Äitiys Tyyli

Äitiys varasti hehkuni

tammikuu 12, 2018

Pitkään mietin kirjoitanko tästä aiheesta ollenkaan. Kaipa sitä peruspositiivisena ihmisenä vähän jännittää omien hieman negatiivisempien sävyjen esittelyjä näin ”julkisesti”, mutta here it goes, kaikesta huolimatta. (Rehellisyys kunniaan on kyllä aidosti tärkeä mantra – ihan erityisesti äitiysasioissa.)

Olen aika moneen otteeseen viime aikoina miettinyt äitiyttä suhteessa omaan tyyliini ja ulkonäköön. Ja huomio, huomio: ulkonäöllä en tässä tarkoita mitään tiettyyn muottiin mahdutettua lookia tai puhu paineista, joita kannetaan muiden ihmisten odotusten painaessa harteita.

Nyt puhun siitä fiiliksestä kun tuntuu, että oma sisäinen ja ulkoinen maailma kohtaavat. Sillä ei hemmetti, että kaipaan sitä oloa!

Sillä vaikka äitiys onkin tuonut sisäiseen maailmaani roppakaupalla lisää viisautta ja hehkua – on peiliin katsoessa välillä tunne, etteivät nämä positiiviset muutokset heijastu millään lailla ulkoiseen habitukseeni.

Kaikki pienten lasten äidit varmasti tietävät tunteen, kun ei vaan ehdi. Monina päivinä kun ei vain yksinkertaisesti ole aikaa föönata hiuksia kunnolla, lakata rapistuneita kynsiä uusiksi, rasvata kuivia kinttuja saatika tehdä jotain aivan radikaalia kauneusoperaatiota – kuten vaikkapa sheivata sääriä tai kuoria kasvojen ihoa. Kauneustoimenpiteiden puutostilojen lisäksi on ainakin itselläni se tunne, että vaatekaapinkin sisältö pitäisi päivittää. Mutta missä välissä?

Ja kyllä, tiedän että todellinen kauneus kumpuaa sisältä ja silleen – mutta ollaanpas nyt rehellisiä: mitä pahaa siinä on jos kaipaisi elämäänsä vähän lisää valokynää ja oikeasti mietittyjä asukokonaisuuksia? Sillä olen sitä mieltä, että omannäköinen tyyli on  mahtava asia olla olemassa – jos se siis on itselle voimaa sekä iloa elämään tuova asia. Ja itselleni tyyli ja sillä leikittely on juurikin tälläinen energianlähde. Tai siis oli.

Ikävöin aikaa, jolloin käytin valtavia määriä rannekoruja käsissäni. Päiviä, joina vielä ehdin tehdä meikin johon kuului ripsarin ja meikkivoiteen lisäksi muutakin, kuten vaikkapa eyelinerit. Eniten kaihoan ”aikaisemman elämäni” vaatehetkiä.

Olen nimittäin huomannut välillä (vahingossa) tuijottavani haikein silmin naisia (pahoittelut jos joku on huomannut friikin tuijotukseni! Ottakaa se kehuna!), joilla on upeat asukokonaisuudet. Kokonaisuuksilla tarkoitan lookeja, jotka siis näyttävät juuri sopivalla tavalla huolettoman mietityiltä eivätkä aamupuuron keiton ohessa vaatekaapin sekavuudesta yhteen heitetyiltä vaatekappaleilta.

Ironista tässä koko hommassa on tosiaan se, että sisäisesti olo tuntuu usein paljon hehkuvammalta kuin ennen äidiksi tuloa. Itsetuntoni on noussut taivaisiin aiempaan verrattuna ja yleisesti ottaen pidän itseäni kaikin puolin hyvänä tyyppinä. Mutta miten tämän fiiliksen saisi välitettyä omaan ulkokuoreen asti? Tai siis: mistä sen ajan repisi, jonka suojissa voisi taas vähän fiilistellä koruja, värikkäämpiä vaatteita ja kevätkauden uusia luomumeikkejä?

Tällaista täällä tänään mietin, toppahousut koiralenkin jäljiltä jalassa ja tukka likaisena. Sillä vaikka #momlife onkin oikeasti elämäni parasta aikaa, on se tehnyt tyylilleni aika lailla hallaa.

Mutta tässäkin jutussa ei oikeastaan, tosiaankaan, ole kyse siitä miltä näytän muille tai maailmalle. Ikävöin ulkoisten statusasioiden sijaan tyyliäni siksi, että koen olevani sisältä paljon säihkyvämpää kamaa kuin mitä toppatakkiin ainaisesti verhoutunut ulkokuoreni antaa ymmärtää.

 

Ehkäpä vuosi 2018 voisi olla uuden säihkeen vuosi?

 

You Might Also Like

2 Comments

  • Reply Tiia tammikuu 13, 2018 at 9:28 pm

    Aivan sama fiilis oli kun lapset olivat pienempiä ja edelleenkin joskus kun päivät ovat kiireisempiä kuin normaalisti. Koska vaikka lapset pian molemmat ovat koululaisia, kiireisinä päivinä heidän hiuksensa ja vaatteensa ohittavat ne omat ajatusta vaativat päätökset 😀

  • Reply Viola tammikuu 21, 2018 at 7:46 pm

    Jep, tämä on niin tutun kuuloista! Mutta onneksi se hyvä juttu tässä on, että suuntahan on vain ylöspäin 😀!

  • Leave a Reply