Monthly Archives

maaliskuu 2018

Työ Yrittäjyys

Yrittäjän parhaat online-työkalut

maaliskuu 28, 2018

 

 

Haaveiletko oman yrityksen perustamisesta? Tai ehkä osa-aikaisesta yrittäjyydestä, päivätyön tai opiskelun ohella? Mikäli nyökyttelet ruudun toisella puolella innoissasi – tämä postaus on juurikin made for you!

Nyt on nimittäin luvassa juttua sellaisista verkosta löytyvistä palveluista ja työkaluista, jotka ovat itselleni tuoneet kovasti iloa ja helpotusta yrittäjän työpäiviini.

Miksi jakaa omia kikkakolmosiaan muille – eikö ne parhaat jutut ole hyvä pitää vain omassa tietoisuudessa? – tämäntyylisiä asioita saattavat jotkut (vääräuskoiset) pohtia.

Noh. Itse olen ehdottomasti avoimen tsemppikulttuurin kannattaja – niin yrittäjyyden kuin aika lailla kaiken muunkin suhteen. En ole ikinä ymmärtänyt sitä tietynlaista kyräilyn kulttuuria, jossa hyväksi havaittuja vinkkejä, työkaluja tai muita mahtavuuksia ei haluta jakaa muille siinä pelossa, että se olisi itseltä jollain tasolla pois.

Itse olen tässä yrittäjyyden alkumetreillä saanut tutustua moniin ihaniin uusiin tyyppeihin, joilta olen jo nyt saanut paljon apua sekä vinkkejä. On ollut aivan korvaamatonta huomata, että sitä on onnistunut jo tässä vaiheessa rakentamaan pientä yrittäjäkollegoiden verkostoa ympärilleen – vertaistuki kun nyt vaan on ihan paras juttu koskaan, etenkin niissä yrittäjäelämän alamäissä.

Nyt haluan siis jakaa omia pieniä tiedonjyväsiäni teille – mikäli siellä ruutujen toisella puolella vaikka olisi sellaisia tyyppejä, joille yrittäjyys ja sen moninaiset mainingit ovat ajankohtaisia. Toivottavasti näistä vinkeistä olisi apua ja iloa teille!

 

 

Suosikki online-työkaluni (näitä käytän päivittäin/viikottain)

Todoist

En ole synnynnäinen asioiden organisoija – mutta olen opetellut tätä taitoa ihan huolella viime aikoina. Asioiden ylös listaaminen on yksinkertaisin, mutta itselleni myös toimivin tapa saada sekä pääkoppaa että työkalenteria järjestykseen. Tässä hommassa auttaa Todoist.

Canva

Canva on aivan mieletön työkalu, jolla saa nopeasti luotua pohjia monenlaisiin some- ja markkinointimateriaaleihin. Canvalla olen myös askarrellut menemään pojan synttärikutsuja, cv-pohjia ynnä muuta kivaa. Canva onkin yksi ehdoton suosikkisivustoni, josta en koskaan halua luopua. Canvasta on olemassa sekä maksuton että maksullinen versio – mutta ainakin itse olen pärjännyt mainiosti maksuttomalla palvelulla tähän saakka.

Pinterest

Good old Pinterest. Muistan sen hetken, kun käytin tätä tuolloin omituisen sekavalta tuntunutta moodboard-tyylistä sivustoa ensi kerran. Olin hommasta yhtä kujalla kuin Facebookin ensikertalaisena konsanaan (ne oli niitä päiviä kun kirjoitteli kavereille viestejä heidän julkisille seinilleen ym ym.) Pian kuitenkin rakastuin (ikuisena esteetikkona) Pinterestiin täysillä – ja käytän sivustoa yhä viikottain, nykyään lähinnä työprojekteihini liittyen. Pinterest on hyvä ideakaivos, josta löytää inspiraatiota oikeastaan aivan mihin vaan liittyen.

Planoly

Planolylla voi helposti suunnitella Instagramin tyyliään – etukäteen ennen kuvien postaamista. Palvelua on helppo käyttää ja se on kaikin puolin toimiva.

Mikäli omistat/hallinnoit useita Instagram-tilejä (ja käytät suunnitteluun enemmän aikaa) voit tällöin ostaa maksullisen, usean tilin kattavan käyttöoikeuden Planolyyn.

Holvi

Holvi on helppo tapa avata yritykselle tili – ilman pankkirumbaa. Holvissa voi tehdä laskuja sekä maksaa niitä, latailla tietoja kirjanpitoa varten ja maksaa palkkaa mahdollisille alaisille. Mahtava palvelu, josta on nopeasti tullut itselleni todella tärkeä.

Google kalenteri

Yrittäjän elo ei kyllä onnistuisi mitenkään ilman hyvää – ja sähköpostin kanssa synkassa toimivaa – sähköistä kalenteria. Fanitan kyllä, nyt ja ikuisesti, paperituotteita myös kalentereissa – mutta onhan se todettava että sähköinen versio on  päivittäisessä käytössä ihan ehdoton.

 

Siinäpä ne tärkeimmät, tämän hetken suosikkityökaluni onlinemaailman puolelta.

Yrittäjyydestä, työpäivistäni sekä aiheeseen liittyvistä asioista voisin postailla jatkossa ajoittain laajemminkin

– mikäli yrittäjyys on juttu, joka teitä kiinnostaa?

 

Eli miten on: yrittäjälaiffi – hot or not?

 

Fiiliksiä Reissut

Next stop: Etelä-Ranska!

maaliskuu 25, 2018

 

 

Etelä-Ranska. Aurinko. Leipomon tuoreet, päältä rapsakat ja sisältä unelmaisen pehmeät patongit. Aamukahvi lämmössä. Mekko päällä ja arskat silmillä. Rantahiekkaa varpaissa ja tuoreita aprikooseja eväskassissa.

Voisiko jo olla toukokuu?

Toukokuussa nimittäin otan perheen kanssa suunnaksi Etelä-Ranskan ja siellä Nizzaa ympäröivän seudun pikkukaupungit, ehkä myös Monacon.

Pitkittynyt talvi ja kaikenlaiset arjen haasteet ovat aiheuttaneet sen, etten mitenkään malttaisi odottaa sitä hetkeä kun saan taas hengittää tuttujen seutujen lämpöisen lempeää ilmaa keuhkoihini ja sanoa au revoir pyykkivuorille, to do-lappusille ja kalenterimerkinnöille.

Lentomatkat vähän alle kaksveen kanssa eivät nekään saa Ranska-fiilistelystäni pilviin kohonnutta mieltäni alas: bring it on, sanon vaan! (Tosin pakkaan toki laukkuun Netflix-piirretyillä täytetyn tabletin sekä vuoren välipaloja.)

Mutta nyt – ennen toukokuuta – voisiko se kevät jo pikkuhiljaa saapua? Pretty please?

Ihanaa sunnuntaita kaikille!