Äitiys Fiiliksiä

Miltä tuntuu olla äiti?

toukokuu 13, 2018

 

Silloin kun olin juuri saanut lapseni, vastailin aika usein kaverieni No, miltä nyt tuntuu olla äiti?-kysymyksiin.

Ikinä en kuitenkaan osannut oikein vastata tavalla, joka olisi päässyt lähelläkään totuutta.

Saatoin sanoa, että äitiys on aikamoista vuoristorataa tai muuta lattean ympäripyöreää. Tai sitten hyvänä päivänä hehkutin kaiken olevan ”ihan mieletöntä” ja elämän näkyvän silmien edessä ihan uudenlaisena. Huonoina päivinä taas… no, silloin lähinnä heitin pöytään jonkinlaisen kiitospuheen kofeiinin olemassaolosta.

All in all, äitiyttä on jotenkin aika vaikea kuvailla, ainakin omasta mielestäni. Ehkä siksi, että se on jotain niin absurdia, ei-käsinkosketeltavaa – ja samalla myös erittäin tunnelatautunutta. Itse asiassa tunteita on äitiydessä sellainen määrä, että heikompaa helposti hirvittää äitijunan kyydissä heiluessa. Ainakin itseäni kauhistuttaa, edelleen, melkein joka päivä.

Välillä elämä äitinä on nimittäin yhtä rakkauden ja pusujen ilotulitusta, toisinaan taas kurkkua kuristaa tavalla, jota en ole koskaan kokenut.

Rakastan lastani tavalla joka menee kirjaimellisesti luihin ja ytimiin. Jos lastani sattuu tunnen fyysistä tuskaa ja kun poikani hihhuloi ilosta ja onnesta ympäriinsä, on sisälläni lämmin olo joka hohkaa voimakkaammin kuin kaikki maailman ydinvoimalat yhteensä.

 

 

Äitiys onkin hullu ja kaunis sekoitus montaa asiaa. Kauhua, onnea, pelkoa, iloa, surua, innostusta, ahdistusta, riemua, jännitystä – ja miljoonaa muuta asiaa. Päällimmäisinä tunteina ovat, ainakin omassa äitiydessäni, rakkaus ja huoli. Molemmat läsnä, päivittäin.

Rakkaus tuota hassua pientä olentoa kohtaa on niin vahvaa, että sen voimalla tiedän pystyväni lähes mihin vaan.

Ja sitten on se ikuinen huoli, joka ei koskaan jätä. Se kulkee aina mukanani, kuin neuroottinen ja aika epävarma kaveri. Välillä se on vain pieni ininä takaraivossa, mutta toisinaan myös suuri möykky kurkussa.

Loppujen lopuksi, kuitenkin – jopa tänään vatsataudin vieraillessa (jälleen) huushollissamme – äitiys on oikeasti hemmetin mahtavaa. Joka päivä olen vähän parempi ja avoimempi ihminen, sillä vierelläni kulkee pieni buddhani, opettajani. Tuo suloisen ihmispatukan mallinen pieni mies, jonka mielestä elämä on upeaa, nauraminen välttämätöntä ja ruoka pyhä asia.

 

Tämä teksti onkin näin ollen omistettu, tietty, pojalleni.

Rakastan sinua höpsöni, nyt ja aina!

-Äiti

 

 

You Might Also Like

No Comments

Leave a Reply