Browsing Category

Hetkiä

Fiiliksiä Hetkiä

Jonain päivänä kirjoitan kirjan

marraskuu 17, 2017

Jonain päivänä se tapahtuu.

Sillä vaikka jotkut unelmat ovatkin tarkoitettuja vain ihanan keveäksi hattaraksi mielen maisemiin, tämä ei ole sellainen.

Olen nimittäin päättänyt että eräänä kauniina päivänä voin vastata ”Mitä kuuluu”-kysymyksiin maagisella lauseella: Mitäs tässä, julkaisin juuri kirjan.

Ja vaikka olenkin monien vikojen nainen, on yksi asia itsessäni erityisen hyvää ja vahvatekoista. Nimittäin se, että kun päätän jotain – sitten se on aika lailla menoa.

Jokin aika sitten unelmani oli ihmeellisen lähellä toteutumista. Kylmät väreet wannabe-kirjailijan iholleni nostattava sana kustannussopimus oli mainittu ja pyörät pyörivät eteenpäin asian ympärillä. Aina ei kuitenkaan käy niinkuin toivoisi, ja homma ei sitten lopulta toteutunutkaan. Hetken purin huulta ja itkin pari kyyneltä. Ärsytti ja samalla ei. Jotenkin jo tuolloin tuntui, että ehkä vielä ei ollutkaan oikea hetki.

Nyt unelmani on kuitenkin alkanut jälleen seurailla mieleni mutkia tiiviisti; hei täällä mä oon, vieläkin!, tuntuu se huutelevan aina kun ehdin vähänkin ajatuksiani kuunnella. Olenkin alkanut ajatella, että hemmetti – pitäisikö se kirja vaan nyt tehdä? Ja joo, onhan tässä tätä arkea, lapsen hoitoa, väsymystä ja kaikkea, mutta… Sehän on elämää, enkä usko (itseni tuntien) että tämä laiffi tulee tästä kovin piakkoin ainakaan rauhoittumaan.

Joten… Ehkä olisi aika. Ottaa eteen tyhjä word-tiedosto ja lähteä kohti tuntematonta. Aloittaa koko juttu alusta, puhtaalta pöydältä ja avoimin mielin.

Ja enhän joutuisi kuitenkaan tätä urakkaa kohtaamaan yksin. Sillä seuranani on aina se eräs tyyppi: uskollinen, sitkeä unelmani.

Ja kahvia, tietysti.

 

Hetkiä Hyvinvointi

Äiti, joksi en ajatellut tulevani

lokakuu 27, 2017

 

Taitaa olla aika yleinen juttu äitien keskuudessa, mutta kävihän se sitten itsellenikin… Se tietynlainen heräämisen hetki kun tajuaa, että apua olen aivan erilainen äiti kuin mitä ajattelin olevani (ennen lasta).

Ennen poikani syntymää valmistauduin hartaudella pienen ihmisen saapumiseen. Vietin päiväkausia pesten, viikaten ja lajitellen pikkuruisia body-asuja, hattuja ja myssyjä, minimaalisten sukkien näköisiä tumppuja ja värikkäitä kestovaippoja. Hankin rintapumput ja nenäfriidat, sinkkivoidetta ja baby oilia. Seurasin kaduilla (ylikiinnostuneen stalkkerin elkein) pienten vauvojen äitejä; ai sillä on tollaiset vaunut, onko tollaisiakin kantoreppuja ja vau miten kätevän näköinen hoitokassi.

Olin siis kaikin puolin ”valmistautunut” (kröhöm) vauvan tuloon. Tai niin luulin.

Kun se kesäkuinen päivä, jona poikani päätti maailmaan hieman etuajassa saapua, koitti – tunsin olevani valmis. Olin jo ihan siksikin aika ready, että… no: pitkään jatkuneet supistukset.

Ensimmäisistä supistuksista poikani syntymähetkeen ehti kulua lähes neljäkymmentä tuntia, mutta lasta pidellessäni ei millään väsymyksellä ollut minkäänlaista merkitystä maailmassani. Tuijotin pikimustia silmiä, jotka olivat jo ihmeellisen avoimet ja uteliaat enkä oikeastaan ajatellut enää mitään. Olin vain. Oltiin vain.

Noista hämmentyneen sekavista ja onnenkuohuisista hetkistä on nyt kulunut jo reilusti yli vuoden verran aikaa. Alkuaikojen epävarmuus on väistynyt (no, siinä kyllä meni todellakin aikansa!) ja tunnen olevani nyt tietyllä tavalla todella sinut äitiyden kanssa. Ja toisaalta: välillä tuntuu, etten hallitse hommaa ollenkaan.

Jaa miten niin?

Noh, en esimerkiksi koskaan oppinut kestovaippojen käyttäjäksi. Kyllä, noloa, sillä liputin jo etukäteen miten mahtava keksintö kestovaippa onkaan. Ja niinhän se onkin! Väsymys, vauvan mukanaan tuomat (ah niin monenlaiset) muutokset ja se ihan perusarjen pyöritys veivät, varsinkin vauvavuoden alussa, voimat niin täysin että Muumi-vaipat saavuttivat meidän huushollissa nopeasti asemansa poikamme alasuojina, kankaisten kaveriensa sijaan.

Ja entäpä sitten suunnitelmani tehdä pojalleni ruoat itse? No, kyllähän minä kokkailen lapselle päivittäin niin aamupuuroja kuin spagetteja illallisaikaan – mutta… Aiemmista ajatuksistani poiketen löytyy poikani suusta usein (= päivittäin) kaupan valmissoseita, puuroja ja karjalanpiirakkaa.

Asukokonaisuudet poikani päällä eivät myöskään ole aina ah-niin-chic mitä Pinterest-boardieni suunnitelmat antoivat ymmärtää. Välillä vaatteiden pukeminen pienen miekkosen päälle on sellaista kiukkurumbaa, että olen valmis hihkumaan hallelujaa ihan vain sille, että patukalla on housut ja paita (puurososetta kauluksissa – who cares) päällään eivätkä kengät ole eriparia.

Myöskään kotimme ulkonäkö ei aina suoranaisesti hivele silmiäni. On tiskikasaa, olohuoneen valloittanutta lelumerta, pyykkiVUORIA (kyllä, nyt ymmärrän termin ”pyykkivuori”) sekä keittiön pöytään juuttuneita puuroklönttejä. Sisäisen siivoushulluni on kuitenkin ollut pakko myöntyä siihen, että lapsen lempiharrastus on nykyään tavaroiden ”järjestely” (eli niiden vieminen, jatkuvalla syötöllä, arvaamattomiin kohteisiin) – eli toisin sanoen: siisti koti on lähinnä hetkellisesti luonamme vieraileva eksoottinen nähtävyys. Sen voi kokea heti aamulla (jos ilta on ollut hyvä) sekä mahdollisesti myöhään illalla (vanhempien voimavaroista riippuen). Päivisin kotimme on legopalikoiden, pikkuautojen ja sukkien (poikani lempiasia) värittämä taistelutanner.

No, tunnenko syyllisyyttä näistä seikoista? Näistä asioista, joissa olenkin aivan täysin – tai ainakin osin – erilainen äiti, kuin millaiseksi luulin tulevani.

Kyllä. Ja en.

Hyvinä päivinä kaaoksen vallassa oleva koti, valmisruoat retkilaukussa ja kauhtunut fleece lapsen päällä eivät tunnu missään. Nämä ovat useimmiten niitä päiviä, kun olen nukkunut ja saanut hieman liikuntaakin mahdollisesti mittariini.

Huonoina päivinä tunnen epäonnistuneeni ja olevani saamaton. Noina päivinä pilvet ovat harmaita, lapsen aamupuurot lentävät seinille ja silmiin osuu toisen bloggaajan teksti täydellisen kauniista lapsiperheen kodin sisustuksesta. Ärsyttää ja väsyttää. Tekee mieli kahvia, vaikka oikeasti pitäisi juoda vettä. Koira haukkuu lenkillä, lapsi parkuu ruokakaupassa ja blogin päivittäminen jää arjen raskaan auran alle.

Onneksi huonoja päiviä on aika vähän nykyarjessani. Niitä kuitenkin on, todellakin, sitä en missään nimessä kiellä. Päinvastoin: äitiyden ja vanhemmuuden raskaista hetkistä ja ajoista on niin to-del-la tärkeää puhua, nyt ja aina, uudestaan ja uudestaan. Sillä lasta hoitaessa on helppoa jäädä yksin, niin konkreettisella kuin tunnetasollakin.

Nämä edellä mainitut ajatukset nousivat mieleeni pari päivää sitten järjestetyn Piltin 65-vuotislounaan myötä. Kaunis ja raikas lounastilaisuus oli mukavan kepeä häppening keskelle päivää, mutta sai myös oikeasti ajatukset liikkeelle ja mielen valpastumaan.

Tilaisuudessa oli kaksi puheenvuoroa; Sydänliiton Kati Kuisma puhui lapsiperheiden ruokailuiden tärkeydestä sekä siitä, miten tuoda niihin rentoutta ja iloa. Maaret Kallio taas kävi läpi Piltille määrittelemiään lapsiperhearjen teesejä.

Kati Kuisman puheenvuorosta jäi mieleen juurikin se ilon tärkeys ruokailuissa – simppeliltä kuulostava muistutus, mutta välillä vaikea toteuttaa. Ole siinä sitten hilpeä kun lapsi huutaa kurkku suorana ”huonon” ruoan äärellä (vaikka ruoka olisikin aivan samaa kuin edellisenä päivänä, jolloin se maistui) ja heittelee tomaattisoosseja matolle sekä ihan mille vain pinnoille joita keittiö nyt sisältääkään. Mutta niinhän se on: me vanhemmat luomme perustan rennoille ja mukaville ruokahetkille, niin huonoina kuin hyvinäkin hetkinä. Itse aion jatkossa muistutella itseäni kiireen poistamisesta ruokahetkistä sekä monipuolisemmista kasvis- ja hedelmäkokeiluista (nyt ollaan vähän jämähdetty banaaniin). Pieniä juttuja mutta sellaisia, joista tulee hyvä fiilis. Niin itselle kuin sille pienelle ruokakaverillekin.

Entäs ne Maaretin teesit – mitäs niistä jäi käteen?

No, ensinnäkin, myönnettäköön että olen vähän jäävi puhumaan Maaretista aivan ilman puolueellisuutta. Olenhan nimittäin jo onnekkaasti tutustunut Maaretiin Ensitreffien kautta – ja sen myötä pitkään jo fanittanut häntä sekä hänen tekemisiään.

Teesit kuitenkin ihan aidosti kolahtivat, sillä niihin tiivistyi moni omaakin mieltä äitiyden poluilla painanut asia. Niissä korostettiin läsnäoloa, kosketuksen voimaa, huolenpitoa (myös itsestä!) sekä armollisemman arjen ajattelua.

Erityisesti ajatus siitä, ettei lapsi tarvitse vierelleen sankaria vaan ihan tavallisen, inhimillisen aikuisen, kolahti. Gulps. Kuinka usein olenkaan tässä äitiyden latuja hiihdellessäni ottanut hienoisen marttyyrin viitan harteilleni ja painellut menemään, itseni unohtaen ja kaikkia muita muistaen.

Toinen asia, joka jäi mieleen oli väljyyden vaaliminen. Eli yksinkertaistettuna: jätä aikaa vain olemiselle, sillä ajan turvissa lapsikin ehtii kertoa (tai taaperon ollessa kyseessä muutoin kommunikoida) murheensa, tasata mielialansa ja kaivautua kainaloon.

Piltin tilaisuus olikin aika hyvä herättelijä itselleni, juurikin näihin äitiyden ”epäonnistumisiini” (eli ne kestovaipat, valmisruoat ynnä muut) liittyen. Sillä kuten Maaretkin fiksusti totesi, eivät lapsemme muista myöhemmin kuka heidän soseensa teki ja olivatko asukokonaisuudet sävy sävyyn.

Sen sijaan se, miltä lapsi on kokenut vanhempiensa silmissä näyttävän ja millaisena hän on aistinut tulleensa rakastetuksi – se muisto säilyy.

 

Tämä viisaus mielessäni onkin nyt mentävä…

Poikaa pusuttelemaan nimittäin!

 

Lempeämpiä hetkiä meille kaikille,

-V

 

 

Fiiliksiä Hetkiä

Ihanin lehtilöytö aikoihin

lokakuu 20, 2017

 

 

Olen aina ollut hulluna lehtiin. Ihan jo pelkästään kauniin lehden selailu ja sen tuoksu saa oloni mukavaksi.

Hyvä lehti on kuin lupaus hetkestä itselle; Tule, luonani saat olla rauhassa – ja ihan vaan nauttia.

Pitkään olen ollut jumiutunut aika lailla samojen naistenlehtiläpysköjen lukemiseen. Tutut lehdet ovat helppo valinta, kuin lämmin huopa johon kääriytyä näinä lokakuisina iltoina.

 

 

Onneksi kuitenkin eilen hamusin käsiini Prisman lehtihyllyiltä entuudestaan itselleni tuntemattoman In the moment -julkaisun. Ja ah, nyt taisi kyllä löytyä todellinen lehtimaailman helmi!

Vaikkakin lehti sisältää osin aika itsestäänselviä mindfulness-hokemia on kokonaisuus on niin kaunis ja mietitty, etten voi olla kuin tyytyväinen ostokseeni. Lisäksi fanitan lehtiä, jotka käyttävät kivoja kuvituksia (esim tuo ihana kansikuva!) osana lehtensä visuaalista maailmaa – se tuo koko homman ihan uudenlaiselle kauneuden tasolle.

 

Luetaan (hyviä!) lehtiä ja nautitaan elämästä – siinä siis tämän perjantain opetus!

Ihanaa viikonlopun alkua pupuset!

 

Hetkiä Vinkit

Nettisivusto, joka muutti arjen juhlaksi

lokakuu 10, 2017

Nyt on hyvä olla. On iltapalaa, hetki omaa aikaa ja aiemmin illalla läpi hikoiltu pilatestreeni.

Sen lisäksi olen viimein päässyt kiinni Skillsharen käyttöön – tämän valtaisan laajan sivuston jonkinlainen haltuunotto on nimittäin ollut oma pikku projektini, joka on muhinut mieleni sopukoissa jo pidemmän aikaa.

Jos Skillshare ei ole sinulle tuttu, suosittelen tsekkailemaan sivua läpi; tämä tutorial-videoiden mekka on nimittäin loputon kultakaivos kaikille, joita kiinnostaa jokin luova ala (esimerkiksi valokuvaus tai graafinen suunnittelu), ruoanlaitto, kielet tai teknologia. Noin niinkuin muutaman esimerkin listatakseni.

Itselleni tämä uuden opettelun aikakausi on ennen kaikkea oman sisäisen maailman boostausta. Sillä äitiys kun on hieman sellaista, noh, ei niin älyllistä toimintaa – ainakin noin rankalla kädellä yleistäen.

Onkin ollut niiiiin antoisaa hypätä hetkeksi – vaikka kurahousuja pyykkinarulle ripustellessa tai aamupuuroa keitellessä – ihan uuteen maailmaan valokuvausoppituntien, taidesessioiden tai markkinointigurujen pitämien brain stormingien muodossa. Aina kun avaan Skillsharen ajattelen usein että this is why I love the internet. 

Sillä niin paljon roskaa ja kauheutta kuin tämä ihmeellinen web-universumi sisällään pitääkin, niin onhan teknologia myös tuonut eteemme niin mielettömät mahdollisuudet, muun muassa juuri uuden opetteluun liittyen, ettei siinä oikeastaan ole mitään järkeä. (Paitsi että on, sillä uudet taidot ja tiedot ne vasta ovatkin järkihommaa, hehe.)

Käytetään siis nettiä parhalla mahdollisella tavalla – levitetään hyvää, opitaan uutta ja tankataan itseemme hyvää energiaa mielen virkistämisen myötä!

 

-V

 

Elämä Hetkiä

Puhelin hajosi – miten kävi elämän?

lokakuu 6, 2017

Puhelimen näyttö hajosi jokin aika sitten. Nyt luuri on ollut huollossa jo aika paljon pidempään kuin oli oletettu.

Tästä on seurannut sekä hyviä että huonoja juttuja.

Tai siis, huonoja puolia hommassa on itse ollut asiassa vain pari. Työsähköposteihin vastailu sekä työprojektien edistäminen on hieman monimutkaisempaa nyt, sillä puhelimeni sijaan jouduin etsiytymään läppärini ääreen jos käsillä oleva asia vaatii yhtään pidempää viestittelyä tai laajempaa paneutumista. (Varapuhelimella ei nimittäin pitkiä viestiketjuja luoda – pikkuruinen vara-Samsung on nimittäin mallia VANHA, joten yhden nettisivunkin avaamiseen menee sellaiset mukavat pari minuuttia.)

Hyviä puolia sen sijaan on ollut monia.

Ilman puhelinta elämä on rauhoittunut. Oikeasti, jo viikossa on helppoa huomata selkeä ero omassa fiiliksessä nyt kun luuri ei koko ajan vilku, piippaa tai värise. On ollut kiva huomata, että henkilökohtaisen elämän puolella en ole oikeastaan kovinkaan koukussa puhelimeen – nimittäin sitten kun sitä ei yksinkertaisesti voi käyttää en sitä myöskään kaipaile. Turha somen selailu on tippunut pois päiväjärjestyksestä ja sen sijaan olen luonut uusia rutiineja tyhjille hetkille päivässäni. Paras ”uusi hetkeni” on nyt jo muodostunut ihanaksi riitiksi arkirumbani keskellä. Tähän uuteen rituaaliini kuuluu rauhaisa oma hetki myöhään illalla, keittiömme pyöreä pöytä, himmennetyt valot, kynttilät sekä kirja. Eli toisin sanoen: ihan vaan luen. Kynttilänvalossa. Kunnon hyggeilyä siis.

Myös ulkona liikkuessa on iisimpää keskittyä ympärillä tapahtuviin ja näkyviin juttuihin kun puhelimen äänet eivät keskeytä ajatuksia. Ylipäätään sisäinen fiilis on jotenkin tasapainoisempi.

Näin ollen luurin hajoaminen onkin oikeastaan aika hyvä juttu.

Homma on nimittäin myös saanut tajuamaan ne useista naistenlehdistäkin moneen kertaan luetut neuvot todeksi. Eli siis nuo vinkkilistat, joissa kerrotaan kuinka älypuhelimen sovellusten ilmoitukset kannattaa kytkeä pois päältä (stressin vähentämiseksi) ja että puhelin pitää visusti suljettuna ilta-aikaan (jottei aivoja turhaan stimuloisi ennen nukkumaanmenoa sinisen valon hohteella).

Näin ollen aionkin yrittää jatkaa tätä rauhaisampaa arkea ja vähemmän läheistä suhdetta kännykkäni kanssa – senkin jälkeen kun käytössä oleva puhelin ei ole enää mallia historia.

Sillä se hemmetin luuri – niin ihanakin kuin se osaa olla – voi olla aivan järkyttävä huomio- ja aikasyöppö.

Samaan hengenvetoon toivotankin tervetuleeksi teidän puolelta vinkit parhaisiin syksyn lukukokemuksiin liittyen? Mitä kirjoja luette nyt? 

Iltaiset hyggekirjahetkeni kaipaavat nimittäin uusia sivuja läpi kahlattaviksi ja nautittaviksi.

Ihanaa.

 

 

Fiiliksiä Hetkiä

Paluu kadotetun rakkauden äärelle

syyskuu 21, 2017

Olen viime aikoina herännyt siihen kauheaan tosiasiaan, että olen musiikin kuluttajana nykyään täysin erilainen tyyppi kuin ennen lapsen syntymää. Aiemmin kävin pop & jazz -laulutunneilla, soitin sähköpianoa vähän joka välissä ja etsin aktiivisesti uusia musatulokkaita. Nykyään taas tuntuu, ettei aikaa ole musan fiilistelylle vain ole ja näinpä sitten tämä osa sielunmaisemaani onkin yhtäkkiä kovin hiljainen.

Onneksi heräsin tähän erittäin huonolaatuiseen muutokseen hiljattain ja päätin tehdä asialle jotain. Musiikki on saatava takaisin mun elämään!, päätin kuin kunnon bosslady konsanaan.

Aiemmin kuuntelin musaa aina työmatkoilla, mutta nyt lapsiperhe-elämässä on meno vähän erilaista – sitä kun ei paljon tule hengailtua yksinään julkisissa kulkuvälineissä, vailla mitään sen ihmeempää tekemistä. Niinpä olenkin alkanut kuunnella hyviä biisejä esimerkiksi lapselle ruokaa kokkaillessa tai illalla töitä tehdessä – hetkissä, joissa olen tavallaan työllistetty mutta joissa on kuitenkin hyvinkin tilaa musiikille.

Suosittelen tätä tapaa kaikille, varsinkin äideille. Musiikki on meille ihmisille niin monella tapaa hyvästä, erityisesti silloin kun tuntuu ettei ”millekään ylimääräiselle” olisi aikaa. Voin vakuuttaa, että musiikin maailma ei kyllä koskaan ole ylimääräinen asia, kun sille vain antaa mahdollisuuden. Näin ainakin itse koen. Yleisfiilis kaikesta on nimittäin aivan erilainen kun päiviinsä saa palasen sitä ihmeellistä kipinää ja väriä, jonka musiikki itseään ympäröiviin hetkiin tuo.

Tätä itseni ja musiikin ihanaa yhteenpaluuta juhlistaakseni: Coldplayn Yellow sekä pari (ihmeellisen kesäistä!) hiljattain ottamaani biisiin sopivaa kuvaa – olkaas hyvät!

 

Look at the stars
Look how they shine for you
And everything you do
Yeah they were all yellow

I came along
I wrote a song for you
And all the things you do
And it was called yellow

So then I took my turn
Oh what a thing to have done
And it was all yellow

Your skin
Oh yeah your skin and bones
Turn into something beautiful
You know you know I love you so
You know I love you so

I swam across
I jumped across for you
Oh what a thing to do

’Cause you were all yellow
I drew a line
I drew a line for you
Oh what a thing to do
And it was all yellow

Your skin
Oh yeah your skin and bones
Turn into something beautiful
And you know
For you I’d bleed myself dry
For you I’d bleed myself dry

It’s true
Look how they shine for you
Look how they shine for you
Look how they shine for
Look how they shine for you
Look how they shine for you
Look how they shine

Look at the stars
Look how they shine for you
And all the things that you do

 

Elämä Fiiliksiä Hetkiä

Voihan v…iikko

syyskuu 9, 2017

Olen saanut ihanat määrät viestejä teiltä lukijoilta, sellaisia, joissa ihastellaan positiivisuuttani sekä asennettani elämään. Kommenttiboksiin on myös tipahdellut kysymyksiä siitä, että miten hoidan päivät ja tilanteet jotka ovat synkempiä/ rankempia/tylsempiä?

Well, well. Nyt voimmekin kätevästi käyttää kulunutta viikkoa esimerkkinä astetta rankemmasta ajanjaksosta. Täytyy nimittäin myöntää, että yrittäjyyden ja lapsielämän yhdistäminen on tällä viikolla tuntunut ihan luissa ja ytimissä asti. Kirjaimellisesti – sillä selkäni on mennyt jumiin ja koko fyysinen fiilis on laahannut jossain aika alailmoissa.

Viikko on kuitenkin nostanut myös todella ristiriitaisia fiiliksiä pintaan. On nimittäin ihmeellistä saada tehdä työkseen jotain niin ihanaa mitä tällä hetkellä duunikseni kutsun. Saan ideoida, kirjoittaa, valokuvata ja suunnitella kokonaisuuksia. Se on niin mieletöntä että olen aidon kiitollinen siitä joka päivä. On kuitenkin hyvä muistaa, että söpöt somepäivitykset kauniin työpisteen äärestä ja palaverit kivoissa kuppiloissa ovat vain pintaraapaisu päivistäni – toinen puoli on poskihampaiden tulon vuoksi itkevää taaperoa, exceleitä ja sadepäivän mutajälkiä lattioilla. Lisäksi aloittava yrittäjä ei juurikaan tuloja vielä bisneksestään nosta – ainakaan täällä päässä. Yrityksen alkutaival on harvoin eurotukkuja lompakossa – mutta toisaalta oman tyylisen työn luomiselle on vaikea laittaa hintalappua.

Mutta takaisin tähän viikkoon. Olen tosiaankin huomannut nyt sen, millaista elämän jonglööriä sitä saakaan olla yhdistääkseen yrittäjän duunit, taaperon kanssa hengailun sekä muun elämän koukerot. Työt ja lapsen olen kyllä saanut suht kunnialla hoidettua (muutamaa huono mutsi -tilannetta lukuunottamatta, yksi näistä kuvattuna yllä), mutta oma fiilis ja hyvinvointi on kyllä tällä hetkellä aika retuperällä. En toisaalta ihmettele, sillä itselleni henkireiän kiireen keskelle muodostava liikunta on jäänyt täysin ja tätä kautta pinnakin on kiristynyt.

Tällaista toisaalta elämä vain on välillä? Upeita asioita ja kaameaa harmautta – näitä ja montaa muuta asiaa, kauniissa kaaoksessa toisiinsa sekoittuneina.

Ja miten sitten pusken itseni väsymyksen ja ärsytyksen tiloista irti?

Aina se ei onnistukaan. Mutta toisaalta on aika hassua, että juurikin ne asiat jotka tällä hetkellä vievät ajan ja energian esimerkiksi liikunnalta – eli perhe ja työt – ovat juurikin ne jutut jotka myös antavat eniten.

Muita apukeinojani väsyneen fiiliksen kukistamiseksi ovat tällä viikolla olleet:

❥ arjen piristäminen jollain pienellä, kivalla jutulla. Itselläni se oli Luovaa tekstausta ja muita ideoita -kirja, jota olin himoinnut jo pidempään.

❥ uuden reseptin kokkailu – tällä viikolla se oli 52 weeks of deliciousness -blogin herkullinen linssikeitto* (*maidottomat hohoi: korvasin kerman kaurakermalla ja ranskankerman Oatlyn Fraichella)

❥ pitkät metsänlenkit koiran kanssa

❥ suklaa. Koska, no…. suklaa.

 

 

Mutta joo, sellaista vähän harmaampaa fiilistä tällä viikolla. Toivotaan, että ensi viikolla tunnelmat ovat astetta kepeämmät.

Pus & lämpöistä lauantaita kaikille!

Hetkiä Ruoka

Kipollinen aamuonnea

elokuu 29, 2017

Aamut ovat ihmisen parasta aikaa, if you ask me.

Aurinko nousee, kaupunki heräilee, muu perhe nukkuu vielä.

On hetki ennen kiireitä, päivän menoja ja muistettavia asioita. Aamuja kannattaa kunnioittaa niiden ansaitsemalla tavalla.

Parhaiten tämä onnistuu hyvän aamupalan muodossa (koska syöminen vaan on niin kivaa). Jos kuulut siihen (outoon) ihmisjoukkoon, joka ei tykkää aamupaloista – tässäpä vinkki sinulle: kokeile smoothie bowlia. Smoothie bowl – eli tuttavallisesti smoothiekippo – on kevyt ja kuitenkin täyttävä aamuruoka, jonka voit tehdä juuri niistä hedelmistä/marjoista/vihanneksista, joista itse eniten diggailet. (Tai niistä joita nyt sattuu olemaan jääkaapissa.)

Smoothiekulhoosi saat myös ovelasti piilotettua hieman nuutuneet salaatit tai vähän löpsähtäneet yrtit – esimerkiksi basilika toimii ihanasti mansikka-banaani smoothie bowlissa ja minttu terästää mustikka-kaurahiutale kippoa täydellisesti. Kirjoitin smoothiekipoista jo Violan -blogin aikoina muutamaan otteeseen, mutta nyt pitkän tauon jälkeen olen ihastunut uudelleen tähän astetta ”tuhdimpaan” tapaan valmistaa raikas ja ihana aamusmoothie.

Smoothiekipon peruspohja on omissa kokkailuissani seuraavanlainen:

1 banaani

kourallinen kaurahiutaleita

pari reilua kourallista jäisiä marjoja

ihan pieni loraus kauramaitoa

Tuohon yhden hengen smoothiekipposen ”peruspohjaan” sitten lisään aina mausteita (esim. kanelia, kardemummaa, neilikkaa jne) sekä hedelmiä, lehtikaalia (omalta kasvimaaltani – jee!) tai tuoretta inkivääriä. Lisäksi tykkään lisätä pienen tilkan hunajaa sekoitukseeni, mikäli koen makumaailman kaipaavan ripausta makeutusta.

Omaan aamukulhoon blendailin tänään mustikoita, banaania, kauramaitoa ja kaurahiutaleita. Mausteeksi lisäsin hieman hunajaa, tuoretta inkivääriä sekä ripauksen kardemummaa. Päälliset ideoin sen mukaan mitä keittiön siemen- ja hedelmäkulhoissa oli. Nam.

Aamupalan lisäksi päivän ensimmäisistä hetkistä saa astetta erityisempiä, kun lisää aamuihinsa muutaman minuutin itselle omistettua ”ekstra-aikaa”. Toisin sanoen: aikaa, jolloin tekee jotain josta saa itse iloa ja voimaa. Aamuistaan kun saa ihan uusia sävyjä esiin kun lisää niihin ripauksen hyvää energiaa, sellaista joka tuo sekä kroppaan ja mieleen aidosti onnellisen fiiliksen. Olkoon tuo aamurituaali sitten gansta rapin hoilaaminen peilin edessä, päivän asun rauhallinen päälle pukeminen, meikkaaminen kahvia hörppiessä tai nopea aamutreeni – mitä se onkaan, takaan että tällaisen hetken lisääminen omaan aamuun voi tehdä ihmeitä, move mountains ja silleen.

Itse joogaan joka aamu – jos vain pystyn – parinkymmenen minuutin verran. Tämä tapa on seurannut mukanani läpi reissujen ja mantereiden, sinkkuaikojen ja avioliiton, raskauden ja äitiyden. Ja homma senkun paranee, nautin nimittäin joogahetkistäni päivä päivältä vain enemmän. Ja entäs ne aamut kun en ole ehtinyt joogata? (kuten tänään) No, sanotaanko, että tuolloin on vain parasta toivoa, että olen sentään saanut kahvia koneistooni… Sillä jooga ja minä – me ollaan jokseenkin erottamaton aamutiimi.

Tee aamuistasi kultaa – ja kaikki tuntuu vähän kevyemmältä.