Browsing Category

ajatuksia

ajatuksia Elämä

Turhaa unelmointia?

elokuu 30, 2017

Unelmoin paljon. Uskon nimittäin, että se tekee hyvää. Teen niin myös siitä syystä, että tällä tavalla oma sisäinen maailmani on aina toiminut; ollut täynnä haaveita. Pieniä, sopivan kokoisia ja naurettavan suuria. Monesti olen saanut osakseni myötätuntoisia hymähtelyjä sekä empaattisia katseita kertoessani unelmistani, etenkin niistä villeimmistä.

Mutta… you know what darlings?

Nuo hymähtelijät sekä ”hölmölle” unelmoijalle sääliviä katseita luoneet ovat jääneet jonnekin matkan varrelle, mutta toisin kävi haaveideni. Ne ovat seuranneet mukanani: uskollisesti, välittämättä epäilijöiden kritiikistä. Niistä on tullut osa minua – ja nykyään… myös osa elämääni.

Unelmointi ei silti tosiaankaan ole helppoa, jos tuntuu ettei mistään suunnasta valu ulkopuolista tukea haaveille. Toivoisinkin yleiseen kanssakäymiseen enemmän keskusteluja joissa jopa hattaramaisen positiivisella otteella, vähän sokeastikin, kannustettaisiin toisiamme eteenpäin. Vasta sen jälkeen otettaisiin järki peliin. Sovittaisiin vaikka kaverin kanssa, että toinen saisi vartin verran avata keskustellen sitä hullua suunnitelmaansa perustaa matelijakahvila Laukaalle – ja vasta sen vartin jälkeen voitaisiin miettiä hommaa realismin kannalta. Että ovatko ne Laukaan ihmiset ihan niin villeinä gekkoihin ja kahviin – ainakaan noin niinkuin yhdistelmänä.

Useimmiten on nimittäin niin, että se realismi kyllä pukkaa kuvioihin pakostakin, ennemmin tai myöhemmin. Olen huomannut tämän ilmiön pätevän erityisen vahvasti yrittäjyyteen. Into ja energia sammutetaan uusia ideoita puhkuvasta ihmisestä helposti ja kätevästi hukuttamalla hänen lomakkeisiin, kirjanpidollisiin to do-listoihin ja varoituksiin yel-virheistä. On toki tärkeää tietää mihin ryhtyy unelmaa tavoitellessaan, on tuo haave sitten yritys tai jotain ihan muuta. Mietin kuitenkin usein sitä, että onko ne haaveet pakko torpata heti alkuunsa? Eikö esimerkiksi yrittäjyyskursseillakin voisi olla jonkinlainen unelmointisessio kaiken kuivan teorian ja vakuutusjorinoiden välissä? Sellainen, josta jokainen saisi voimaa niihin käytännön töihin, enegiaa uusien haaveiden toteuttamiseen, uskallusta ideoiden kehittämiseen?

 

”Höpsön” unelmoijaluonteeni myötä olen saanut aiemman blogin postauksissa kuulla (jotenkin hyvin suomalaisia?) kommentteja siitä, että en minä halua unelmoida mistään ihmeellisestä, ei me kaikki haluta kirjoittaa kirjoja tai maalata tauluja Pariisin kattoterasseilla. Ja hei totta kai – eihän se olekaan pointti! Jotenkin olen pitänyt itsestään selvyytenä, että jokainen ymmärtää omaavansa oikeuden elää elämäänsä omalla tyylillään. Kukaan kun ei voi toiselle haaveita elämän tikkataululle nakutella, ne luodaan itse. Toisin sanoen: mikäli jollekulle mahdollisimman tasainen elämä ja lauantain saunavuoro ovat yhtä kuin laiffiloton jättipotti, niin mielestäni se on mahtavaa. On aina yhtä hienoa kuulla tarinoita ihmisistä, jotka ovat löytäneet omanlaisensa elämän.

Oma pointtini ja kokemukseni (itsekkäästi omaan elämääni ajatuksia heijastaen) on kuitenkin tämänkaltainen: elämä kehittyy ja saa verhokseen uudenlaisia tasoja kun sen eläjä itse tekee, kokee ja tuntee. Ja se on mielestäni unelmoinnissakin oikeastaan se hienoin juttu – se matka, kuten kaikki maailman siirappikliseetkin toistelevat. Matka kohti unelmaa.

Useinhan käy myös niin ettei unelmaa saavutakaan. Sinusta ei tulekaan, vilkkaasta unelmointiharrasteesta huolimatta, seuraavaa Suomen Bacheloria tai eduskunnan puhemiestä, mutta älä silti luovuta. Unelmointi ja haaveiden tavoittelu kehittävät sisua, kestävyyttä ja ennen kaikkea: sinua.

Ehkä polku viekin muualle kuin juuri Sen Haaveen luo, tai sitten se tietty unelma ei ollutkaan oikeastaan se itselle tarkoitettu. Se mikä on usein upeaa ja yllättävää on se, miten haaveita tavoitellessa tulee usein törmänneeksi asioihin tai ihmisiin, joita ei olisi osannut omaan elämäänsä edes toivoa. Sellaisiin, joista saa lisää virtaa jatkaa matkaa kohti tavoitettaan tai toisaalta – sitä voikin näiden kohtaamisten kautta tajuta, että onkin jo saapunut perille.

Sillä ne oman mielen kätköissä syntyneet unelmat eivät aina olekaan niitä, jotka ovat tarkoitettuja juuri itselle. Joskus matkan varrella tapahtuukin jotain ihan muuta, jotain parempaa.

 

Dream on!

 

ajatuksia

Katse kohti tulevaa

toukokuu 31, 2017

viola1

Viime yö meni levottomasti sängyssä pyöriessä, sillä pääsin nukkumaan vasta yhden jälkeen. Sekavaan iltaani liittyi nukkumaan menoa vastusteleva lapsonen, oksenteleva koira, pyykkivuoret sekä muuta mukavaa meininkiä. Ja herätys toki aamuvarhaisella, lapsen lyödessä naamaani herätyskellolla. (Ihan siis kirjaimellisesti löi kellolla päänuppiin, tämä ei ollut hieno vertauskuva, hehe.)

Mutta nyt – uusi päivä ja ajatukset kohti tulevaa. Kahvia täytyy kyllä keittää vielä toinen kuppi (lue: padallinen) kohta, sillä sen verran vetelä on olotilani tällä hetkellä. Kuitenkin, vaikka väsymys kuinka painaakin, jaksavat mieleni sopukat innostua uusista tuulista jotka puhaltelevat iloisesti ilmassa… Niin blogiin, omiin työprojekteihini kuin henkilökohtaisiin harrastuksiinikin näyttäisi tulevan uutta potkua tässä lähiaikoina. Kerron kaikesta lisää, kunhan aika on sopiva.

viola2

Monet suunnitelmistani ovat vielä epävarmassa tilassa, mutta hyvä fiilis vie eteenpäin. Myös sellaisina vähän haastavampina päivinä, kuten tänään.

Eli ei muuta kuin kahvia keittelemään ja kohti uutta!

-V

Pssst! Seuraa VIOLAN-menoa helposti Instagramin, Facebookin ja Bloglovinin kautta.

ajatuksia HETKET JA FIILIKSET

Mitä tehdä kun blogimaailma ahdistaa?

toukokuu 4, 2017

taivas

Myönnetään tämä homman nimi heti alkuun: tällä hetkellä bloggailu ahdistaa. Ja stressaa Eikä tämänkaltainen fiilis taida olla kovin hedelmällinen lähtökohta millekään upealle. Tilanne onkin valitettavasti näkynyt harventuneina postauksina teille lukijoilleni. Tästä heti alkuun pahoittelut! (Sillä te olette ihan parasta sakkia evör!)

Haluan kuitenkin heti todeta, että kirjoittaminen itsessään ei ole se ongelma – sillä sanojen maailma ja ajatuksien jakaminen on vetänyt puoleensa viime aikoina entistäkin enemmän. El problemo on writer’s blockin sijaan enemmänkin äitielämän mukanaan tuomat ajalliset haasteet (lue: jalassa riippuva taapero) sekä elämän alati liikkuvat palaset.

Aika ei vaan tunnu riittävän. Ja se jos mikä on aivan pebandeerista sanon minä! Sillä te, lukijani, olette oikeasti tärkeitä meikäläiselle. Teidän kommenttinne ja ihanat sananne postauksiin sekä kuviin ovat se syy, miksi olen jaksanut (ennen tätä blogiahdistus-aikakauttani) bloggailla niinäkin päivinä kun olisi tehnyt mieli vetää peitto korville ja paeta to do -listoja ja kalenterin hälytyksiä sängyn uumeniin vaikkapa kokonaiseksi vuodenajaksi, kuin Muumilaaksossa talvehtivat palleroiset konsanaan.

Aion kyllä nousta vielä täältä blogiahdinkoni syövereistä, eli ei tässä sen suurempaa paniikkia ole ilmassa sivuston tulevaisuuden suhteen.

Ja te, lukijat, te todellakin olette kultaa! Teidän takia aion sumplia aikatauluni, elämänkiemurani sekä vauvameininkini niin, että voin jatkaa sitä mistä niin kovasti nautin.

Siitä kun voi kirjoittaa niin, että läppärin näppäimistö tärisee, aika katoaa ja kahvia kuluu huomaamatta toinenkin kupillinen. Siitä, kun omassa tekemisessä on ripaus taikaa.

Cause we all need a dash of magic in everyday,

Viola

Pssst! Seuraa VIOLAN-menoa helposti Instagramin, Facebookin ja Bloglovinin kautta.

ajatuksia HETKET JA FIILIKSET Tv

Miltä tuntuisi olla Iholla?

huhtikuu 4, 2017

violan blogi

Eilinen ilta meni aika lailla toisella tavalla kuin olin ajatellut; soffarentoutumisen sijaan ilmestyikin eteeni kaikenlaista hoidettavaa asiaa enkä tästä johtuen päässyt illalla hartaasti odottamani Iholla-jakson pariin. NYYH. (Onneksi pääsin korjaamaan vääryyden äsken, kun tsekkasin ekan jakson vauvan nukkuessa Katsomosta.)

Olen ollut koukussa Iholla-sarjaan sen alkuajoista lähtien, jokin sen tirkistely-luonteessa on vain niin mahtavaa. Kaipa se on se, että pääsee kurkistamaan erilaisten ihmisten elämiin ja lopuksi voi todeta että ”Vau, sekin on oikeasti ihan samanlainen kuin mä! Taistelee kaatosateessa kauppakassien kanssa ja kiukuttelee kun on nälkä.”

Muutamaan otteeseen olen myös miettinyt, pitäisikö tehdä omassa elämässä vastaavanlainen kuvaamisprojekti; ottaa videokamera esiin ja painaa rec-nappia. Ja pitää se kamera päällä, myös niinä huonompina hetkinä. En tosin tiedä ketä tällainen arjen realismi ilahduttaisi – mutta toisaalta voisi olla itselle aika opettavainen kokemus nähdä nauhalta mitä sitä päivän aikana oikeasti tuleekaan sanoneeksi ja ajatelleeksi. Toisaalta en tiedä miten jaksaisin katsella itseäni nauhalta pidempään kuin pari minuuttia, Ensitreffienkin kohdalla oli jo ongelmia, hehe.

Tänään illemmalla toivon päivän sujuvan eri tavalla kuin eilen, niin että pääsisin illalla kaakao kädessä sohvalle, rohkeiden naisten elämää katselemaan.

Olen Iholla-koukussa, jälleen.

-V

 Pssst! Seuraa VIOLAN-menoa helposti Instagramin, Facebookin ja Bloglovinin kautta.