Monthly Archives

heinäkuu 2018

Kahvilat Reissut

Kahvilarakkautta – Tammisaari & Café Gamla Stan

heinäkuu 24, 2018

 

Päätin heitellä tänne blogiin jatkossa aina sopivina hetkinä kahvilavinkkejä, sillä, noh… Miksi ei?

Rakastanhan kahviloita (ja KAHVIA toki myös) intohimoisesti – ja erilaisten kahviloiden fiilistely on mielestäni yksinkertaisesti i-ha-naa.

Kahviloissa kun on kyse niin paljon muustakin kuin vain siitä kahvista sekä sen kyljessä mahdollisesti ostetusta kakkupalasta, leivästä tai mistä milloinkin. Kahvilat ovat paikkoja, jotka huokuvat rentoutta (ainakin jos kahvila on hyvä), lupauksia viihtymisestä (mukavat tuolit ovat aina suuri plussa) sekä pientä luksusta arjen (tai lomankin) keskellä. Sillä sitähän se on, aitoa luksusta – se kun saa eteensä pullan ja kahvin eikä sitten tarvitsekaan muuta tehdä kuin nauttia herkuistaan. Samalla sitä saa myös ansaitusti hetken poissa kodin ja töiden vastuista, tiskeistä ja pyykkivuorista, kauppalistoista ja maileista.

Kahvilat ovat myös loistavia paikkoja palavereille ja muille työtapaamisille. Kaltaiseni pienyrittäjä voikin siis huoahtaa helpotuksesta katsellessaan Helsingin loistokasta kahvilatarjontaa, sillä siinä sitä on mistä valita: työhuoneita pitkin kaupunkia! Sillä työn tekoon tunnelmaltaan sopiva kahvilahan on kuin lähes ilmainen – tai no, kahvin hintainen – työhuone. Toki joissakin (nuivissa) kahviloissa saatetaan työtä tekeviä läppäri-ihmisiä sekä palaveroivia ryhmiä katsella pahalla näiden viipyessä kahvilassa normiasiakasta pidempään – mutta parhaissa kahviloissa on aina tunnelma, joka toivottaa tervetulleeksi kaikki. Niin perheet, kaveriporukat kuin MacBookeja pöydissään näpyttelevät yrittäjätkin.

 

 

Teimme ihan hiljattain miehen ja lapsen kanssa minimittaisen roadtripin ja sen aikana vietimme päivän Tammisaaressa. Laventelin, hattaran ja minttujäätelön sävyisten puutalokujien keskeltä löysimme kahvilan, joka kantoi nimeä Café Gamla Stan.

Paikka jäi mieleeni monestakin syystä. Ensimmäinen oli se, että sain siellä roadtripin parhaan cappuccinon (kauramaidolla of course). Lisäksi kahvilasta löytyi aivan mielettömän hyvää (vegaanista!) porkkanakakkua, josta sain nautiskella kahvini kera, puutalomiljöön sisäpihalla. Miehellä oli mustikkapiirakkaa joka sekin oli hyvää, positiivisella tapaa kotona tehdyn makuista.

Gamla Stan on kesäkahvila, eli se sulkee ovensa koko talvikaudeksi. Suosittelenkin kaikkia kaltaisiani kahvilafanaatikoita suuntaamaan nyt kipin kapin Tammisaareen – ette tule pettymään.

 

Kahvilarakkautta & rauhaa kaikkien päiviin!

 

Fiiliksiä raha Yrittäjyys

Onko väärin haaveilla rahasta?

heinäkuu 18, 2018

 

Viime aikoina olen ollut usein aika ahdistunut. Aloittelevan yrittäjän taloudellinen tilanne yhdistettynä moniin yllättäviinkin kuluihin on saanut pään pyörälle – eikä siis sellaisella ihanalla, hattaraisen keveältä tuntuvalla tavalla.

Ahdistuksen iskiessä yritän aina herätellä itseäni ajattelemalla kaikkea sitä mitä jo elämässä on. Kaikkea sitä mikä on jo hyvin.

En kuitenkaan ole varma, miten tähän uuteen ja aika epävakaaseen taloudelliseen tilanteeseen pitäisi suhtautua. Tiedän, että monilla ihmisillä on omaa tilannettani paljon haastavampia asetelmia edessään, mutta tarkoittaako se sitä, etten saisi ollenkaan stressaantua yrittäjäelämän epästabiilista luonteesta?

Olenkin miettinyt: onko väärin haaveilla rahasta?

Olen sisimmässäni varmasti ikuisesti vähän sellainen hippityttö, joka ei mieluiten ajattelisi rahaa lainkaan ja hyppelisi menemään kesäisillä kukkapelloilla, ison koiralauman ja parin lapsen hihkuessa helmoissa.

Mutta: enter reality.

Todellisuus on kuitenkin se, että alkutaipaleella oleva yritys ei kovin valtaisia summia (ainakaan useimmiten) tuota ja lisäksi tulot ovat usein epäsäännöllisiä – ja tämä tilanne tuo elämään uudenlaista painetta. Sellaista, joka on saanut sisäisen hippini vähän hämilleen. En nimittäin haluaisi stressata rahasta, todellakaan.

On kuitenkin tosiasia, että rahaa tarvitsee moniin asioihin ja lisäksi sitä kaipaisi myös juurikin sen euroja syövän yrityksen kehittämiseen. Uskon kyllä, että tilanne tasaantuu ajan kuluessa sillä töitä kyllä on riittänyt hyvin. (mistä olen superkiitollinen!)

Silti en kuitenkaan tiedä, miten lähestyisin tätä nykytilannetta ja sen mieleeni heijastamaa lievää synkkyyttä. Kuinka pitää kiinni hyvästä fiiliksestä (unelma)töidensä suhteen kun raha-asiat jatkuvasti kolkuttelevat jossain ajatusten perukoilla? Ja kuinka yleensäkin pysyä hyvässä mielentilassa kun koko perheen elämään astuu epävarmuutta omien, vaihtelevien yrittäjätulojen myötä?

 

Tällaisia tämä hippinainen täällä siis tänään miettii. (Ja samalla haluaisi vain kovasti hyppelemään sinne kukkapelloille!)

 

PS. Toivottavasti tämä postaus tsemppaa muita mahdollisesti vastaavanlaisessa tilanteessa olevia! Raha-asioista ja niihin liittyvistä asioista kun puhutaan edelleen aika harvoin – ainakin blogeissa – joten toivon, että tämän kirjoituksen myötä muistettaisiin taas kaikki se, ettei elämä ole koskaan ihan tasaista latua. (vaikka se kuinka siltä näyttäisi tuttujen somekuvissa ja muissa medioissa)

PPS. Kuvassa stressaantunut minä, lasta nukuttamassa. (Ja samalla suorittamassa yhtä elämäni tärkeintä tehtävää eli pitelemässä sormeani lapsen lähellä, jotta hän saa näplätä sitä ennen nukahtamistaan. <3)