Monthly Archives

elokuu 2018

Elämä Fiiliksiä

Hyvästit parhaalle ystävälle

elokuu 15, 2018

 

Ihan hiljattain jouduin kohtaamaan päivän, joka sai sielun käpertymään mustaksi möykyksi ja silmät täyttymään alati virtaavista kyynelistä.

Viime viikon maanantaina jouduimme koko pienen perheemme voimin matkaamaan eläinlääkärille ja viemään rakkaan Hugomme lääkärikäynnille, josta tulisi sen viimeinen.

Tuo päivä sisälsi niin paljon tunteita, etten oikein vieläkään pääse niihin kaikkiin käsiksi. Hugo oli sairas ja sen vointi tuntui huononevan koko ajan – ja samalla kyseessä oli kuitenkin alle 5-vuotias koira, josta ei päälle päin olisi arvannut sen olevan kroonisen sairauden väsyttämä ja stressaama. Oma mieleni olikin täynnä itsesyytöstä matkalla eläinlääkärille ja ajatuksissa vilisivät ”Entä jos…”-hokemat ihmeparantumisesta sekä onnellisesta lopusta. Ja samalla kuitenkin tiesin päätöksen olevan oikea. Sen vain tiesi.

Kaikki, jotka ovat joutuneet viemään lemmikkinsä eutanasiaa varten eläinlääkäriin varmasti tietävät, ettei tuota päätöstä tosiaankaan tehdä kevyin mielin. Joku tietämätön saattaa näihin aiheisiin tokaista vastauksena lauseen ”Sehän on vain lemmikki!”, mutta asian läpi käyneet tietävät paremmin. On aivan kammottavaa tehdä tuollainen päätös; päättää, että pitkäaikaisen ystävän ja perheenjäsenen elämän on tultava päätökseen.

Lääkärikäyntiä edeltävänä iltana katselin Hugon suuria ruskeita silmiä ja hassusti vispaavaa häntää, enkä voinut ymmärtää ettei tuo karvainen kaverini enää kipsuttelisi pitkin asuntoamme seuraavan päivän jälkeen.

Päivänä, jolloin lähdimme viemään Hugoa eläinlääkäriin oli taivas samanaikaisesti paikoin aurinkoinen, paikoin dramaattisia pilviä omaava. Ilma tuntui heijastavan kaikkea mitä omassa mielessäkin liikkui; iloa kaikesta siitä mitä oli Hugon kanssa kokenut – ja myös aivan järkyttävää surua siitä, että se kaikki tulisi seuraavan tunnin aikana päättymään.

Lääkäriin päästyämme pääsimme koko perhe hoitohuoneeseen, jossa eutanasia suoritettiin. Silittelin Hugoa lähes koko operaation ajan ja mietin kaikkea sitä, mitä tuo hassu, valkoinen otus oli tuonut elämääni.

Hugo oli nimittäin aikoinaan omassa elämässäni jonkinlainen positiivisen elämänmuutosvyöryn käynnistäjä. Koiran hankkiminen hektistä ammattikorkeakoulun koulutuslinjaa käyvänä sinkkuna ei ollut ihan helppo (tai järkeväkään) päätös – mutta silti yksi parhaimmistani. Rehellisyyden nimissä on kuitenkin sanottava myös se, että välillä Hugon kanssa oli myös todella raskasta. Kävimme läpi monet koirakoulut, sillä omapäinen ystäväni haukkui yhdessä vaiheessa aika lailla kaikkea mikä liikkui. Ja nyt myöhemmin uudenlaisen synkkyyden kuvoihin toi sairaus, joka tuntui vievän Hugon elämäniloa pala palalta pois.

Onneksi meillä oli  – ja on – kuitenkin mahtava määrä koettuja juttuja takataskussa. Hugossa olikin aivan parasta sen kyky olla täysin avoin ja rakastava sekä rohkeus touhottaa eteenpäin, paikassa kuin paikassa. Uskallankin väittää, että rohkean koiranpentuni voimaannuttamana päätin myös aikanaan osallistua Ensitreffeihin – ja siitähän sitten onkin seurannut ei vähempää eikä enempää kuin oma perhe. (Mikä on asia, josta en oikein uskaltanut edes haaveilla vielä joitain vuosia sitten.)

Olen varma, etten olisi tässä elämäntilanteessa ilman Hugoa. Sen rohkeus, rakkaus ja omapäisyys ovat muokanneet niin elämääni kuin itseänikin.

Näköjään ne parhaat elämänkoulun opettajat eivät siis aina ilmestykään kohdalle siinä muodossa, jota ehkä olettaisi; joskus opettajat voivat ovat karvaisia, vähän pahanhajuisen hengityksen omistavia sekä ylitsevuotavan höpsöjä.

 

Toivon, että omalla suurella opettajallani on nyt kaikki paremmin kuin hyvin.

Toivon myös, että siellä jossain on kanaluita, vinkuvia pikkuleluja ja metsälenkkejä yllin kyllin tarjolla.

(niin kuin varmasti on)

 

Kiitos kaikesta Hugo, paras ystävä! ♥️

 

Fiiliksiä

10 x outoa/yllättävää tapaani

elokuu 8, 2018

 

Kaikilla meillä on omat outoutemme, hassut piirteemme & nolot tapamme – tässä pieni joukko omiani: 

1) Pidän aina vesilasia yöpöydällä. Vaikken olisikaan janoinen yöllä on tuon lasin oltava pöydällä mennessäni nukkumaan – muuten ei uni tule.

2) Selostan välillä itselleni tekemisiäni ääneen, joskus englanniksi. Etenkin kokatessani. (Do not ask me why.)

3) Olen lapsesta asti innostunut (välillä vähän liikaakin) uusista asioista. Ja tuo innostus välillä kuolee yhtä nopeasti kuin se luokseni saapuikin – tästä esimerkkinä mm. lapsuuden/nuoruuden ristipistoharrastus (kesti sen aikaa kun tarvikkeet ostettiin), neulomisinto (kesti ehkä viikon) sekä rullaluistelu (homma kaatui kirjaimellisesti siihen, etten oikein hallinnut jarruttamista).

4) Haluaisin oppia monia astetta eksoottisempia kieliä kuten japania, tanskaa ja kiinaa.

5) Tarkastan hellannappien off-tilan neuroottisen monta kertaa ennen uloslähtöä. Ja silti saatan vielä palata sisälle niitä tarkastelemaan.

6) Katselin hiljattain eräänä iltana Napakymppiä ja mummomaisesti kauhistelin uuden Napakympin tapaa laittaa juuri tavanneet parit pussaamaan parivalinnan kunniaksi. Tätä arvostellessani paikalla ollut äitini muistutti, että itse menin naimisiin tuntemattoman kanssa tv:ssä. Good point.

7) En juurikaan juo alkoholia, mutta ajatus kauniista, nojatuolilla varustetusta lukunurkasta jota koristaa pieni viskipöytä kauniine juomalaseineen on aina ollut mielestäni oudon ihana. (Oikeastihan melkein oksennan jo pelkästä viskin hajusta.)

8) Rakastin lapsena intohimoisesti mannapuuroa. Niin intohimoisesti, etten välillä suostunut syömään mitään muuta. (ja mannapuurossa piti aina olla voisilmä – hillot ja muut ovat edelleenkin mielestäni ehdoton no-no)

9) Olen ikuinen terveysintoilija, mutta silti irtokarkeilla on erityinen paikka sydämessäni. Ja Hesen kasvistortillalla!

10) Tuttujeni sekä lähipiirini nähdessäni itseni Ensitreffit Alttarilla -sarjassa oli suurimman osan kommentti samantyylinen: ”Miten sä onnistut vaikuttamaan tossa noin hallitulta kun oot oikeasti ihan erilainen?” (epäilen heidän viitanneen tv:ssä normaalia hillitympään ja vähemmän höpöttelevään olemukseeni – josta kiitos sarjan editointitiimille!)

Ja nyt:

Kuka uskaltaa paljastaa alle pari omaa outouttaan…? 🙂