän näköinen luonne ovat juttuja, jotka aidosti vetoavat itseeni.  Sillä vaikka sisälläni asuukin unelmakarttoja ja muita ”kevyempia” haaveilun työvälineitä rakastava hippisielu – koen, että juuri nyt tarvitsen keinoja ja apuja, jotka ovat mahdollisimman konkreettisia. Uskonkin, että tämä kurssi tulee auttamaan itseäni aukaisemaan muutamia solmukohtia ura-ajattelussani sekä toivottavasti myös inspiroi miettimään asioita ihan uusilta kanteilta. Raporttia seuraa myöhemmin!

Ja hei, loppuun vielä kiva lahja Workday Designersin tiimiltä: koodilla Viola15 saa nyt Uramuotoilun verkkokurssista 15 % alennuksen (koodi voimassa 31.1.2018 saakka) – eli nyt jos koskaan kannattaa kurssille liittyä, jos toivoisi omalle uralleen hieman – tai täysin – uudenlaista suuntaa. 

Itselläni koittaa nyt ihana hetki: on aika ottaa kuppia kahvia ja startata tämän päiväinen uramuotoilu. Ehkäpä ehdin ainakin kahvikupillisen ajan unelmoida ja suunnitella ennen kuin lapsi herää päiväuniltaan.

Aiemmassa elämässäni olisin ollut hiilenä tällaisesta opiskelutyylistä jossa edetään hi-taas-ti eteenpäin, päivittäin vain joitakin minuutteja asiaan paneutuen. Yritän kuitenkin muistaa, että ne pienetkin hetket ja askeleet kohti uusia ajatuksia sekä unelmia ovat tärkeitä – elleivät jopa niitä tärkeimpiä.

 

Joten, kahvikuppi käteen ja menoksi.

 

 

 

 

 

 

 

Äitiys Tyyli

Äitiys varasti hehkuni

tammikuu 12, 2018

Pitkään mietin kirjoitanko tästä aiheesta ollenkaan. Kaipa sitä peruspositiivisena ihmisenä vähän jännittää omien hieman negatiivisempien sävyjen esittelyjä näin ”julkisesti”, mutta here it goes, kaikesta huolimatta. (Rehellisyys kunniaan on kyllä aidosti tärkeä mantra – ihan erityisesti äitiysasioissa.)

Olen aika moneen otteeseen viime aikoina miettinyt äitiyttä suhteessa omaan tyyliini ja ulkonäköön. Ja huomio, huomio: ulkonäöllä en tässä tarkoita mitään tiettyyn muottiin mahdutettua lookia tai puhu paineista, joita kannetaan muiden ihmisten odotusten painaessa harteita.

Nyt puhun siitä fiiliksestä kun tuntuu, että oma sisäinen ja ulkoinen maailma kohtaavat. Sillä ei hemmetti, että kaipaan sitä oloa!

Sillä vaikka äitiys onkin tuonut sisäiseen maailmaani roppakaupalla lisää viisautta ja hehkua – on peiliin katsoessa välillä tunne, etteivät nämä positiiviset muutokset heijastu millään lailla ulkoiseen habitukseeni.

Kaikki pienten lasten äidit varmasti tietävät tunteen, kun ei vaan ehdi. Monina päivinä kun ei vain yksinkertaisesti ole aikaa föönata hiuksia kunnolla, lakata rapistuneita kynsiä uusiksi, rasvata kuivia kinttuja saatika tehdä jotain aivan radikaalia kauneusoperaatiota – kuten vaikkapa sheivata sääriä tai kuoria kasvojen ihoa. Kauneustoimenpiteiden puutostilojen lisäksi on ainakin itselläni se tunne, että vaatekaapinkin sisältö pitäisi päivittää. Mutta missä välissä?

Ja kyllä, tiedän että todellinen kauneus kumpuaa sisältä ja silleen – mutta ollaanpas nyt rehellisiä: mitä pahaa siinä on jos kaipaisi elämäänsä vähän lisää valokynää ja oikeasti mietittyjä asukokonaisuuksia? Sillä olen sitä mieltä, että omannäköinen tyyli on  mahtava asia olla olemassa – jos se siis on itselle voimaa sekä iloa elämään tuova asia. Ja itselleni tyyli ja sillä leikittely on juurikin tälläinen energianlähde. Tai siis oli.

Ikävöin aikaa, jolloin käytin valtavia määriä rannekoruja käsissäni. Päiviä, joina vielä ehdin tehdä meikin johon kuului ripsarin ja meikkivoiteen lisäksi muutakin, kuten vaikkapa eyelinerit. Eniten kaihoan ”aikaisemman elämäni” vaatehetkiä.

Olen nimittäin huomannut välillä (vahingossa) tuijottavani haikein silmin naisia (pahoittelut jos joku on huomannut friikin tuijotukseni! Ottakaa se kehuna!), joilla on upeat asukokonaisuudet. Kokonaisuuksilla tarkoitan lookeja, jotka siis näyttävät juuri sopivalla tavalla huolettoman mietityiltä eivätkä aamupuuron keiton ohessa vaatekaapin sekavuudesta yhteen heitetyiltä vaatekappaleilta.

Ironista tässä koko hommassa on tosiaan se, että sisäisesti olo tuntuu usein paljon hehkuvammalta kuin ennen äidiksi tuloa. Itsetuntoni on noussut taivaisiin aiempaan verrattuna ja yleisesti ottaen pidän itseäni kaikin puolin hyvänä tyyppinä. Mutta miten tämän fiiliksen saisi välitettyä omaan ulkokuoreen asti? Tai siis: mistä sen ajan repisi, jonka suojissa voisi taas vähän fiilistellä koruja, värikkäämpiä vaatteita ja kevätkauden uusia luomumeikkejä?

Tällaista täällä tänään mietin, toppahousut koiralenkin jäljiltä jalassa ja tukka likaisena. Sillä vaikka #momlife onkin oikeasti elämäni parasta aikaa, on se tehnyt tyylilleni aika lailla hallaa.

Mutta tässäkin jutussa ei oikeastaan, tosiaankaan, ole kyse siitä miltä näytän muille tai maailmalle. Ikävöin ulkoisten statusasioiden sijaan tyyliäni siksi, että koen olevani sisältä paljon säihkyvämpää kamaa kuin mitä toppatakkiin ainaisesti verhoutunut ulkokuoreni antaa ymmärtää.

 

Ehkäpä vuosi 2018 voisi olla uuden säihkeen vuosi?

 

Hyvinvointi Liikunta

Silminnähden loistava päivä

tammikuu 9, 2018


 

Kaupallinen yhteistyö Silmäaseman kanssa

 

Tiedättekö ne elämän pienet mutta tärkeät mukavuudet, joiden olemassaoloon on niin tottunut ettei niitä oikeastaan juurikaan ajattele?

Ainakin minulla on eräskin tällainen elämäni polkuja uskollisesti seuraava arjen apuri, jonka olen vuosien varrella aika lailla unohtanut.

Joka päivä me jaamme kaiken kokemani yhdessä: niin monia hetkiä erilaisine maisemineen, paikkoineen ja ihmisineen. Käymme kahviloissa, metsässä ja ostoksilla. Teemme töitä kulmat kurtussa keskittyen ja sen jälkeen nautimme kirpeästä talvi-ilmasta lenkkipolkuja kierrellen. Lojaali kaverini kulkee mukana – jokaiseen paikkaan minne minäkin.

Nyt viimeistään olisi aika osoittaa selkeämmin kiitollisuutta uskolliselle seuraajalleni. Joten: kiitos, piilarit!

Sen lisäksi, että piilarit kulkevat mukanani niin lähikorttelin ostarille kuin maailman ääriinkin, ovat ne tärkeässä roolissa myös oman hyvinvointini saralla: piilolinssit ovat aina silmissäni niin joogamatolla kuin juoksupoluillakin. Sillä vaikka silmälasit omistankin en ole koskaan tottunut ajatukseen treeneistä rillit päässä.

Enkä oikeastaan koe, että asia olisi vain tottumiskysymys. Olen nimittäin sitä mieltä, että liikunta ennen piilolinssien astumista elämääni oli yksinkertaisesti vähemmän nautinnollista kuin mitä se nykyään on. Jumppaaminen ja lenkkipoluilla hikoilu yhdistettynä nenältä alaspäin luisuviin rilleihin oli kaikkea muuta kuin huoletonta. Kovatempoiset lihaskuntotreenit (joista nykyään pidän aivan kuin hullu puurosta) eivät myöskään olisi onnistuneet ongelmitta silmälasiaikoinani. Burpee-hypyt ja muut kun eivät ole luotuja rillipäisille – tai ainakin itse koen hikiliikuntaan ja sen tuomaan endorfiinihuumaan uppoutumisen huomattavasti helpommaksi piilarit silmissäni.

Tänä vuonna en asettanut itselleni hurjia vaatimuksia uuden vuoden lupausten muodossa, mutta sen sijaan olen päättänyt nauttia liikunnan ja ulkoilun riemuista entistäkin enemmän. Aurinko paistaa! Ei muuta kuin metsään!, päätinkin taannoin yhtenä kauniina pakkaspäivänä.

 

 

Pakkaspäivän metsäreissussa matkasivat miehen ja pojan lisäksi luonnollisesti myös piilarini: Acuvue Oasys 1 Day with Hydraluxe -linssit olivat silmissäni aamuvarhaisesta illan myöhäisille tunneille. Kyseiset linssit ovat omiaan kaltaisilleni piilarien tehokäyttäjille, sillä ne ovat silikonihydrogeelistä valmistetut, uutta tekniikkaa hyödyntävät piilolinssit, joissa kosteus ikään kuin suljetaan linssin sisään.

Inhoan maanisesti sitä tunnetta että piilareissani on roskaa tai että itse linssit tuntuvat silmässä, joten itselleni ehdoton vaatimus linssien suhteen on se, että ne eivät tunnu miltään. Acuvuen Hydraluxet ovat juurikin tällaiset erittäin ohuet linssit, joiden käyttäminen on positiivisella tavalla helppoa unohtaa.

Omat silmäni ovat lisäksi erittäin helposti kuivuvaa sorttia, joten tämäkin seikka jo yksinään asettaa piilareilleni aika korkean vaatimustason. Hydraluxe-linsseissä kosteuttava aine on pvp, joka on (ei-tieteellisesti ilmaistuna) ainetta jonka olemus on erittäin lähellä kyynelnestettä. Lisäksi pvp sisältää molekyylin, joka sitoo kosteutta itseensä. Näin olleen linssit heiluvat mukana menossa sopivasti kosteutettuina vähän pitkäkestoisemmassakin käytössä.

 

 

Itselläni piilarit ovat tosiaan silmissä päivittäin, aamusta iltaan. Lisäksi edellisestä näöntarkastuksesta oli rehellisyyden nimissä kulunut aivan liian pitkä aika, joten optikon treffaaminen hieman jännitti. Onneksi sain kuitenkin mukavia uutisia: silmäni ovat jaksaneet piilarien tehokäyttöä hyvin, eikä niiden kunnossa ollut sen suurempaa moittimista. Jo aiemmin mainitsemaani kuivumista kuitenkin oli havaittavissa ja sainkin optikolta vinkin käyttää kosteuttavia silmätippoja. Toisin kuin itse luulin, monia tämän päivän silmätippoja voi nimittäin käyttää piilarien ollessa silmissäkin – jehei ja hyvästi kuivien silmien räpyttely!

Näin ollen aion siis jatkossa kiinnittää silmieni hyvinvointiin huomiota ainakin seuraavin tavoin: käymällä (edes hieman) useammin näöntarkastuksessa sekä käyttämällä kosteuttavien linssieni lisäksi silmätippoja. Sillä vaikken niitä uuden vuoden lupauksia tänä vuonna listaillutkaan, olen mielessäni ajatellut tämän vuoden olevan uudenlaisen, aidon hyvinvoinnin vuosi. Vuosi, jonka aikana en laadi itselleni kovia vaatimuksia ja sääntöjä erilaisiin tavoitteisiin liittyen, vaan oikeasti ajattelen hyvää fiilistä ja kehon sekä mielen tasapainoa kokonaisvaltaisesti.

 

 

Siihen ajatteluun kuuluu niin mielen kuin kropankin huolto – sekä myös ne sellaiset hyvinvoinnin osaset, jotka välillä tuppaavat unohtumaan. Kuten juurikin se omien silmien terveyden ylläpito. Sillä oikeasti – onko montaakaan asiaa jotka antaisivat kantajalleen yhtä paljon kuin silmät, joiden lävitse tätä maailmaa saa katsella?

Taannoisella metsäretkellä – aurinkoisen iltapäivän paisteessa ja kahden elämäni miehen seurassa – vastaus tähän kysymykseen tuntui harvinaisen selvältä.

 

Viola

 

Fiiliksiä

Lauantain parhaat

tammikuu 6, 2018

 

Uusi vuosi on jo nyt tuntunut jotenkin todella hyvältä: kevyemmältä kuin edeltäjänsä, valoisalta ja lempeältä. Luultavasti tämä muutos ympäröivässä ilmapiirissä liittyy aika lailla omiin mielikuviini vuoden vaihtumisesta sekä tähän vaihdokseen liittyvästä raikkaudesta, mutta so what. Aion hyvillä mielin uskoa fiiliksiini vuoden 2018 iloisesta persoonallisuudesta sillä merkkejä tästä on ollut jo paljon ilmassa.

Niitä ovat muun muassa seuraavat pienet, mutta ah-niin-ihanat päiviäni ilahduttaneet asiat:

Löysin Oprahin Super SoulSunday podcastit. Yhtäkkiä harmaat koiralenkkini ovat näiden pätkien myötä syvällistä pohdintaa, uskomattomia ahaa-elämyksiä sekä ihmisluonnon monipuolisuuden ihastelua. Suosittelen lämpimästi kaikille elämän sävyistä, tunteista ja ihmisyydestä kiinnostuneille näitä podcasteja. Omia suosikkeja ovat tähän mennessä Shonda Rhimesin sekä Brené Brownin osat.

Rakastuin kardemummakahviin. Miten olinkaan unohtanun sen, kuinka extrahyvältä aamukahvi voikaan maistua kun sen seassa on ripaus tätä pullan leipomisesta muistuttavaa maustetta?

Vein suuren määrän tavaraa ja vaatteita kierrätykseen. Out with the old, in with the new. Tervetuloa väljempi vaatekaappi ja uusi, raikas vuosi.

Löysin uusia metsäpolkuja lenkkimaastoikseni. Jokohan sitä uskaltaisi aloittaa raskauden jalkoihin unohtuneen juoksuharrastuksen uudestaan?

Ja lisäksi, se isoin juttu: tajusin yksi päivä että juuri tässä hetkessä elän sellaista elämää josta en oikeasti osannut edes unelmoida muutamia vuosia sitten. Toki suomalaiseen synkkyyteen taipuva ihmismieli osasi heti huomauttaa itselleni että ”jos menee näin hyvin, niin kohta joku homma menee ihan metsään”, mutta olen vakaasti päättänyt taistella tuota pessimismin tympeää asennetta vastaan. Vaikeuksia tulee aina, muttei niiden etukäteen harjoitettu murehtiminen ketään auta. Näin ollen aion nauttia, tässä ja nyt. Iloita siitä, että saan yksinkertaisesti olla: kaikkea sitä mitä olen ja juuri tässä hetkessä. Elää äitinä, kumppanina ja yrittäjänä. Olla hölmö, hauska, innokas, vakava, turhautunut, positiivinen, stressaantuva – kokonainen minä.

 

– Viola

 

Elämä

Minä lupaan

tammikuu 2, 2018

Vuosi 2017, kiitos kaikesta. Olit ihan mielettömän hieno – ja samalla todella rankka. Intensiivinen olisi siis ehkä kohtelias termi persoonallesi. Annoit paljon, niin paljon. Tunteita, lämpöä, naurua. Kutkuttavaa iloa siitä, että oma elämä on just sellaista kuin se nyt on. Samalla olit myös väsyttävä. Veit kaikki voimat ja vielä vähän enemmän.

Ja kuitenkin nyt, uuden vuoden sarastaessa – olo on ihan äärettömän kiitollinen. (Silmäpusseista huolimatta.)
Sillä kaikista huolista ja uupumuksen tunteista huolimatta oli viime vuosi yksi elämäni merkittävimmistä. Kasvoin luultavasti enemmän kuin koskaan minkään yksittäisen vuoden aikana. Paljon nimittäin sattui ja tapahtui, muun muassa seuraavat jutut:

Minusta tuli yrittäjä.

Poikani täytti vuoden. Toisin sanoen sain liputtaa mielessäni sitä faktaa, että olin vuoden ajan ollut maailman ihmeellisimmän pienen miehen äiti. Uskomatonta. Nyt tuo pikku häsläri on jo puolentoista vuoden kypsässä (ha-ha) iässä enkä enää yksinkertaisesti muista, millaista elämä oli ilman lastani. Tylsää, epäilen.

Muutin, kera perheen, uuteen kotiin. Noh, tämä muutos on vähän niinkuin edelleen käynnissä – eli aiheesta lisää myöhemmin. (tergut vaan muuttolaatikoiden keskeltä)

Ja nyt se tärkein. Eli uuden vuoden lupaukset, of course. En ole ikinä ollut mikään harras lupailija, mutta tämän vuoden kunniaksi ajattelin laatia itselleni törkeän ihanan lupauslistan. En siis mitään lupaanmennäsalillejokatoinenpäivä-syyllistyshokemaa, vaan hemmottelua ja hupsuja turhuuksia tursuilevan listan joka on ihan vaan itselleni omistettu. Just because I can.

Täten siis lupaan, vuonna 2018:

Hemmotella itseäni enemmän. 

Järjestää itselleni enemmän aamiaistreffejä. (Koska: aamiaiset ja hyvä seura. Mitä muuta oikeastaan elämältä haluan?)

Testata säännöllistä meditointia.

Liikkua. Ja sitten liikkua vähän lisää. (terveisin Mrs One-Pack)

Pitää kerran viikossa koti spa-illan. (Ah! Jo tämä ajatuskin on vähän liian ihana.)

Opetella leipomaan ainakin viisi erilaista raakakakkua. 

Käydä yksin leffassa. 

Kävellä ympäri Helsinkiä aina kun mahdollista, ihan vaan huvin vuoksi. (lupaus sisällyttää eri kaupunginosien kahvilatestaukset)

 

Siinäpä niitä, uuden vuoden luksuslupauksia.

Ihanaa uuden vuoden alkua kaikille!