Browsing Category

Yleinen

Yleinen

Maailman Upein Poika

elokuu 13, 2017

beibi

Tänään oli yksi sellaisista hetkistä, joihin aika pysähtyi.

Katselin poikaani, joka leikki jonkin matkan päässä (isänsä kanssa – sillä eihän tuota pikku häärijää voi enää kovin pitkälle yksinään päästää)… ja yhtäkkiä kurkkuani kuristi. Niin paljon voi tosiaankin toista ihmistä rakastaa, että se tuntuu yhtäkkiä koko kehossa, fyysisenä reaktiona. Tämä välittämisen ja rakastamisen syvyys, joka omaan lapseen liittyy on niin salaperäisen valtaisa voima, etten sitä edelleenkään oikein ymmärrä. Enkä edes yritä – sillä jotkut asiat vain ovat, niille ei ole sanoja. On vain tunne, joka peittoaa verhollaan alleen kaiken muun.

Jos rehellisiä ollaan, niin sitä voisi helposti ajatella että kaikki lapset ovat pieninä aika samanlaisia; vahvasti kuolaavia pyöreämahaisia pallopäitä. Mutta kun… eivät ne sitten kuitenkaan ole.

Sillä jokainen lapsi on vanhemmalleen se Maailman Uskomattomin pienokainen; se jonka jokainen pierua vääntelevä ilme on valokuvan arvoinen ja se, jonka nukkuvia kasvoja haluaa tuijotella aina vain, yhä uudestaan – jopa omista univeloistaankin huolimatta.

Viime aikoina olen kokenut monia hetkiä, joissa olen jäänyt tuijottamaan poikaani juurikin tuo kurkkua puristava tunne kehossani. Ehkä syynä on tämä ikävaihe, jossa selkeästi siirrytään pikkuruisesta vauvasta lapseksi ja siihen läheisesti liittyvä luopumisen tunne. Kaikki on jatkuvasti niin selkeästi muutostilassa. Ja lisäksi lapsen kasvu tuo ajan kulumisen yhtäkkisesti silmien eteen niin että heikompaa huippaa.

Näitä kurkkua puristavia luopumisen sävyisiä hetkiä on kuitenkin vain vähän – verrattuna niihin iloa kupliviin ja railakkaan käkätyksen säestämiin päiviin, joita saan poikani kautta kokea. En olisi ikinä uskonut, että reilun vuoden ikäinen tyyppi voisi olla niin mahtavaa seuraa! Saan poikani kanssa päivittäin nauruhepulikohtauksia, käymme yhdessä kahvilla (noh, hän ei tosin vielä arvosta cappuccinoja), luemme kirjoja ja ihmettelemme elämää.

Joten: vaikka kurkkua puristaisi kuinka välillä – on elämä pienen yksivuotiaan kanssa ihmeellisintä ikinä. Kiitos siis omalle pyöreälle pallopäälleni. Sille Maailman Uskomattomimmalle.

-V

Pssst! Seuraa VIOLAN-menoa helposti Instagramin, Facebookin ja Bloglovinin kautta.

Yleinen

Hyppy yrittäjyyteen!

elokuu 9, 2017

TMI

Hiiohei ja hulivilivei – nyt se on tehty! Hyppy tuntemattomaan – eli yrittäjyyteen – nimittäin!

Toiminimeni on virallisesti nyt pystyssä ja sen uunituoreet kotisivut löytyvät täältä: violanygren.com. Tervetuloa visiitille rakkahat!

Mikäli koet, että diggailet sivuistani/yritykseni tekemiset kiinnostavat/haluat ehkä nyt tai myöhemmin ottaa yhteyttä palveluihini liittyen/yrittäjän elämä kiinnostaa – suosittelen kipittämään yritykseni FB-sivuille sekä (englanninkielisen) Insta-tilin pariin. Näihin kanaviin jaan tulevaisuudessa tietoa mm. aloittelevan yrittäjän arjesta, työprojekteistani, ihanista asiakkaistani – sekä monesta muusta (ainakin itseäni, hehe) kiinnostavasta aiheesta.

Aloittelevan yrittäjän taival ei ole todellakaan pelkkää ruusuilla sheikkaamista. Rakennankin nyt näkyvyyttä yritykselleni, päivä päivältä hieman edeten ja pala palalta uutta luoden. Tätä kautta toivon vähitellen kasvattavani yritykseni toimintaa – sekä myös toimialaa (paljon kutkuttavia suunnitelmia on jo pääkopassa muhimassa). Uutena yrittäjänä arvostan jokaista sivuvisiittiä, somepäivityksen jakoa, peukutusta, viestiä ja uutiskirjeen tilaajaa NÄIN paljon – kaikki tuki on täyttä kultaa!

Joten jos koet, että haluat hypätä matkaani myös yritysmuailman tuuliin – tuu mukaan seuraamaan meininkejäni! ♡

Tästä se lähtee!

-V

Pssst! Seuraa VIOLAN-menoa helposti Instagramin, Facebookin ja Bloglovinin kautta.

Yleinen

Hiljaisen naisen terveiset

elokuu 7, 2017

viola

Sorry hiljaisuudesta te ihanat. Täällä ollaan, edelleen.

Paljon uusia juttuja on juuri nyt ilmassa; yritykseni alkumetrit ja niihin liittyen kotisivujeni rakennus, uusien työprojektien suunnittelu sekä tulevan blogisivuston ideointi.

Näin ollen olen antanut itselleni luvan olla täällä läsnä matalalla profiililla, sillä uskon että te ymmärrätte. Ja toivon myös, että teistä jokainen muistaa – sen mahdollisen kiireen iskiessä elämän tuulilasiin – ettei tietyistä asioista höllääminen ole kiellettyä. Päinvastoin: se on suositeltavaa.

Prioriteetit kunniaan – se on oman elämänkouluni oppitunti numero uno jota yritän nyt myös noudattaa. Näin ollen jatkankin nyt matkaani uusien tuulien viemänä… mutta pian voin onneksi napata teidätkin messiin, tulevan blogini sivuille!  ♥

-V

Yleinen

Äitiys vs. Ura

heinäkuu 27, 2017

hiekkalaatikolla

Olen viime aikoina miettinyt erästä aihetta, josta ei omasta mielestäni puhuta tarpeeksi – tai ainakaan itse en ole törmännyt avoimiin ja rehellisiin keskusteluihin kyseistä teemaa koskien.

Kyseessä on äitiyden ja uran yhdistäminen – ja ennen kaikkea paluu töihin mamakuplassa heilumisen jälkeen.

Toisin sanoen olen ihmetellyt seuraavaa:

Kuinka hemmetissä sitä voi löytää sen aiemmin omistamansa uskon omaan osaamiseen kun on hengaillut yli vuoden seurassa, jossa käytetyimmät sanat liittyvät kaikki erilaisiin ulosteisiin?

Tai entäpä sitten se oma look, josta pitäisi yhtäkkiä saada ”duunikelpoinen”? Don’t even get me started. En nimittäin enää edes muista aikaa ennen hormonimyrskyn aiheuttamia villejä otsakiehkuroitani tai raskauden jälkeen naamaan yllätyksellisesti ilmestyneitä näppylöitäni – saatika sitten aikakautta, jolloin ihan oikeasti ehdin aamuisin suunnitella päivän asuni.

Olisikin upeaa kuulla uraa rakentavilta superäideiltä että miten he oikeasti handlaavat kaiken elämäänsä sisältyvän…? Luulenpa nimittäin, etten ole ainoa joka tuntee olevansa aivan uudella maaperällä työasioiden pariin palatessaan. Vaikka työtehtävät olisivatkin alaa, joka on ehdottomasti sitä vahvinta omaa osaamista – voi olo työpöydän ääreen palatessa olla silti kuin uudella tulokkaalla (joka helpottaa oloaan lapsen kuvia neuroottisesti jokaisella pikku tauolla puhelimesta selaillen).

Tämä aihe on mielestäni sellainen, josta pitäisi puhua aidolla meiningillä – kokemuksia ja ajatuksia säästelemättä. Samaan hengenvetoon lisättäköön että tämä mielipiteeni pätee kyllä äitiyteen ja siitä keskustelemiseen ihan kokonaisuudessaan – lisää rehtiä, kannustavaa ja toisia tsemppaavaa keskustelua äitiyden areenoille, kiitos! (vauvapalstat ovat niin nähty juttu)

-V

Pssst! Seuraa VIOLAN-menoa helposti Instagramin, Facebookin ja Bloglovinin kautta.

Yleinen

Maailman huonoin bloggari

heinäkuu 21, 2017

huh

Tällä hetkellä olo on bloggailujeni suhteen erittäin huono. No okei, let’s be honest, fiilis on vähän kaiken suhteen aika…. sumea. Tilanne on nimittäin se, että olen monena päivänä haaveillut hetkestä, jolloin kirjoittaisin postauksia tänne blogin sivuille, mutta tuo hetki on antanut odottaa itseään.

Elämässä on viime päivinä nimittäin riittänyt aika lailla meininkiä kun käsissä on muun muassa seuraavanlaisia asioita: kävelemään ihan näinä päivinä oppiva pikku apinamies, työprojektit, reistaileva kroppa sekä kämppäämme iskenyt vesivahinko.

Että sellaista. Pahoittelut suuresti tästä hiljaisuudesta, mutta tästä pikku bloggarista on tällä hetkellä veto aivan lopussa. Suunnitelmissa on kuitenkin palata ensi viikolla taas tiheämpään postailutahtiin. (Sitä ennen aion piristää erittäin nuupahtanutta olotilaani ostamalla kaupasta kaikki nämä jäätelöt – kunhan ne käsiini saan…)

Ensi viikkoon siis, ihanat.

-V

 Pssst! Seuraa VIOLAN-menoa helposti Instagramin, Facebookin ja Bloglovinin kautta.

Yleinen

Kadonnut kesämieli

heinäkuu 7, 2017

dav

dav

dav

Kesä antaa odotella helteitään, mutta hei – onhan suvi suloinen silti uniikkia aikaa. Suosittelenkin nostamaan viileydestä mahdollisesti lannistunutta kesämieltä seuraavin keinoin, jotta tämä upea vuodenaika ei jäisi lämpömittarin lukemien tarkastelun varjoon:

  • Mene metsään, puistoon tai meren rantaan. Unohda kännykkä kotiin ja ole vaan. Easier said than done, mutta ehdottomasti suositeltavaa toimintaa; mieluiten päivittäin.
  • Syö jätskiä. Joskus parikin puikkoa päivässä. ”A balanced diet is eating ice cream with both hands.”, sanoi joku viisaskin joskus.
  • Osta torilta kirsikoita, herneitä tai mansikoita (valitse oma suosikkisi) ja syö evääsi kerralla, ulkona istuskellen.
  • Etsi uusia kesäbiisejä. Luukuta niitä heti aamulla ja sitten vielä tuplaa homman piristävä vaikutus hyvällä kahvilla. Itse olen löytänyt vanhan suosikkibiisin (ala-aste aikaisen – kääk olen mummo) kesärallikseni: Aerosmithin Pink toimii aina ja yhä vaan, parhaiten autoreissulla hoilailtuna.
  • Lue kirjaa. Ei padilta, koneelta tai puhelimesta – vaan kansien välistä. Suosittelen tätä mahtavaa teosta.
  • Mene Lintsille ja siellä vuoristorataan, kilju hulluna ja kikata nolosti ihan jokaikisen junan pompahduksen aikana. Tämän jälkeen nautiskele ruokakojusta haettu vohveli ja ihaile sympaattista huvipuistoa ilta-auringossa.

Summer state of mind – nyt ja aina,

-V

Pssst! Seuraa VIOLAN-menoa helposti Instagramin, Facebookin ja Bloglovinin kautta.

Yleinen

Luovuutta boostaavat sivustot x 3

heinäkuu 4, 2017

IMG_2811IMG_2826

Skillshare – tämä sivusto on nykyään kuin läheinen kaverini. Skillsharesta löytyy videotutoriaaleja niin tekstaamisen saloista kuin somemarkkinoinnistakin. Videot ovat myös (suurelta osin) huipputasoa, opettajat hyviä ja opit selkeitä sekä monipuolisia. Thumbs up siis Skillsharelle, todellakin!

Etsy – täältä löytää lähes mitä vaan. Sivuston motto kuvailee homman luonnetta aika hyvin: ”Shop for anything from creative people everywhere.”

Minted – tämä sivusto on itselleni inspiraation lähde, sillä haaveilen vielä mieleni sopukoissa päivästä, jolloin aloitan piirtämisen ja taideprojektieni suunnittelun uudelleen. Until then – I have Minted.

vaimo

Luovuus on meissä kaikissa – ruokitaan siis sitä aina kun siihen on mahdollisuus!

-V

Pssst! Seuraa VIOLAN-menoa helposti Instagramin, Facebookin ja Bloglovinin kautta.

Yleinen

Blogi uudistuu!

kesäkuu 28, 2017
VALO2

Piakkoin avaa uusi blogikotini ovensa!

Ilmassa on pitkään leijaillut uusia tuulia blogini ympärillä ja nyt haluankin hieman raottaa teille näitä tulevien uudistuksien käänteitä. Ensinnäkin: aion siis ehdottomasti (ja intoa mieli täynnä!) jatkaa bloggailua, vain hieman uudessa muodossa.

Elokuussa tulen nimittäin muuttamaan uuteen blogikotiin (iik, jee ja apua!); tuolloin blogillani on siis sitten uusi nimi ja osoite. Näistä suunnitelmista en voi vielä kovin tarkasti kertoa, mutta olihan teille tästä pakko jo hieman tästä supista… Olen nimittäin itse tulevasta niin innoissani etten voinut olla asiaa jakamatta teidän kanssanne – olettehan te juurikin se poppoo, jonka toivon muuttavan kanssani uuteen osoitteeseen ♥… Tuuttehan messiin?

Sellaista siis luvassa, hieman myöhemmin…

Nyt joogaa (ja ehkä vielä vähän kahvia) – ja sitten ulos aurinkoon!

-V

Pssst! Seuraa VIOLAN-menoa helposti Instagramin, Facebookin ja Bloglovinin kautta.

Yleinen

Kesälomatunnelman resepti

kesäkuu 26, 2017

kesä

Juhannus kului ihanan leppoisissa fiiliksissä maaseudulla, mutta nyt on myös taas todella kivaa olla kotona, kaupungissa. Mielikin on jussin rentojen hetkien jäljiltä täynnä ideoita ja ajatuksia; muun muassa hiljalleen starttaavaan yrittäjyyteeni, kesämenoihin ja blogikuvioihin liittyen.

Johtuen siitä, että olen ollut jo jonkin aikaa poissa työelämästä lapsen saannin myötä, ei kesäloman käsitetta oikein ole itselleni olemassa samalla tavalla kuin aiempina vuosina. Näin ollen olen miettinyt miten saisin tuota lomailufiiliksen taikaa sytyteltyä itseeni; kuinka kunnioittaisin Suomen arvaamatonta ja samalla ehdottomasti maailman upeinta kesää tavalla, jonka se ansaitsee.

Yksi keino kesälomailufiiliksen luomiseen (vaikka paiskisikin töitä kesän läpi tai olisi kaltaiseni lapsielämän viettäjä) on pienten suvihetkien rakentaminen, keskelle sitä pilvisintäkin päivää. Siis mitä häh?

Kesäfiilis on usein, ainakin itseni kohdalla, tietynlaista kuplivaa iloa ja energiaa – johon kuitenkin samalla sekoittuu ihmeellisen auvoinen tunne pysähtyneestä ajasta. ”Nyt ei ole kiire mihinkään”.

Tätä tunnelmaa aion tuoda omiin päiviini muun muassa näiden keinojen avulla:

  • lue aamulla kirjaa älypuhelimen ruudultu selailtujen uutisten sijaan – postauksen kuvassa kiva lukuvinkki kaikille työ & luovuus -teemasta kiinnostuneille
  • käytä mehulinkoa pitkästä aikaa
  • kokeile uusien reseptien kokkailua
  • käy meren/järven rannalla niin usein kuin mahdollista
  • lue hyvä dekkari
  • järkkää metsäpiknik

Sellaisia kesäjuttuja siis ainakin luvassa lähipäivinä!

-V

Pssst! Seuraa VIOLAN-menoa helposti Instagramin, Facebookin ja Bloglovinin kautta.

Yleinen

Päivän fiilis

kesäkuu 21, 2017

me

Onni

Ei toistoa saa
Variointeja vaan
Juuri tällaista kauneutta
Ei saa samanlaista
Tartutaan kii
Painetaan sydämiin
Tämä hetki
Tämä onni
 
Se tuli tervehtimään
Ei se pitkäksi jää
Siis sulje jo muut
Anna itsesi nyt
Tartutaan kii
Painetaan sydämiin
Tämä hetki
Tämä onni
 
Kaikki oikein on nyt
Olet selviytynyt
Muistatko silloin?
Sua itketti illoin
Tartutaan kii
Painetaan sydämiin
Tämä hetki
Tämä onni
 
Ei toistoa saa
Variointeja vaan
Juuri tällaista kauneutta
Ei saa samanlaista
Tartutaan kii
Painetaan sydämiin
Tämä hetki
Tämä onni

-Chisu

Pssst! Seuraa VIOLAN-menoa helposti Instagramin, Facebookin ja Bloglovinin kautta.