Browsing Category

KAUPALLINEN KAMPANJA

KAUPALLINEN KAMPANJA Yleinen

Kun Pivo tuli taloon

lokakuu 12, 2016


pivo4

Alkuun tunnustus: raha-asiat ahdistavat minua. Olen koko aikuisikäni vähän kateellisena seurannut vierestä ihmisiä, jotka tietävät aina tarkalleen kuinka paljon heillä on varaa mihinkin tai minkä verran pitää milloinkin laittaa säästöön. Tällainen menojen ja kulujen säännöllinen listaus on kuitenkin tuntunut menevälle ja spontaanille luonteenlaadulleni utopistiselta ajatukselta, enkä myöskään ole koskaan osannut ajatella talousasioitani kovin pitkälle tulevaisuuteen. Näin ollen onkin usein tuntunut hankalalta pysyä kunnolla kärryillä siitä miten rahojani käytän.

En sitten tiedä onko syynä lähestyvä kolmenkympin rajapyykki (iik) vaiko vauvan mukanaan tuomat muutokset omiin prioriteetteihin, mutta viime aikoina sisälläni on herännyt halu todella tietää mihin rahani menevät. Olen myös alkanut haaveilemaan siitä, että osaisin säästää tehokkaammin. Siten, että esimerkiksi reissuilla voisi hyödyntää säästötilin käyttörahoja – tai ajoittain panostaa johonkin isompaan ostokseen, ilman että koko oma pikku rahatalouteni huutaisi hoosiannaa. Aiemmin olisin vähän kammoksunut tällaisia ajatuksia; huuh miten aikuista – ja noh… tylsää. Niinpä kuitenkin elämä on opettanut, ja nyt olenkin enemmän ja enemmän sitä mieltä, että skarppina ja tietoisena raha-asioistaan oleminen on itsetuntoa vahvasti voimistavaa toimintaa. Oman elämän ollessa raha-asioiden puolesta paremmin hallussa, helpottuu moni muukin asia yllättävän paljon.

pivo7

Haluuni tutustua rahatalouteeni paremmin tarjoutui hiljattain kätevä tilaisuus siirtyessäni OP Pankin asiakkaaksi. OP:n asiakkaana pääsin nimittäin käyttämään Pivoa, jonka käyttöä olin tähän mennessä seurannut vain mieheni puhelimelta, hänen tarkastellessaan omia rahamenojaan applikaation kautta. Tällä hetkellä olemme eläneet Pivon kanssa vasta hetken yhteiselämää, mutta voin jo nyt sanoa, että olen koukussa. Aiemmin ajattelin Pivon kaltaisten sovelluksien olevan suunnattu muille ihmisille kuin itselleni, heille jotka ovat luonnostaan excel-listoja ja säästötilien korkovertailuja rakastavia tyyppejä. Wrong! Pivo on ollut aivan mahtava apu kaltaiselleni ihmislapselle, joka haluaa toimivan ja helpon tavan seurata rahatalousasioitaan. Tieto siitä, mihin rahani menevät, on tuonut elämään uuden varmuuden tunteen. Päivittäin eteeni piirtyvät käyrät kulutuksestani puhuvat selkeää kieltä, joten niiden avulla osaan hahmottaa nopeasti sen hetkisen rahatilanteeni. Pivo osaa myös ennustaa tulevaa kulutustani aiempien menojeni myötä, joten kurkistus tulevaankin onnistuu. Aika mieletöntä!

Pivon ominaisuus, joka oli minulle entuudestaan hyvin tuntematon, oli lähimaksaminen. Välillä olin kyllä vilkuillut kännyköitään maksupäätteille vilauttelevia ihmisiä kuin hölmistynyt Liisa Ihmemaassa, mutten ollut vielä täysin ymmärtänyt miten homma oikeasti toimii. Niinpä sitten mieheni tutustutti minua tähän uuteen maksamisen maailmaan eräänä syksyisenä iltapäivänä – siippa kun on jo pidempään käyttänyt puhelintaan maksamiseen. (Voitte arvata kumpi meistä on se, joka on aina ensimmäisenä perillä teknologian ihmeellisen maailman uutuuksista. t. Mummo)

pivo62

Aloitimme ravintolakäynnillä. Sushiannoksien maksaminen kassalla sujui helposti – olinkin yllättynyt, että pienessä kiinalaisravintolassakin oli käytössä lähimaksamisen mahdollisuus. Olin jotenkin kuvitellut puhelimella maksamisen olevan tällä hetkellä vasta kauppaketjujen ja suurempien ravintoloiden juttu, mutta selvästi olin väärässä. Lähimaksun nopeus puhui myös puolestaan; ruuhkaisessa lounasbuffassa oli porukkaa kuin pipoa joten se, että ainakin kassalla asiointia pystyi nopeuttamaan helpotti kovasti itse ruoan ja syömisen pariin pääsemistä. Ja nälkäisenä tätä todella arvosti!

pivo5

Maksoimme mieheni opastamalla Pivo-kierroksellamme ostoksia lähimaksua käyttäen myös kioskilla ja kaupoissa – kaikissa näissä maksaminen sujui yhtä nopeasti ja mutkattomasti. Maksamisesta puhuttaessa on turvallisuus luonnollisesti myös tärkeää ja lähimaksamisessa tämä ominaisuus on vahvoilla. Kaiken kaikkiaan lähimaksaminen oli niin helppoa ja nopeaa, että ihmettelin miten se ei ole jo laajemminkin ihmisillä käytössä. Luultavasti näin tulee varmasti pian käymään, sillä en tunne ketään joka erityisemmin rakastaisi ruokakaupan jonoissa hengailua tai baaritiskillä juomien odottelua.

pivo32

pivo2

Kaltaiselleni pienen vauvan kanssa shoppailevalle se, että lähimaksaminen on todellakin erittäin nopeaa, on varmasti se upein juttu koko asiassa. Sitä on nimittäin tullut koettua viime aikoina useampikin vahvaa otsahikeä aiheuttanut tilanne kaupan kassalla, itkevä vauva kainalossa ja lompakko toisessa kädessä heiluen. Noina hetkinä olisin mieluusti tehnyt mitä vain että itse maksutapahtuma olisi sujunut vähän nopeammin. Pivon lähimaksaminen on arvokas apuri myös näihin tilanteisiin: ei pin-koodien näpyttelyjä tai lompakon ainaista kaivelua laukusta – kännykkä vain taskusta esiin ja maksamaan! Onkin mahtava ajatus, että esimerkiksi kahvillekin voin jatkossa lähteä vain avaimet ja puhelin taskussa.

Kaiken kaikkiaan voisi sanoa, että there’s a new woman in town! Lähimaksaminen tulee nimittäin varmasti olemaan osa päivittäistä arkeani jatkossa, kuten myös Pivon käyttö kokonaisuudessaan. Ehkä seuraavaksi alankin jo laatia niitä exceleitä tai hullaannun pörssikursseista….Who knows! Nyt tässä hetkessä on kuitenkin parasta se, että Pivon kautta olen saanut uudenlaista varmuutta raha-asioideni hoitoon sekä helpotusta arkeen. Ennuste suhteelleni Pivon kanssa onkin ehdottomasti erittäin nousujohteinen.

pivo1

Hyvinvointi Joulu KAUPALLINEN KAMPANJA KOTOILU JA HYVINVOINTI

Hyvien tekojen kalenteri: Luukku 9

joulukuu 9, 2015

kuusi

Luukku 9: Osta hyvää tekeviä lahjoja!

Olen aina tykännyt yli kaiken antaa läheisilleni lahjoja. Erityisesti jouluna. Pinnallista ja turhan materian suosimista sanovat monet – juu, tiedetään! Paheksuttavaa tai ei, niin lapsesta saakka olen saanut niin paljon iloa siitä tunteesta, kun löydän jollekulle juuri Sen Oikean lahjan – ja sitten onkin vielä yksi ihanuus jäljellä… paketointi! Oh yes, olen addiktoitunut myös tähän osaan lahjojen antamista ja suunnittelua.

Nykyään en kuitenkaan koe, onneksi, ostavani enää niitä niin sanottuja ”turhia lahjoja” – teen paljon lahjoja itse, annan mieluummin yhden paketin kuin kolme ja ennen kaikkea: annan lahjoja, joista tulee hyvä fiilis. Niin itselleni kuin lahjan vastaanottajallekin.

Yksi vahva suosikki näistä ”hyvislahjoista” ovat itselläni ruokatuotteita sisältävät paketit. Ruokalahjoissa on nimittäin valinnanvaraa niin että heikompaa huippaa! Terveyshifistelijä-kaverille voi antaa vaikka pussillisen ihania gojimarjoja ja pakurikahvia, makeaa rakastavalle sukulaistädille levyn ladukasta suklaata, suolaisia herkkuja fanittavalle miehelle sormisuolaa kera kivan öljyn ja raikkaiden hedelmämakujen kanssa viihtyvälle kollegalle pussillisen kuivattuja hedelmiä (esim. vähän harvinaisempi herkku, kuivattu ananas, on niiiiiin hyvää)… Vaihtoehtoja on loputtomiin ja joka makuun.

Näin ollen, tämän ruokalahja-faniuteni huomioon ottaen, meinasin seota onnesta löytäessäni tieni nu3:n verkkokauppaan… voi apuva, mikä aarteiden aitta tuona hetkenä edessäni aukesikaan! Tuotteita on nu3:lla niin paljon, että sivuilla saa helposti vietettyä pienen ikuisuuden. Nu3:n sivuilla on niin kauneuden kuin terveyden saralta kaikenlaisia ihanuuksia, eikä se siihen lopu; myös luontaistuotteet ja urheiluun liittyvät ravintoaineet ovat hienosti edustettuna! Eli varsinkin niitä terveellisiä ruokalahjoja löytyy nu3:lta todella laaja repertuaari.

Valitsinkin muutaman suosikin tähän teidän ihasteltavaksi; nämä tuotteet ovat tosin niin ihania, että ne saattavat omalla kohdallani helposti jäädä ihan omaan käyttöön – kun ei näistä malttaisi luopua, ei sitten millään…

nu 3 kookosöljy

Yksi ikisuosikkini, luomukookosöljy, on ehdottomasti otettava mukaan listalle. Tämä öljy on kuin pieni ihme purkissa – itse käytän sitä sekä sisäisesti että ulkoisesti. Erityisen ihastunut olen kookosöljyyn nykyään kauneudenhoidollisena tuotteena; käytän sitä niin kropalle kuin hiuksiinkin. Ja aikani kosmetiikan kanssa työskennelleenä voin sanoa, että omalle iholleni ei mikään voide ole tehnyt niin hyvää kuin rakkaani kookosöljy. Eli tässä tosiaan on tuote, josta en hevillä luovu! Olikin ihana löytää nu3 Kookosöljy, joka on sekä luomulaatuista että erittäin kohtuuhintaista. Me likey!

nu 3 kaakaonibsit

Toinen löydös nu3-sivuilta ovat yllä näkyvässä otoksessa edustetut nu3 Kaakaonibsit. Nibsit ovat omasta mielestäni parhaimmillaan yhdistettynä marjaisiin ja hedelmäisiin makuihin; esimerkkinä yksi välipalaherkkuni johon tulee kaurajogurttia, reilusti paloiteltuja hedelmiä sekä nibsejä ja hunajaa. Aijai, kyllä toimii! Nibsit toimivat todella hyvin myös puuron päällä (kera esimerkiksi banaanin ja kanelin), smoothieissa sekä raakakakuissa ja -suklaissa. Namnamnam…

nu3 proteiini

Löysin nu3:n sivuilta myös kuntoileville kavereille sopivan lahjaidean; nu3 Performance Whey -heraproteiinijauheen. Itse olen aika tiukka tätsy proteiinijauheiden suhteen, johtuen niihin usein lisätyistä lisäaineista. Nyt kuitenkin löytyi ihanan puhdas jauhe joka sopii vaniljaisen makunsakin puolesta moneen kokkailuun! Esimerkkeinä tästä vaikkapa smoothiet ja banaanipannarit. Ja niin, se todella hyvä juttu; Nu3 Performance Whey ei sisällä lainkaan lisäaineita – eikä myöskään usein protskujuheista löytyvää aspartaamia.

nu3 aroniamehu

Yksi ihanuus vielä; nimittäin nu3 Aroniamehu! Olen viime aikoina himoinnut mehuja, joita en yleensä pahemmin juo – mutta kammoan ylimääräisiä sokereita sekä tiivisteistä tehtyjä juomia. Näin ollen löytäessäni aroniamehun tiesin, että tässäpä onkin nyt mahtava mehulöytö – erityisesti joulupöytään ja mahdollisesti glögin sekaan lisättynä. Tämä ihanan tumma mehu ei ole vain kauniin väristä, vaan myös erittäin terveellistä; aronia sisältää valtavasti mm. kivennäis- ja hivenaineita. Lisäksi aroniamarjoissa on myös  beetakaroteenia, B1-, B2-, B6-, C-, E- ja K-vitamiinia – woooow… Erittäin hyvillä mielin voi siis tätä mehua hörppiä!

Eli sellaisia ihanuuksia päätyy meikäläisen ruokakaappeihin… eikun siis joululahjapaketteihin!

Ja hehei, mikä parasta, sain nu3:lta teille ihanaisille erityisen joululahjan, sillä alekoodilla BELLAnu3 saatte nyt 10% alennuksen koko verkkokaupan valikoimasta (koodi on voimassa 16.12.2015 asti). Nauttikaa!

 

<3 Viola

*Postaus sisältää mainoslinkkejä.

Pssst! Seuraa VIOLAN-menoa helposti Instagramin, Facebookin ja Bloglovinin kautta.