Äitiys Elämä

Vauvakuumetta? (Don’t ask.)

tammikuu 28, 2018

On vähän hassua, että sen jälkeen kun on pyöräyttänyt yhden lapsosen maailmaan on ihmisistä ihan luonnollista kysellä (hyvinkin pian) toisen tulokkaan perään.

No jokos teille on toinen pieni tulossa? / Eikö se olisi mukava, että perheessä olisi aika samanikäiset sisarukset? / Jokos sitä alkaa olla taas vauvakuumetta?

Oma henkilökohtainen fiilikseni on se, että lasten hankinta on sen verran monisyinen aihe etten ainakaan itse uskaltaisi mennä keneltäkään kovin keveästi kyselemään ”pikkuisten tassujen tömistelystä”. En, ellei toinen henkilö itse avaisi keskustelua aiheesta tai se nousisi luontevasti puheenaiheeksi. En nimittäin kannata aiheesta utelua sinkkujen, pariskuntien enkä myöskään jo lapsia hankkineiden kohdalla. Koskaan kun ei tiedä miten yksi kysymys voi kouraista vatsaa, nostaa kyyneleet silmiin ja osua siihen herkimmästä herkimpään hermoon sielussa.

Elämän aikana olen sivusta seurannut monenlaisia kohtaloita ja niihin on sisältänyt myös keskenään todella erilaisia perhe- ja lapsikuvioita. Näistä olen oppinut ainakin sen, ettei kenenkään tarinaa voi koskaan olettaa tuntevansa tai tietävänsä. Perheitä on myöskin yhtä monenlaisia kuin meitä ihmisiäkin, joten on turha olettaa mitään muiden elämästä vertailemalla sitä omaansa. Kaikilla on omat murheet ja ilonsa.

Omalla kohdalla toinen lapsi-utelut eivät sinänsä ole loukanneet mutten myöskään erityisemmin haikaile asiasta avautua ihan joka kahvipöytäkeskustelussa. Lisäksi jokin aika sitten tätä aihetta miettiessäni nousi mieleeni pelottava hetki, jonka koin raskausaikani toisella kolmanneksella. Tuota iltaa ja yötä en oikein edes haluaisi muistella, mutta sanottakoon nyt tämä: en koskaan ole ollut niin peloissani. Luulin että menetän vauvan. Myöhään illalla Kätilöopistolla saapuessani minulle todettiin, että ”eipä sitä nyt voisi edes pelastaa, jos jotain käy”. Tuo heitto ei varsinaisesti vähentänyt hysteeristä itkeskelyäni ja ahdistuneisuuttani yhtään.

Tuota iltaa ja yötä hiljattain muistellessani mietinkin, miltä mahtaa tuntua heistä joilta udellaan vauva-asioista – ja takana onkin jotain aidosti traumaattista. Menetystä, surua, sydäntäriipaisevaa tyhjyyttä.

Mikäli itselleni olisi tuona iltana Kättärillä käynyt huonommin, en varmasti osaisi kohautella olkiani vauva-asioista puhumisille yhtä kevyesti kuin mitä nyt teen. Olenkin äärettömän kiitollinen jo ihan tästä yhdestä, täydellisen hassusta, hilpeästä ja viisaasta lapsestani – enkä edes osaa ajatella tässä hetkessä vielä mitään vauvoja tai oikein muutakaan. Aivokapasiteettini on niin sanotusti onnellisesti ja hieman väsyneesti täynnä.

Mutta muistetaan, että kaikilla eivät tilanteet ole aina yhtä onnellisia – eli jätetään ne vauvakyselyt sinne pääkopan uumeniin.

Keitetään mieluummin kahvit, kysytään mitä kuuluu ja kuunnellaan vastaus.

 

You Might Also Like

12 Comments

  • Reply Jessica tammikuu 28, 2018 at 2:11 pm

    Oon täysin samaa mieltä. Joskus itsekin kyselin tuota ihmisiltä, mutta sillon olin nuorempi ja no tyhmempikin. En vielä tajunnut tollasia asioita. Se mitä eräs läheiseni joutui kokemaan herätti mut siihen, ettei sitä pidä kysyä. Ja toiki mitä sä olet joutunut käymään läpi! Mitetityttäänkin, että miks kaikki aina kyselee tulevaisuudesta?! Miks ei voi olla siinä hetkessä. Miks ei voi nauttia siitä hetkestä ja siitä mitä jo on?! Itselläni ei oo vauva asian kanssa ollut vielä mitään, mutta se kun kaikki aina kyselee, että jokos sitä on poikaystävä hankittu. Se sattuu joka kerta ja aina saa kerätä itsensä ja heitän asian vitsiksi. Kukaan ei tiedä mitä siellä takana oikein on. Samoin kun jatkuvasti kysellään ylipäätään tulevaisuudesta, töistä, koulusta… Asia kun nyt vaan on niin, että olen vasta 20-vuotias enkä vielä tarkkaan tiedä mitä tulen loppuelämälläni tekemään.

    Joten siis ehdottomasti, keitetään mielummin kahvit/tee ja kysytään kuulumisia! 🙂 Erittäin tärkeä ja vaikea asia! Hyvä kirjoitus! 🙂

    • Reply Viola tammikuu 28, 2018 at 7:09 pm

      Erittäin samaa mieltä yleensäkin näistä uteluista, esim. juuri poika-/tyttöystävätenttauksetkin voivat olla tosi tökeröjä väärissä tilanteissa ja yhteyksissä.

      Kiitos joka tapauksessa hyvistä ajatuksista & ihanaa tammikuun jatkoa sulle Jessica! <3

  • Reply Elina tammikuu 28, 2018 at 3:09 pm

    Hyvä kirjoitus Viola! Se tunne on todellakin kouraiseva, kun jälleen yksi lapsettomuushoito on päätynyt negatiiviseen testiin ja hetkeä myöhemmin joku kysyy, että milloinkas teille tulee vauva. Siinä hetkessä tuntuu siltä kun joku löisi isolla vasaralla sinut maan alle. Ja mitä niihin menetyksiin tulee, ne on sitten taas toinen juttu. 😔 ja kyllä täälläkin ollaan hyvin kiitollisia tuosta pienestä miehestä, joka vuosien työllä on saatu aikaan. Jos joku meiltä vielä kysyy lisälapsista niin voin antaa tilinumeron mihin saa laittaa rahaa hoitoja varten. 😝

    • Reply Viola tammikuu 28, 2018 at 7:11 pm

      Kiitos Elina!

      Ja ymmärrän erittäin hyvin (vaikken tietenkään voi täysin ymmärtää, omakohtainen kokemus on aina eri asia) ettei uteluita tosiaankaan kaipaa tuossa tilanteessa.

      Mutta ihanaa, että teillä pieni mies elämässä mukana – ja kaikkea hyvää teidän perheelle! <3

  • Reply kata tammikuu 28, 2018 at 3:16 pm

    Tosi asiallinen teksti ja oon kanssasi niin samaa mieltä! Nää lapsijutut on todella herkkiä ja yksityisiä asioita, ihmetyttää kuinka ihmiset ajattelee että on ihan täysin okei kysellä ja möläytellä. Itsellänikin tuttavapiirissä monenlaisia erilaisia tarinoita enkä ikinä menisi keneltäkään kyselemään mitään. Ei ole mitään yhtä oikeaa tapaa olla perhe ja rakastaa. Ne on jokaisen omia juttuja ja ei varsinaisesti kuulu kenellekään muulle. Eri asia on jos itse haluaa niistä puhua. 🙂

    • Reply Viola tammikuu 28, 2018 at 7:13 pm

      Nimenomaan – jos toinen haluaa puhua niin sitten toki voi olla mahtavaakin jutella asiat auki kunnolla. Ja hienosti sanottu tuo, ettei ole yhtä oikeaa tapaa olla perhe ja rakastaa. Juurikin näin! <3

  • Reply Särkynyt äiti tammikuu 28, 2018 at 3:18 pm

    Hyvä kirjoitus.
    Itsellä myös ihana pieni tyttö jonka odotusaika oli vaikea (pahoinvointi, liikkeiden vähyys istukan sijainnin vuoksi) kokoaikainen pelko menettämisestä. Šynnytyksen vaikeus ja vielä lisäksi se että lapsi meni teholle syntymän jälkeen mutta onneksi saimme hänet pitää.
    Viime joulukuussa saimme tietää että odotamme toista lasta,joka sitten menikin heti kesken ja tällä hetkellä eletään siitä toipumista.
    Hän olisi ollu myös ihan erittäin toivottu ja rakastettu. Ja tää olo on ihan mahdottoman kauhea ja rikkinäinen.
    Joten kieltämättä kyllä satuttaisi kaikenlainen utelu tietämättömiltä että tuleeko jo toinen jne.

    • Reply Viola tammikuu 28, 2018 at 7:20 pm

      Voi että… voimia. Ja hirveästi tsemppiä ja lämpöä sinne <3.

  • Reply Soile tammikuu 29, 2018 at 7:38 am

    Samaa olen ihmetellyt vuosien varrella. Lisääntyminen tai monilapsinen perhe ei ole nyky-Suomessa monellekaan mikään itsesäänselvyys tai ihanne, ja silti uteluissa aina oletetaan että näin olisi. Omakohtainen kokemus lapsettomuuden tuskasta ja 4 pitkää ja piinallista vuotta lapsettomuushoidoissa opettivat itselle herkkyyttä antaa muille tilaa kaikissa henkilökohtaisissa elämänvalinnoissa. Me saimme lopulta oman ihanan nyyttimme, mutta elämänmuutosta seurannut raju unettomuus ja hidas toipuminen on kyllä naulannut sen päätöksen, että lisää lapsia ei meidän perheeseen tule. Yksi on enemmän kuin uskalsimme toivoa, ja häneen haluamme keskittyä tässä ja nyt.

    • Reply Viola tammikuu 29, 2018 at 12:29 pm

      Kaikista koettelemuksista huolimatta – onnea nyytistä! <3 Ja juuri tässä ja nyt onkin paras juttu, mihin voi keskittyä.

  • Reply Anna* helmikuu 3, 2018 at 5:31 am

    Kiitos, että kirjoitit aiheesta. Se on itsellekin aiheena ajankohtainen ja kipeä.. ja joka kerta, kun kuulee utelut, se riipaisee niin syvältä.

    • Reply Viola helmikuu 3, 2018 at 8:53 pm

      Tsemppiä. <3

    Leave a Reply