Browsing Category

Hyvinvointi

Hyvinvointi Liikunta

Silminnähden loistava päivä

tammikuu 9, 2018


 

Kaupallinen yhteistyö Silmäaseman kanssa

 

Tiedättekö ne elämän pienet mutta tärkeät mukavuudet, joiden olemassaoloon on niin tottunut ettei niitä oikeastaan juurikaan ajattele?

Ainakin minulla on eräskin tällainen elämäni polkuja uskollisesti seuraava arjen apuri, jonka olen vuosien varrella aika lailla unohtanut.

Joka päivä me jaamme kaiken kokemani yhdessä: niin monia hetkiä erilaisine maisemineen, paikkoineen ja ihmisineen. Käymme kahviloissa, metsässä ja ostoksilla. Teemme töitä kulmat kurtussa keskittyen ja sen jälkeen nautimme kirpeästä talvi-ilmasta lenkkipolkuja kierrellen. Lojaali kaverini kulkee mukana – jokaiseen paikkaan minne minäkin.

Nyt viimeistään olisi aika osoittaa selkeämmin kiitollisuutta uskolliselle seuraajalleni. Joten: kiitos, piilarit!

Sen lisäksi, että piilarit kulkevat mukanani niin lähikorttelin ostarille kuin maailman ääriinkin, ovat ne tärkeässä roolissa myös oman hyvinvointini saralla: piilolinssit ovat aina silmissäni niin joogamatolla kuin juoksupoluillakin. Sillä vaikka silmälasit omistankin en ole koskaan tottunut ajatukseen treeneistä rillit päässä.

Enkä oikeastaan koe, että asia olisi vain tottumiskysymys. Olen nimittäin sitä mieltä, että liikunta ennen piilolinssien astumista elämääni oli yksinkertaisesti vähemmän nautinnollista kuin mitä se nykyään on. Jumppaaminen ja lenkkipoluilla hikoilu yhdistettynä nenältä alaspäin luisuviin rilleihin oli kaikkea muuta kuin huoletonta. Kovatempoiset lihaskuntotreenit (joista nykyään pidän aivan kuin hullu puurosta) eivät myöskään olisi onnistuneet ongelmitta silmälasiaikoinani. Burpee-hypyt ja muut kun eivät ole luotuja rillipäisille – tai ainakin itse koen hikiliikuntaan ja sen tuomaan endorfiinihuumaan uppoutumisen huomattavasti helpommaksi piilarit silmissäni.

Tänä vuonna en asettanut itselleni hurjia vaatimuksia uuden vuoden lupausten muodossa, mutta sen sijaan olen päättänyt nauttia liikunnan ja ulkoilun riemuista entistäkin enemmän. Aurinko paistaa! Ei muuta kuin metsään!, päätinkin taannoin yhtenä kauniina pakkaspäivänä.

 

 

Pakkaspäivän metsäreissussa matkasivat miehen ja pojan lisäksi luonnollisesti myös piilarini: Acuvue Oasys 1 Day with Hydraluxe -linssit olivat silmissäni aamuvarhaisesta illan myöhäisille tunneille. Kyseiset linssit ovat omiaan kaltaisilleni piilarien tehokäyttäjille, sillä ne ovat silikonihydrogeelistä valmistetut, uutta tekniikkaa hyödyntävät piilolinssit, joissa kosteus ikään kuin suljetaan linssin sisään.

Inhoan maanisesti sitä tunnetta että piilareissani on roskaa tai että itse linssit tuntuvat silmässä, joten itselleni ehdoton vaatimus linssien suhteen on se, että ne eivät tunnu miltään. Acuvuen Hydraluxet ovat juurikin tällaiset erittäin ohuet linssit, joiden käyttäminen on positiivisella tavalla helppoa unohtaa.

Omat silmäni ovat lisäksi erittäin helposti kuivuvaa sorttia, joten tämäkin seikka jo yksinään asettaa piilareilleni aika korkean vaatimustason. Hydraluxe-linsseissä kosteuttava aine on pvp, joka on (ei-tieteellisesti ilmaistuna) ainetta jonka olemus on erittäin lähellä kyynelnestettä. Lisäksi pvp sisältää molekyylin, joka sitoo kosteutta itseensä. Näin olleen linssit heiluvat mukana menossa sopivasti kosteutettuina vähän pitkäkestoisemmassakin käytössä.

 

 

Itselläni piilarit ovat tosiaan silmissä päivittäin, aamusta iltaan. Lisäksi edellisestä näöntarkastuksesta oli rehellisyyden nimissä kulunut aivan liian pitkä aika, joten optikon treffaaminen hieman jännitti. Onneksi sain kuitenkin mukavia uutisia: silmäni ovat jaksaneet piilarien tehokäyttöä hyvin, eikä niiden kunnossa ollut sen suurempaa moittimista. Jo aiemmin mainitsemaani kuivumista kuitenkin oli havaittavissa ja sainkin optikolta vinkin käyttää kosteuttavia silmätippoja. Toisin kuin itse luulin, monia tämän päivän silmätippoja voi nimittäin käyttää piilarien ollessa silmissäkin – jehei ja hyvästi kuivien silmien räpyttely!

Näin ollen aion siis jatkossa kiinnittää silmieni hyvinvointiin huomiota ainakin seuraavin tavoin: käymällä (edes hieman) useammin näöntarkastuksessa sekä käyttämällä kosteuttavien linssieni lisäksi silmätippoja. Sillä vaikken niitä uuden vuoden lupauksia tänä vuonna listaillutkaan, olen mielessäni ajatellut tämän vuoden olevan uudenlaisen, aidon hyvinvoinnin vuosi. Vuosi, jonka aikana en laadi itselleni kovia vaatimuksia ja sääntöjä erilaisiin tavoitteisiin liittyen, vaan oikeasti ajattelen hyvää fiilistä ja kehon sekä mielen tasapainoa kokonaisvaltaisesti.

 

 

Siihen ajatteluun kuuluu niin mielen kuin kropankin huolto – sekä myös ne sellaiset hyvinvoinnin osaset, jotka välillä tuppaavat unohtumaan. Kuten juurikin se omien silmien terveyden ylläpito. Sillä oikeasti – onko montaakaan asiaa jotka antaisivat kantajalleen yhtä paljon kuin silmät, joiden lävitse tätä maailmaa saa katsella?

Taannoisella metsäretkellä – aurinkoisen iltapäivän paisteessa ja kahden elämäni miehen seurassa – vastaus tähän kysymykseen tuntui harvinaisen selvältä.

 

Viola

 

Hyvinvointi Kauneus

Uusi vahvempi minä (+ arvonta)

marraskuu 22, 2017

 

Kaupallinen yhteistyö: Bioteekki ja Suomen Blogimedia

 

Viimeiset pari vuotta ovat olleet omassa elämässäni melkoista myllerrystä. On ollut uutta työpaikkaa (ja sittemmin yrittäjyyttä), kodin vaihtoa ja lapsen syntymää. Tiivistettynä voisinkin kuvailla viimeisimpiä vuosia sanaparilla kunnon rumba. Mutta lisättäköön, että tämä elämänpolkuni rumbailu on ehdottomasti ollut hyvin onnellista tanssia. Voisikin sanoa, että nyt elämäni on hyvällä tavalla täydempää ja kokonaisempaa kuin koskaan aiemmin.

Yksi asia, johon suuret muutokset sekä lapsen tuoma uusi elämänrytmi ovat vaikuttaneet hieman vähemmän positiivisesti, on itsestäni huolehtiminen. Etenkin kiireisinä päivinä tuntuu helpoimmalta karsia sieltä päästä to do -listaa jossa majailevat omaan hyvinvointiin liittyvät asiat. Oman treenin ja kunnollisen lounaan pois jättäminen päivän työlistalta tuntuu usein  hässäkkähetkessä parhaalta ratkaisulta –  vaakakupin toisella puolella kun on oman yrityksen pyöritys sekä tietysti se tärkein: lapsesta huolehtiminen sekä hänen kanssaan oleminen.

Aivan viime viikkoina olen kuitenkin vähitellen alkanut tehdä pieniä muutoksia uudenlaiseen suuntaan. Suuntaan, jossa oma hyvinvointini ei olisi se asia joka jää taka-alalle, vähän joka käänteessä. Olen nimittäin herännyt ymmärtämään ihan käytännön kautta sen miksi oma terveys ja hyvinvointi ovat avaimia, no, aivan kaikkeen. Väsyneenä ja nuutuneena kaikki kun on vaan niin paljon raskaampaa – kuten jokainen meistä luonnollisesti tietää.

No mutta, mitäs ne pienet muutokset kohti hyvinvoivaa minua sitten ovat? No, yksi viime aikojeni hyvistä teoista itseäni kohtaan on ollut Super Biotiini -valmisteen päivittäinen popsiminen. Bioteekin Super Biotiinia on ollut erityisen kiinnostavaa testata juuri tässä elämänvaiheessa jossa niin ihoni kuin hiuksenikin ovat olleet erityisen kovilla.

 

 

Lapsen syntymän jälkeinen ajanjakso ja siihen liittyvä asiat (erityisesti hormonaaliset muutokset sekä imetys) ovat nimittäin selkeästi muuttaneet sekä ihoni että hiusteni kuntoa. Molempia – valitettavasti – huonompaan suuntaan. Etenkin hiukset ovat olleet lujilla; tukkaa lähti päästä tukuittain vauvavuoden aikana ja tuntuu, ettei tilanne ole vieläkään oikein tasaantunut.

Myös hipiä on oikutellut; iho on ollut sameampi kuin ennen ja epäpuhtauksia on ilmennyt aiempaa useammin. Toisin sanoen: olen todella kaivannut jotain apua tähän tilanteeseen.

Ja tässä kohtaa astuikin sitten Super Biotiini kehiin.

Olen nyt napsinut Super Biotiinia päivittäin pian kahden kuukauden ajan. Kynsissäni olen huomannut pientä vahvistumista; kynteni lohkeilevat ja liuskoittuvat aika helposti joten uusi suunta niiden kunnossa on ollut tosi kiva huomata. Suurin muutos on kuitenkin selkeästi ollut hiuksissa: koen, että ne ovat nyt aiempaa vahvemman tuntuiset ja niihin on tullut uutta eloa. On myös ollut tosi hauska kuulla kehuja hiusten kiillosta sekä siitä että ne ”näyttävät tosi hyväkuntoisilta”, etenkin kun takanapäin on tosiaan se hiuskato ja siihen liittynyt ahdistus.

 

 

Ihon suhteen en osaa vielä sanoa, onko muutoksia tapahtunut – mutta toisaalta Super Biotiinia neuvotaankin käytettäväksi vähintään kolmen kuukauden ajan jotta vaikutukset voi kunnolla nähdä.

Bioteekin Super Biotiini on muuten markkinoiden vahvin biotiinivalmiste, sisältäen 5500 μg biotiinia. Varsinaista biotiinin puutetta ei tunneta, mutta biotiinilisän nauttiminen on tutkitusti hiuksia, ihoa sekä kynsiä vahvistava tekijä. Toisin sanoen tuote on erinomainen kuuriluontoiseen käyttöön.

Olen itse tosi tarkka siitä minkälaisia vitamiineja ja ravintolisiä syön ja siksi perehdyinkin Super Biotiinin koostumukseen tarkasti, nähdäkseni mitä muuta valmisteessa on. Well, good news! Tämä tuote ei nimittäin sisällä mitään epäilyttäviä täyteaineita, vaan biotiinin lisäksi se sisältää ainoastaan yhtä ainetta; biotiinin hyväksikäytettävyyttä edistävää metioniinia. Biotiinipurnukan hinta ei myöskään päätä huimaa; kolmen kuukauden kuuri kustantaa n. 11-13 euroa, riippuen ostopaikasta (joita ovat luontaistuoteliikkeet ja tavaratalojen luontaistuoteosastot).

 

 

Ja lopuksi kivaan bonushommaan, eli arvontaan! Bioteekki antoi meikäläiselle arvottavaksi yhden Super-tuotepakkauksen, jonka avulla voi joku onnekas päästä itse testailemaan biotiinin tehoja. Mukaan arvontaan pääsee kommentoimalla tätä postausta. Arvon onnettaren suosikin 25.11. ja ilmoittelen sitten voittajasta sekä tämän postauksen kommenttiboksiin, että myös voittajalle henkilökohtaisesti s-postin kautta. 

Onnea arvontaan ihanat!

 

Ja nyt meikäläinen lähtee venyttelemään läppärityöskentelystä kireää kroppaa – ja sitten syömään vähän suklaata. Molemmat asiat kuuluvat uuteen hyvinvointisuunnitelmaani. Me like!

 

Hetkiä Hyvinvointi

Äiti, joksi en ajatellut tulevani

lokakuu 27, 2017

 

Taitaa olla aika yleinen juttu äitien keskuudessa, mutta kävihän se sitten itsellenikin… Se tietynlainen heräämisen hetki kun tajuaa, että apua olen aivan erilainen äiti kuin mitä ajattelin olevani (ennen lasta).

Ennen poikani syntymää valmistauduin hartaudella pienen ihmisen saapumiseen. Vietin päiväkausia pesten, viikaten ja lajitellen pikkuruisia body-asuja, hattuja ja myssyjä, minimaalisten sukkien näköisiä tumppuja ja värikkäitä kestovaippoja. Hankin rintapumput ja nenäfriidat, sinkkivoidetta ja baby oilia. Seurasin kaduilla (ylikiinnostuneen stalkkerin elkein) pienten vauvojen äitejä; ai sillä on tollaiset vaunut, onko tollaisiakin kantoreppuja ja vau miten kätevän näköinen hoitokassi.

Olin siis kaikin puolin ”valmistautunut” (kröhöm) vauvan tuloon. Tai niin luulin.

Kun se kesäkuinen päivä, jona poikani päätti maailmaan hieman etuajassa saapua, koitti – tunsin olevani valmis. Olin jo ihan siksikin aika ready, että… no: pitkään jatkuneet supistukset.

Ensimmäisistä supistuksista poikani syntymähetkeen ehti kulua lähes neljäkymmentä tuntia, mutta lasta pidellessäni ei millään väsymyksellä ollut minkäänlaista merkitystä maailmassani. Tuijotin pikimustia silmiä, jotka olivat jo ihmeellisen avoimet ja uteliaat enkä oikeastaan ajatellut enää mitään. Olin vain. Oltiin vain.

Noista hämmentyneen sekavista ja onnenkuohuisista hetkistä on nyt kulunut jo reilusti yli vuoden verran aikaa. Alkuaikojen epävarmuus on väistynyt (no, siinä kyllä meni todellakin aikansa!) ja tunnen olevani nyt tietyllä tavalla todella sinut äitiyden kanssa. Ja toisaalta: välillä tuntuu, etten hallitse hommaa ollenkaan.

Jaa miten niin?

Noh, en esimerkiksi koskaan oppinut kestovaippojen käyttäjäksi. Kyllä, noloa, sillä liputin jo etukäteen miten mahtava keksintö kestovaippa onkaan. Ja niinhän se onkin! Väsymys, vauvan mukanaan tuomat (ah niin monenlaiset) muutokset ja se ihan perusarjen pyöritys veivät, varsinkin vauvavuoden alussa, voimat niin täysin että Muumi-vaipat saavuttivat meidän huushollissa nopeasti asemansa poikamme alasuojina, kankaisten kaveriensa sijaan.

Ja entäpä sitten suunnitelmani tehdä pojalleni ruoat itse? No, kyllähän minä kokkailen lapselle päivittäin niin aamupuuroja kuin spagetteja illallisaikaan – mutta… Aiemmista ajatuksistani poiketen löytyy poikani suusta usein (= päivittäin) kaupan valmissoseita, puuroja ja karjalanpiirakkaa.

Asukokonaisuudet poikani päällä eivät myöskään ole aina ah-niin-chic mitä Pinterest-boardieni suunnitelmat antoivat ymmärtää. Välillä vaatteiden pukeminen pienen miekkosen päälle on sellaista kiukkurumbaa, että olen valmis hihkumaan hallelujaa ihan vain sille, että patukalla on housut ja paita (puurososetta kauluksissa – who cares) päällään eivätkä kengät ole eriparia.

Myöskään kotimme ulkonäkö ei aina suoranaisesti hivele silmiäni. On tiskikasaa, olohuoneen valloittanutta lelumerta, pyykkiVUORIA (kyllä, nyt ymmärrän termin ”pyykkivuori”) sekä keittiön pöytään juuttuneita puuroklönttejä. Sisäisen siivoushulluni on kuitenkin ollut pakko myöntyä siihen, että lapsen lempiharrastus on nykyään tavaroiden ”järjestely” (eli niiden vieminen, jatkuvalla syötöllä, arvaamattomiin kohteisiin) – eli toisin sanoen: siisti koti on lähinnä hetkellisesti luonamme vieraileva eksoottinen nähtävyys. Sen voi kokea heti aamulla (jos ilta on ollut hyvä) sekä mahdollisesti myöhään illalla (vanhempien voimavaroista riippuen). Päivisin kotimme on legopalikoiden, pikkuautojen ja sukkien (poikani lempiasia) värittämä taistelutanner.

No, tunnenko syyllisyyttä näistä seikoista? Näistä asioista, joissa olenkin aivan täysin – tai ainakin osin – erilainen äiti, kuin millaiseksi luulin tulevani.

Kyllä. Ja en.

Hyvinä päivinä kaaoksen vallassa oleva koti, valmisruoat retkilaukussa ja kauhtunut fleece lapsen päällä eivät tunnu missään. Nämä ovat useimmiten niitä päiviä, kun olen nukkunut ja saanut hieman liikuntaakin mahdollisesti mittariini.

Huonoina päivinä tunnen epäonnistuneeni ja olevani saamaton. Noina päivinä pilvet ovat harmaita, lapsen aamupuurot lentävät seinille ja silmiin osuu toisen bloggaajan teksti täydellisen kauniista lapsiperheen kodin sisustuksesta. Ärsyttää ja väsyttää. Tekee mieli kahvia, vaikka oikeasti pitäisi juoda vettä. Koira haukkuu lenkillä, lapsi parkuu ruokakaupassa ja blogin päivittäminen jää arjen raskaan auran alle.

Onneksi huonoja päiviä on aika vähän nykyarjessani. Niitä kuitenkin on, todellakin, sitä en missään nimessä kiellä. Päinvastoin: äitiyden ja vanhemmuuden raskaista hetkistä ja ajoista on niin to-del-la tärkeää puhua, nyt ja aina, uudestaan ja uudestaan. Sillä lasta hoitaessa on helppoa jäädä yksin, niin konkreettisella kuin tunnetasollakin.

Nämä edellä mainitut ajatukset nousivat mieleeni pari päivää sitten järjestetyn Piltin 65-vuotislounaan myötä. Kaunis ja raikas lounastilaisuus oli mukavan kepeä häppening keskelle päivää, mutta sai myös oikeasti ajatukset liikkeelle ja mielen valpastumaan.

Tilaisuudessa oli kaksi puheenvuoroa; Sydänliiton Kati Kuisma puhui lapsiperheiden ruokailuiden tärkeydestä sekä siitä, miten tuoda niihin rentoutta ja iloa. Maaret Kallio taas kävi läpi Piltille määrittelemiään lapsiperhearjen teesejä.

Kati Kuisman puheenvuorosta jäi mieleen juurikin se ilon tärkeys ruokailuissa – simppeliltä kuulostava muistutus, mutta välillä vaikea toteuttaa. Ole siinä sitten hilpeä kun lapsi huutaa kurkku suorana ”huonon” ruoan äärellä (vaikka ruoka olisikin aivan samaa kuin edellisenä päivänä, jolloin se maistui) ja heittelee tomaattisoosseja matolle sekä ihan mille vain pinnoille joita keittiö nyt sisältääkään. Mutta niinhän se on: me vanhemmat luomme perustan rennoille ja mukaville ruokahetkille, niin huonoina kuin hyvinäkin hetkinä. Itse aion jatkossa muistutella itseäni kiireen poistamisesta ruokahetkistä sekä monipuolisemmista kasvis- ja hedelmäkokeiluista (nyt ollaan vähän jämähdetty banaaniin). Pieniä juttuja mutta sellaisia, joista tulee hyvä fiilis. Niin itselle kuin sille pienelle ruokakaverillekin.

Entäs ne Maaretin teesit – mitäs niistä jäi käteen?

No, ensinnäkin, myönnettäköön että olen vähän jäävi puhumaan Maaretista aivan ilman puolueellisuutta. Olenhan nimittäin jo onnekkaasti tutustunut Maaretiin Ensitreffien kautta – ja sen myötä pitkään jo fanittanut häntä sekä hänen tekemisiään.

Teesit kuitenkin ihan aidosti kolahtivat, sillä niihin tiivistyi moni omaakin mieltä äitiyden poluilla painanut asia. Niissä korostettiin läsnäoloa, kosketuksen voimaa, huolenpitoa (myös itsestä!) sekä armollisemman arjen ajattelua.

Erityisesti ajatus siitä, ettei lapsi tarvitse vierelleen sankaria vaan ihan tavallisen, inhimillisen aikuisen, kolahti. Gulps. Kuinka usein olenkaan tässä äitiyden latuja hiihdellessäni ottanut hienoisen marttyyrin viitan harteilleni ja painellut menemään, itseni unohtaen ja kaikkia muita muistaen.

Toinen asia, joka jäi mieleen oli väljyyden vaaliminen. Eli yksinkertaistettuna: jätä aikaa vain olemiselle, sillä ajan turvissa lapsikin ehtii kertoa (tai taaperon ollessa kyseessä muutoin kommunikoida) murheensa, tasata mielialansa ja kaivautua kainaloon.

Piltin tilaisuus olikin aika hyvä herättelijä itselleni, juurikin näihin äitiyden ”epäonnistumisiini” (eli ne kestovaipat, valmisruoat ynnä muut) liittyen. Sillä kuten Maaretkin fiksusti totesi, eivät lapsemme muista myöhemmin kuka heidän soseensa teki ja olivatko asukokonaisuudet sävy sävyyn.

Sen sijaan se, miltä lapsi on kokenut vanhempiensa silmissä näyttävän ja millaisena hän on aistinut tulleensa rakastetuksi – se muisto säilyy.

 

Tämä viisaus mielessäni onkin nyt mentävä…

Poikaa pusuttelemaan nimittäin!

 

Lempeämpiä hetkiä meille kaikille,

-V

 

 

Hyvinvointi Liikunta

Paluu jumppamatolle

syyskuu 25, 2017

 

Avauduin hiljattain Insta Storiesin puolella liikunta-ahdistuksestani; eli toisin sanoen siitä, kuinka vähiin treenit ovat äitiyden myötä jääneet sekä siitä, kuinka kyllästynyt tähän tilanteeseen olen.

Kroppakaan ei varsinaisesti ole kiitellyt tästä muutoksesta. Selkä ja niska ovat olleet usein jumissa – ongelma jota en ennen ikinä ollut kokenut. Tämän lisäksi olen kärsinyt ongelmista ranteideni kanssa; omaan yliliikkuvat nivelet ja tämä ominaisuuteni yhdistettynä yli kymmenenkiloisen ”elävän kahvakuulan” jatkuvaan ja väärissä asennoissa tehtyyn kantamiseen on aiheuttanut varsin inhottavat rasituskivut käsiini. (Hommaa on jo ratkottu fyssarin kanssa, joten asia jo vähän paremmalla mallilla nyt.)

Mutta niin – se treenien vähiin jääminen. Koen välillä huonommuuden tunnetta siitä, miten monet ”fanittamani” äitityypit esimerkiksi Instan puolella tuntuvat löytävän urheilulle aikaa luontevasti, jopa jokaisesta päivästä. Olen miettinyt, että olenko aivan surkea ajanhallinnassa vai mikäs tässä mättää. Kunnes annoin itselleni vähän armoa. Tajusin, että tässä ollaan nyt ekaa kertaa äitinä ja kaiken lisäksi päälle monet lapsen harrastukset sekä perheemme omat menot. Lisänä soppaan yritykseni, jonka olen juuri startannut – eli toisin sanoen se fakta, että kaikki viime aikojen ”omat hetkeni” ovat olleet yhtä kuin työn teko.

Työn tekeminen illan tunteina ei itseäni haittaa, päinvastoin! On mahtavaa saada aivoille uudenlaista virikettä ja tehdä juttuja joita aidosti rakastan. Ongelma on siinä, että lapsi ja työ ovat yksinkertaisesti syöneet ajan liikunnalta. Tämä on johtanut siihen, että olo on väsyneempi ja kroppa ei tunnu ihan omalta.

Instan puolella sain kuitenkin hyviä vinkkejä kotona treenaamiseen ja niiden myötä myös kaivattua potkua homman aloittamiseen.

Joten varokaas vaa risut ja männynkäpyset – tämä mamaihminen on pian villinä lenkkipoluilla ja jumppamatolla!

 

Nyt olisi kiva kuulla: kiinnostaisiko teitä treeniaiheiset jutut? 

Ihanaa maanantaita kaikille!

 

 

 

 

 

 

HETKET JA FIILIKSET Hyvinvointi Yleinen

Tunteiden viemää?

maaliskuu 14, 2017

howIfeel

Luen tällä hetkellä todella kiinnostavaa kirjaa nimeltä ”Tunne lukkosi – vapaudu tunteiden vallasta”. Valitsin kyseisen teoksen tämän hetken lukemisekseni ihan siitä yksinkertaisesta syystä, että olen aina ollut loputtoman kiinnostunut ihmisen mielen toiminnasta sekä kaikista niistä alitajunnan ja tunteiden tasoista joita sisällämme on. Ja tunteethan nyt eivät ole ihan helppo nakki, jos mielenhallintaa mietitään. Tunteethan vievät meitä ihan täysillä… vai vievätkö?

Sen aion nyt selvittää (tai ainakin oppia jotain uutta tunteista ja niiden vallasta meihin) ja saatanpa hyvinkin palata tähän kirjaan myöhemmin.

Sen vaan sanon, että jos jotain olen hyvinvoinnista viime vuosina oppinut on se tämä: henkisen puolen kokonaisvaltainen hyvinvointi ja oman itsensä tunteminen sekä arvostaminen on sata kertaa vahvempi tekijä hyvän fiiliksen pelikentillä kuin mikään pussukka superfoodeja.

-Viola

Pssst! Seuraa VIOLAN-menoa helposti Instagramin, Facebookin ja Bloglovinin kautta.

Hyvinvointi Ruoka

Täydellinen vegeaamiainen

tammikuu 26, 2017

aamiainen

Täydellinen aamupala. Ah. Onko mitään parempaa?

Yhtenä päivänä onnistuin sellaisen kokoamaan jääkaapin aineksista, ja oi sitä iloa! Kyllä aamiaiset ovat vaan niin parhaita aterioita ikinä, aijaijai.

Ja mitäs siis söin? Noh, aamun menuni oli tuona ihanaisena päivänä seuraavanlainen:

  • ISO kuppi kahvia
  • Leivät joiden päällä: avocadoa, Oatlyn Påmackania, tomaattia, basilikaa
  • Yosa Greek ”jogurtti” marjoilla ja maapähkinävoilla

The Täydellinen Aamupala nautitaan mieluiten ajan kanssa, joko hyvässä seurassa tai oman upean itsensä kanssa herkkuja ylistäen.

Aamut on kultaa,

-V

Pssst! Seuraa VIOLAN-menoa helposti Instagramin, Facebookin ja Bloglovinin kautta.

HETKET JA FIILIKSET Hyvinvointi

Kiitokset guruille

tammikuu 3, 2017

gurut

Voin oikein kuvitella, kuinka siellä ruutujen toisella puolella kyynisemmät mielet värähtelevät kauhusta jo tämän postauksen otsikon edessä. Kaikki kun eivät oikein guru sanasta diggaile, sillä monien mieleen se tuo hare krishna-tyyliset kampausmallit ja pakolliset sielunetsintäreissut Intiaan. Mutta ei, guruja on yhtä monenlaisia kuin meitä ihmisiäkin – ja tämän postauksen aiheena ovat omat ”henkiset opettajani”, elämän sankarini tai millä nimikkeellä heitä kukin haluaakin sitten kutsua.

Nämä kolme naista ovat kukin auttaneet minua eri aikoina elämässäni, tietämättään tai tietoisesti (kiitos Katri!). Jokaisella meistä on hetkiä (lyhyitä, kausittaisia tai vuosien pituisia), jotka saavat meidät epäilemään sitä keitä olemme, mitä teemme tai sitä mitä haluaisimme elämällämme tehdä. Itselleni tällaisinä hetkinä ovat muun muassa alla esiteltyjen upeiden kirjailijoiden kirjat ja tekstit toimineet pelastusrenkaina, jotka ovat vetäneet kurssini takaisin oikealle reitille. Eli sinne missä olen oikeastaan aina ollutkin.

  1. Danielle LaPorte 

Daniellen kirja The Fire Starter Sessions on ehkä yksi tähänastisen elämäni tärkeimmistä kirjoista. Tämä on se kirja, johon tukeuduin elämäni pahimman ikäkriisin aikana ja jonka sanoista löysin viisauksia, joiden luokse pääsyä en edes tiennyt etsiväni (ja tarvitsevani). Myöhemmin Danielle on julkaissut myös teoksen The Desire Map – joka on vähintään yhtä kaunis teos kuin edeltäjänsä.

2. Katri Manninen

Katrin myötä olen löytänyt ihan uutta iloa ja tehoja kirjoittamiseeni sekä, mikä upeinta, ymmärtänyt oikeasti pystyväni kulkemaan tietä kohti suurta unelmaani: omaa kirjaa ja uraa kirjoittamisen parissa. (tsekkaa Katrin Kirjoita kirja kuukaudessa-haaste jos aihe kiinnostaa – suosittelen lämpimästi.)

Meikäläisellä on ilo tuntea Katri oikeassakin elämässä ja voin sanoa, että tässä on nainen, joka on yksi uskomattomimmista tehopakkauksista joita olen tavannut. Esimerkkinä puhelu, jonka kävin Katrin kanssa liittyen erääseen mielessäni pyörineeseen kirjoitusprojektiin; Katri neuvoi ja tsemppasi minua puhelimitse – samalla hoitaen lapsiaan ja vaivaten sementtiä kotitalonsa remppahommiin liittyen. Talk about supernaiseus.

3. Brené Brown

Brené Brown onkin varmaan jo monille tuttu, hypersupersuosiota nauttineen The power of vulnerability -Ted Talkinsa myötä. Tältä naiselta voi odottaa vain huikeita ajatuksia: Brownin kirjat, bloggaukset ja vlogit ovat kaikki täyttä kultaa. Huumorin ja oivaltavan, syvällisen sisällön yhdistelmä on harvinainen ja vaativa cocktail – ja oh man, Brown osaa sheikkailla sen täydelliseksi.

 

Suosittelen aika ajoin kompastumaan elämässä –

sillä tavoin ne omat gurut löytyvät….

-V

Pssst! Seuraa VIOLAN-menoa helposti Instagramin, Facebookin ja Bloglovinin kautta.

Hyvinvointi Yleinen

Hellää huoltoa kropalle

marraskuu 29, 2016

 

probiootti

Raskausaikana joutui kroppani kovalle koetukselle, antibioottikuurien muodossa nimittäin. Jouduin nimittäin (erinäisistä tulehdustiloista johtuen) syömään kolme antibioottikuuria putkeen – auts vaan sanoi suolisto. Antibiootit kun ovat tunnetusti aika myrkkyä suolistolle ja siellä asustaville elintärkeille hyville bakteerikannoille. Tilanteen pelastajana toimivat probiootit, joita napsin kuuliaisesti näin ollen lähes koko raskausaikani ja olen myös jatkanut tämän tavan parissa raskauden jälkeenkin.

Itse olen tutustunut probioottien maailmaan jo lapsuuden reissujen myötä, sillä äitini opetti tuolloin minulle sen, että matkustellessa on usein vastustuskyky koetuksella. Tuolloin suolistoa koettelevat erilaiset bakteerikannat kuin kotiympyröissä. Tällöin probiootit toimivat vähän kuin vatsan henkivartijoina, luoden vahvempaa vastustuskykyä ja suojellen suolistoa.

probiootti5

Probioottisia valmisteita on nykyään markkinoilla todella paljon ja niissä onkin suurta vaihtelua myös laadun suhteen. Tällä hetkellä käytössäni olevat Bioteekin Probiootti Compit ovat lajinsa aatelia; yhdessä kapselissa on kolme miljardia (!) aktiivista bakteeria. Tämä lukema on niin suuri, että aina kun luen sen probioottipurkkini kyljestä jään suu auki ihmettelemään sen suurutta… Toisin sanoen: erittäin tehokas tuote siis.

Itse nautin, kuten kapselien ohjeessakin sanotaan, probioottini heti ensimmäisena aamulla, tyhjään vatsaan. Mikäli probiootit haluaa nauttia välillä muutoin kuin perinteisessä kapselimuodossa, voi kokeilla kuvissa komeilevaa, vatsaa hellivää jogurttia.

probiootti3

prob3

Tämän jogurtin pyöräytät hetkessä ja tarvitset siihen vain muutamat eri raaka-aineet. Päälle voi ripotella haluamiaan herkkuja; marjoja, hedelmän paloja, siemeniä tai pähkinöitä, granolaa tai mysliä. Nammm.

Vatsan hellä kaveri -chiajogurtti

2 dl kookosmaitoa

noin 1/2 dl chiasiemeniä

1 banaani

ripaus vaniljaa

ripaus inkivääriä (kuivattu tai tuore)

1-2 Bioteekki Probiootti comp -kapselia*

(*avaa kapseli & käytä jauhe)

*Surauta kaikki ainekset sekaisin blenderissä. Anna tekeytyä noin 10 minuuttia jääkaapissa. Ripottele päälle haluamasi täytteet ja nauti.

Lempeää päivää kaikille!

-V

Pssst! Seuraa VIOLAN-menoa helposti Instagramin, Facebookin ja Bloglovinin kautta.

Hyvinvointi

Niin myötä- kuin vastoinkäymisissä

marraskuu 22, 2016

rsz_viola

Mitä tulee mieleesi kun ajattelet omaa vartaloasi? Onko ensimmäinen tunteesi rakastava – vai jotain aivan muuta? Itselläni vastaus tähän oli vuosien ajan, valitettavasti, jälkimmäinen vaihtoehto. Kroppani oli kuin viallinen esine, jota katselin itseni ulkopuolelta, aina vahvasti sitä arvostellen.

En usko, että olen yksin näiden tunteiden kanssa, sillä kyllähän me naiset usein ollaan valitettavan julmia suhteessa omiin vartaloihimme. Omat syyni liittyvät vahvasti siihen, että tunsin jo nuorena olevani muista tytöistä poikkeava. Kasvoin nimittäin lapsuusvuosinani nopeasti pituutta, itse asiassa niin kovaa tahtia että jouduin sen vuoksi kasvuklinikan erityistarkkailuun. Kasvupyrähdyksestäni seurasi pitkän aikaa mukanani henkinen leima; ”se pitkä tyttö”. Pian tämä leima kääntyikin jo omassa mielessäni sanoihin ”se iso tyttö”.

Murrosiässä opiskelin Painonvartijoiden pisteiden laskusysteemejä ja mietin iltaisin voisinko syödä nyt sitten kuitenkaan sitä ananasmurskaa rahkan kanssa, vai menisivätkö pointsini tuolloin jo ihan päin seiniä sen päivän osalta. En koskaan ollut syömishäiriöinen, mutta häiritsevän kovaa soivat, omaa kehoa soimaavat kellot kilkattivat tässä vaiheessa jo kiihtyvää tahtia. Onneksi kotikasvatukseni oli niin täynnä rakkautta ja tukea, että ahdistuksen tunteet vartaloni suhteen pysyivät kaikesta huolimatta jotenkin ruodussa. Vartalooni liittyvät negatiiviset ajatukset olivatkin suuren katastrofin sijaan enemmänkin kuin jatkuvasti mieltä nakertavia hiljaisia ääniä, joiden mielestä kroppani oli aina vähän liian leveä, väärän muotoinen tai muuten vaan aika kamala.

Vuosia tuli ja meni, paljon asioita muuttui. Tein töitä, kävin kouluja, matkustelin, ihastuin, petyin, löysin uutta, tein mokia, opin, itkin, nauroin ja jatkoin matkaa. Kaikessa mukanani seurasi uskollisesti, joka käänteessä ja mutkassa, oma kroppani. Myöhemmin tämä maallinen pyhättöni on käynyt läpi myös (muun muassa) benji-hypyn adrenaliinimyrskyt, maratonin monet kilometrit sekä poikani syntymän. Onhan siinä jo millä brassailla! Kroppa on silti kaikesta huolimatta pysynyt kauniisti ja kiltisti hiljaa, ollut hyvässä kunnossa pieniä kolotuksia lukuun ottamatta, tukenut ja kannatellut, ollut aina siellä missä minäkin. Ja mitä se on saanut kiitokseksi? Vuosien ajan vain haukkuja, stressaantuneita ajatuksia ja hokeamia ”sen viimeisen viiden kilon” pudottamisesta.

No, miten nykyään? Onnellisena voin sanoa, että pelin henki on muuttunut. En ole itsekään ihan varma milloin suunta kohti täysin uudenlaista suhdetta vartalooni lähti rakentumaan, mutta tiedän mikä kohta elämässäni on ollut se asia joka muutokseen eniten vaikutti. Se oli ehdottomasti synnytys sekä sitä seurannut aika.

Raskausaikana olin jo vähän pelonsekaisin tuntein odottanut aikaa ”uuden” fyysisen olemukseni kanssa synnytyksen jälkeisiä maininkeja miettiessäni. Olin kuullut ihan tarpeeksi kauhutarinoita ja pelotteluja milloin minkäkin kropan osan hyllymisestä sekä yleisestä kaameasta olosta vauvelin maailmaan puskemisen jälkeen. Ja totta kai kroppa käy kaikenlaista läpi sen jälkeen kun sieltä on saapunut maailmaan uusi ihminen – onhan se nyt sen tason suoritus koko elimistöltä, että olisi täydellinen ihme jos projekti sujuisi ihan tralalalaaaa, ei tunnu missään-fiiliksissä.

Kaikista kohtaamistani kivuista huolimatta koin synnytyksen jälkeen jonkinlaisen ihmeellisen heräämisen oman kropan upeuteen – sitä on jopa vähän vaikea selittää. Varmasti joku siellä nyt ajattelee tämän sepityksen olevan ihan hihhulikamaa, mutta itselleni tämä muutos on erittäin totta. Yhtäkkiä kroppani ei enää ollut ”vain vartalo”, jota arvostelin ulkonäkökriteerein ja farkkujen tuumakokoja mielessä punniten. Nyt se oli itseni lisäksi tuki ja turva myös toiselle, itseäni paljon haavoittuvaisemmalle ja pienemmälle.

Ja niin se vaan kävi, että noiden Kätilöopistolla vietettyjen päivien jälkeen kaikki on todellakin ollut toisin kuin ennen. Terveys ja hyvä olo määrittävät nyt sen, miten hyvin meillä menee: itselläni ja kropallani. Uskon hyvään fiilikseen sekä siihen, että kun isot palaset ovat niin ruokalautasella kuin elämässäkin kohdillaan, voi välillä vetää ihan huoletta överiksi. Ennen kaikkea övereitä kannattaa ja pitää tehdä kehujen saralla; vartaloaan ja terveyttään ei nimittäin voi arvostaa liikaa.

Vanha sananlasku sanoo: ”Mistä on pienet tytöt tehty, mistä on pienet tytöt tehty? Sokerista, kukkasista, inkivääristä, kanelista. Niistä on pienet tytöt tehty!”

Itse haluaisin sanoa meistä vähän vanhemmista tytöistä näin (sillä eikös toi sokeristatehty-juttu ole aika vanhentunutta kamaa – naiset kun ovat upeimpia supersankareita ikinä!):
”Mistä on meidät naiset tehty, mistä on meidät naiset tehty? 
Voimasta, pehmeydestä, sisusta ja rakkaudesta.
Niistä on meidät naiset tehty!”

-V

Pssst! Seuraa VIOLAN-menoa helposti Instagramin, Facebookin ja Bloglovinin kautta.

Hyvinvointi Ruoka

Supernopea lounasvinkki

lokakuu 26, 2016

wrap

Kasvisruokien reseptejä on useastikin kyselty täällä blogin kommenttiboksissa – ja tässäpä nyt yksi sellainen, vieläpä superhelppo ohje!

Kyseessä on (ylijääneitä) tortillapohjia hyödyntävä wrap-lounas, jota voi varioida mielensä mukaan täytteitä vaihtamalla. Tällaiset edellisen päivän tähteitä hyödyntävät ateriat ovat ihan meikäläisen lempparikamaa – pihi mummosielu kun olen.

Alla ihanaisen wrappini ohje – enjoy:

Lounaswrap, yhdelle

tortillapohja (tai kaksi, nälästä riippuen)

salaattia, kurkkua, tomaattia

tofua (käytin valmiiksi marinoituja Alpron tofukuutioita)

cashew-tahnaa (tämä on koko homman ydin!)

suolaa, pippuria ja pieni määrä sitruunamehua

  1. Ota tortillalättysi esiin ja täytä se täytteen tasaisesti pohjalle levittäen.
  2. Mausta suolalla, pippurilla ja sitruunamehulla.
  3. Rullaa kiinni ja nauti!

 

-V

gramin, Facebookin ja Bloglovinin kautta.