Browsing Category

Elämä

Elämä Fiiliksiä

Hyvästit parhaalle ystävälle

elokuu 15, 2018

 

Ihan hiljattain jouduin kohtaamaan päivän, joka sai sielun käpertymään mustaksi möykyksi ja silmät täyttymään alati virtaavista kyynelistä.

Viime viikon maanantaina jouduimme koko pienen perheemme voimin matkaamaan eläinlääkärille ja viemään rakkaan Hugomme lääkärikäynnille, josta tulisi sen viimeinen.

Tuo päivä sisälsi niin paljon tunteita, etten oikein vieläkään pääse niihin kaikkiin käsiksi. Hugo oli sairas ja sen vointi tuntui huononevan koko ajan – ja samalla kyseessä oli kuitenkin alle 5-vuotias koira, josta ei päälle päin olisi arvannut sen olevan kroonisen sairauden väsyttämä ja stressaama. Oma mieleni olikin täynnä itsesyytöstä matkalla eläinlääkärille ja ajatuksissa vilisivät ”Entä jos…”-hokemat ihmeparantumisesta sekä onnellisesta lopusta. Ja samalla kuitenkin tiesin päätöksen olevan oikea. Sen vain tiesi.

Kaikki, jotka ovat joutuneet viemään lemmikkinsä eutanasiaa varten eläinlääkäriin varmasti tietävät, ettei tuota päätöstä tosiaankaan tehdä kevyin mielin. Joku tietämätön saattaa näihin aiheisiin tokaista vastauksena lauseen ”Sehän on vain lemmikki!”, mutta asian läpi käyneet tietävät paremmin. On aivan kammottavaa tehdä tuollainen päätös; päättää, että pitkäaikaisen ystävän ja perheenjäsenen elämän on tultava päätökseen.

Lääkärikäyntiä edeltävänä iltana katselin Hugon suuria ruskeita silmiä ja hassusti vispaavaa häntää, enkä voinut ymmärtää ettei tuo karvainen kaverini enää kipsuttelisi pitkin asuntoamme seuraavan päivän jälkeen.

Päivänä, jolloin lähdimme viemään Hugoa eläinlääkäriin oli taivas samanaikaisesti paikoin aurinkoinen, paikoin dramaattisia pilviä omaava. Ilma tuntui heijastavan kaikkea mitä omassa mielessäkin liikkui; iloa kaikesta siitä mitä oli Hugon kanssa kokenut – ja myös aivan järkyttävää surua siitä, että se kaikki tulisi seuraavan tunnin aikana päättymään.

Lääkäriin päästyämme pääsimme koko perhe hoitohuoneeseen, jossa eutanasia suoritettiin. Silittelin Hugoa lähes koko operaation ajan ja mietin kaikkea sitä, mitä tuo hassu, valkoinen otus oli tuonut elämääni.

Hugo oli nimittäin aikoinaan omassa elämässäni jonkinlainen positiivisen elämänmuutosvyöryn käynnistäjä. Koiran hankkiminen hektistä ammattikorkeakoulun koulutuslinjaa käyvänä sinkkuna ei ollut ihan helppo (tai järkeväkään) päätös – mutta silti yksi parhaimmistani. Rehellisyyden nimissä on kuitenkin sanottava myös se, että välillä Hugon kanssa oli myös todella raskasta. Kävimme läpi monet koirakoulut, sillä omapäinen ystäväni haukkui yhdessä vaiheessa aika lailla kaikkea mikä liikkui. Ja nyt myöhemmin uudenlaisen synkkyyden kuvoihin toi sairaus, joka tuntui vievän Hugon elämäniloa pala palalta pois.

Onneksi meillä oli  – ja on – kuitenkin mahtava määrä koettuja juttuja takataskussa. Hugossa olikin aivan parasta sen kyky olla täysin avoin ja rakastava sekä rohkeus touhottaa eteenpäin, paikassa kuin paikassa. Uskallankin väittää, että rohkean koiranpentuni voimaannuttamana päätin myös aikanaan osallistua Ensitreffeihin – ja siitähän sitten onkin seurannut ei vähempää eikä enempää kuin oma perhe. (Mikä on asia, josta en oikein uskaltanut edes haaveilla vielä joitain vuosia sitten.)

Olen varma, etten olisi tässä elämäntilanteessa ilman Hugoa. Sen rohkeus, rakkaus ja omapäisyys ovat muokanneet niin elämääni kuin itseänikin.

Näköjään ne parhaat elämänkoulun opettajat eivät siis aina ilmestykään kohdalle siinä muodossa, jota ehkä olettaisi; joskus opettajat voivat ovat karvaisia, vähän pahanhajuisen hengityksen omistavia sekä ylitsevuotavan höpsöjä.

 

Toivon, että omalla suurella opettajallani on nyt kaikki paremmin kuin hyvin.

Toivon myös, että siellä jossain on kanaluita, vinkuvia pikkuleluja ja metsälenkkejä yllin kyllin tarjolla.

(niin kuin varmasti on)

 

Kiitos kaikesta Hugo, paras ystävä! ♥️

 

Elämä

Voisinko asua täällä?

heinäkuu 14, 2018

Viime aikoina olen potenut pahanlaatuista talokuumetta. Tämä on hyvinkin huono harraste nykyisessä elämäntilanteessa, sillä oman talon ostaminen ei ole meidän poppoolle lainkaan ajankohtainen asia. Että dream on girl, voisi joku kuivakasti tähän sanoa.

Omaan persoonallisuus-soppaani on syntymässä kuitenkin kauhottu enemmän sitä ikuisen unelmoijan-boolia kuin realistista järkijuomaa – ja näin olenkin sinnikkäästi jatkanut unelmointiani elämän faktoista huolimatta.

Olimme taannoin mini-roadtripillä miehen ja lapsen kanssa ja sen aikana kävelin muun muassa Tammisaaren idyllisillä puutalokujilla ja siellä sitten mietin: voisinko asua täällä?

Koko elämäni (pieniä ulkomaan pätkiä lukuun ottamatta) Helsingissä asuneena en tiedä, minkälaista olisi asua muualla. Mikä olisi se oma, uusi paikka?

Helsinki on myös asettanut haaveille aika kovan vastuksen, sillä tämä kaupunki nyt vaan on niin mielettömän rakas.

 

Joka tapauksessa nyt olisi hauska kuulla teiltä kokemuksia aiheesta:

Oletteko tehneet isoja muuttoja (uusi kaupunki/toinen maa) viime aikoina elämässänne?

Otan myös ilolla vastaan vinkkejä asumisen kannalta Suomen mahtavimmista kolkista ja kaupungeista –

ihan vaan tulevan varalle….