Browsing Category

Äitiys

Äitiys Työ Yrittäjyys

Kohti unelmien uraa (…mutta miten?)

tammikuu 17, 2018

 

Neuvolantäti sen jo viisaasti ja vuosien kokemusta huokuvalla äänellä vauvavuoden aikana totesi: ”Moni äiti huomaa vauvan syntymän myötä haluavansa miettiä uusiksi uravalintaansa ja yleensäkin sitä, mille aikansa antaa.

Ja niinhän siinä kävi, itsellenikin.

Tosin omalla kohdalla onnekasta oli se, että olin elämässäni sellaisessa urakehityksen kaaressa jonka myötä olin jo parhaillaan kulkemassa omannäköiseen suuntaan. Jollain tavalla äidiksi tulo sekä tuon uunituoreen elämän läsnäolo aiheuttivat kuitenkin mielen sopukoissa ihan uudella tavalla kysymyksiä siitä mitä todella haluan tulevaisuudessa tehdä, mille aikani omistaa.

Niinpä perustin yrityksen. (Jälkeenpäin ajateltuna olisi ehkä ollut ”hieman” kevyempää omien energavarastojen sekä hermojen kannalta puskea kasaan ikioma toiminimi vasta vauvavuoden jälkeen, mutta tehty mikä tehty. Ja hyvä niin.) Oman yritykseni kulmakivi on sisällöntuotanto ja kaiken ytimenä on kirjoittaminen, sen kaikissa eri muodoissaan.

Toisin sanoen: teen sitä mitä rakastan. Halleluja ja muutamat serpenttiinisateet sille, kiitos! Tie tähän pisteeseen ei nimittäin  tosiaankaan ole ollut suora tai kevyt – mutta kenelläpä se olisi? Tai enpähän ainakaan itse osaa nimetä ketään sellaista tyyppiä, joka samanaikaisesti hehkuttaisi olevansa unelmiensa duunissa ja sanoisi tien haaveiden urapolulle olleen ihan kevyt juttu.

Olen tajunnut, että ehkäpä juuri ne haasteet ja vaikeudet urapolun varrella ovatkin itse asiassa maailman parhaimpia kavereita: niitä, jotka uskaltavat kyseenalaistaa kaiken ja kysyä: Onko susta oikeasti tähän?  Jaksatko, pystytkö, haluatko?

Koska jos jaksaa ja haluaa sekä pystyy tarpeeksi – on varmasti oikealla tiellä. Sillä, jota jaksaa tarpoa silloinkin kun lunta tulee tupaan joka suunnasta, sukulaiset epäilevät ”hupsuja” haaveita ja nukkumiseen varatut arvokkaat tunnit menevätkin osin esimerkiksi kirjanpidolle sekä muulle yrittäjän duuniin kuuluvalle oheistoiminnalle – tai muille asioille, jotka siihen omaan unelmatyöhön liittyvät.

 

Koen, että olen ehdottomasti itse kulkemassa kohti oikeaa suuntaa – sellaista työtä, joka tuntuu hyvältä, omalta. Käytännössä äitiyden ja yrittäjyyden yhdistäminen on kuitenkin ollut erittäinkin haastavaa (lievästi ilmaistuna) ja olen esimerkiksi hiljattain joutunut vähentämään asiakastöitäni, sillä omat voimavarat ovat olleet jo aika lailla lähellä täydellistä ehtymistä.

Olenkin pohtinut paljon sitä, miten muotoilla elämäni sellaiseksi että siihen mahtuisi kaikki rakastamani palikat. Perhe, työ, liikunta, ystävät, elämykset. No, ainahan jokin palikoista joutuu jäähylle aika ajoin – mutta kokonaisvaltaisesti ajateltuna haluaisin suunnitella tulevia työ- ja elämännäkymiäni vähän selkeämmin ylös: niin, että osaisin itsekin hahmottaa ne asiat ja arvot, jotka ovat tärkeitä. Itselleni, juuri nyt.

Tässä toiveessani on hyvänä oppaana toiminut juuri starttaamani Workday Designers– uramuotoilukurssi, jota suoritan verkkototeutuksen muodossa. Uramuotoilukurssista kerrotaan Workday Designersin sivustolla muun muassa näin:

Uramuotoilukurssi on käytännöllinen työkalu työelämän pirullisten ongelmien ratkaisuun. Kurssi kuljettaa osallistujat uramuotoiluprosessin läpi, auttaa tunnistamaan omia toiveita, näkemään uusia mahdollisuuksia muuttuvassa maailmassa, ja kannustaa ja auttaa tekemään kokeiluja, joilla työn uusi suunta aukeaa. Lopputuloksena on uusi, käyttäjän itsensä näköinen mielekäs työ ja elämä.

Uramuotoilu ei ole haaveilua ja unelmakarttojen piirtämistä vaan prosessi, joka rehellisyyden, luovuuden ja toimeen tarttumisen avulla saattaa osallistujan uuden äärelle ja tekee muutoksesta hallittavan kokeilujen avulla. Kurssi antaa työkaluja, joilla muotoilla elämäänsä uudelleen ja uudelleen, ja joista on iloa pitkälle elämään, niin työhön kuin vapaa-aikaankin.

Kurssin käytännönläheinen ja käyttäjän näköinen luonne ovat juttuja, jotka aidosti vetoavat itseeni.  Sillä vaikka sisälläni asuukin unelmakarttoja ja muita ”kevyempia” haaveilun työvälineitä rakastava hippisielu – koen, että juuri nyt tarvitsen keinoja ja apuja, jotka ovat mahdollisimman konkreettisia. Uskonkin, että tämä kurssi tulee auttamaan itseäni aukaisemaan muutamia solmukohtia ura-ajattelussani sekä toivottavasti myös inspiroi miettimään asioita ihan uusilta kanteilta. Raporttia seuraa myöhemmin!

Ja hei, loppuun vielä kiva lahja Workday Designersin tiimiltä: koodilla Viola15 saa nyt Uramuotoilun verkkokurssista 15 % alennuksen (koodi voimassa 31.1.2018 saakka) – eli nyt jos koskaan kannattaa kurssille liittyä, jos toivoisi omalle uralleen hieman – tai täysin – uudenlaista suuntaa. 

Itselläni koittaa nyt ihana hetki: on aika ottaa kuppia kahvia ja startata tämän päiväinen uramuotoilu. Ehkäpä ehdin ainakin kahvikupillisen ajan unelmoida ja suunnitella ennen kuin lapsi herää päiväuniltaan.

Aiemmassa elämässäni olisin ollut hiilenä tällaisesta opiskelutyylistä jossa edetään hi-taas-ti eteenpäin, päivittäin vain joitakin minuutteja asiaan paneutuen. Yritän kuitenkin muistaa, että ne pienetkin hetket ja askeleet kohti uusia ajatuksia sekä unelmia ovat tärkeitä – elleivät jopa niitä tärkeimpiä.

 

Joten, kahvikuppi käteen ja menoksi.

 

 

 

 

 

 

 

Äitiys Tyyli

Äitiys varasti hehkuni

tammikuu 12, 2018

Pitkään mietin kirjoitanko tästä aiheesta ollenkaan. Kaipa sitä peruspositiivisena ihmisenä vähän jännittää omien hieman negatiivisempien sävyjen esittelyjä näin ”julkisesti”, mutta here it goes, kaikesta huolimatta. (Rehellisyys kunniaan on kyllä aidosti tärkeä mantra – ihan erityisesti äitiysasioissa.)

Olen aika moneen otteeseen viime aikoina miettinyt äitiyttä suhteessa omaan tyyliini ja ulkonäköön. Ja huomio, huomio: ulkonäöllä en tässä tarkoita mitään tiettyyn muottiin mahdutettua lookia tai puhu paineista, joita kannetaan muiden ihmisten odotusten painaessa harteita.

Nyt puhun siitä fiiliksestä kun tuntuu, että oma sisäinen ja ulkoinen maailma kohtaavat. Sillä ei hemmetti, että kaipaan sitä oloa!

Sillä vaikka äitiys onkin tuonut sisäiseen maailmaani roppakaupalla lisää viisautta ja hehkua – on peiliin katsoessa välillä tunne, etteivät nämä positiiviset muutokset heijastu millään lailla ulkoiseen habitukseeni.

Kaikki pienten lasten äidit varmasti tietävät tunteen, kun ei vaan ehdi. Monina päivinä kun ei vain yksinkertaisesti ole aikaa föönata hiuksia kunnolla, lakata rapistuneita kynsiä uusiksi, rasvata kuivia kinttuja saatika tehdä jotain aivan radikaalia kauneusoperaatiota – kuten vaikkapa sheivata sääriä tai kuoria kasvojen ihoa. Kauneustoimenpiteiden puutostilojen lisäksi on ainakin itselläni se tunne, että vaatekaapinkin sisältö pitäisi päivittää. Mutta missä välissä?

Ja kyllä, tiedän että todellinen kauneus kumpuaa sisältä ja silleen – mutta ollaanpas nyt rehellisiä: mitä pahaa siinä on jos kaipaisi elämäänsä vähän lisää valokynää ja oikeasti mietittyjä asukokonaisuuksia? Sillä olen sitä mieltä, että omannäköinen tyyli on  mahtava asia olla olemassa – jos se siis on itselle voimaa sekä iloa elämään tuova asia. Ja itselleni tyyli ja sillä leikittely on juurikin tälläinen energianlähde. Tai siis oli.

Ikävöin aikaa, jolloin käytin valtavia määriä rannekoruja käsissäni. Päiviä, joina vielä ehdin tehdä meikin johon kuului ripsarin ja meikkivoiteen lisäksi muutakin, kuten vaikkapa eyelinerit. Eniten kaihoan ”aikaisemman elämäni” vaatehetkiä.

Olen nimittäin huomannut välillä (vahingossa) tuijottavani haikein silmin naisia (pahoittelut jos joku on huomannut friikin tuijotukseni! Ottakaa se kehuna!), joilla on upeat asukokonaisuudet. Kokonaisuuksilla tarkoitan lookeja, jotka siis näyttävät juuri sopivalla tavalla huolettoman mietityiltä eivätkä aamupuuron keiton ohessa vaatekaapin sekavuudesta yhteen heitetyiltä vaatekappaleilta.

Ironista tässä koko hommassa on tosiaan se, että sisäisesti olo tuntuu usein paljon hehkuvammalta kuin ennen äidiksi tuloa. Itsetuntoni on noussut taivaisiin aiempaan verrattuna ja yleisesti ottaen pidän itseäni kaikin puolin hyvänä tyyppinä. Mutta miten tämän fiiliksen saisi välitettyä omaan ulkokuoreen asti? Tai siis: mistä sen ajan repisi, jonka suojissa voisi taas vähän fiilistellä koruja, värikkäämpiä vaatteita ja kevätkauden uusia luomumeikkejä?

Tällaista täällä tänään mietin, toppahousut koiralenkin jäljiltä jalassa ja tukka likaisena. Sillä vaikka #momlife onkin oikeasti elämäni parasta aikaa, on se tehnyt tyylilleni aika lailla hallaa.

Mutta tässäkin jutussa ei oikeastaan, tosiaankaan, ole kyse siitä miltä näytän muille tai maailmalle. Ikävöin ulkoisten statusasioiden sijaan tyyliäni siksi, että koen olevani sisältä paljon säihkyvämpää kamaa kuin mitä toppatakkiin ainaisesti verhoutunut ulkokuoreni antaa ymmärtää.

 

Ehkäpä vuosi 2018 voisi olla uuden säihkeen vuosi?