Elämä Hetkiä

Maanantaifiilis

kesäkuu 18, 2018

 

Uusi viikko, uusi maanantai.

Tämä maanantai on ollut erityisen maanantainen, sillä meinasin tänään moneen kertaa nukahtaa läppärini ääreen. (takana oli vahvasti katkonainen yö)

 

 

Silloin kun on vähän väsyneempi päivä (tai toisaalta myös silloin kun on ihan erityisen upea päivä) ostan kotiin kukkia. Kukilla on ihmeellinen voima maalata arkeen välittömästi vähän kevyempi fiilis. Kauppareissuiltani (ostan kukkani melkein aina ihan perusmarketeista) mukaan lähteviä lempparikukkiani ovat muun muassa neilikat, tulppaarit ja pionit. Suosin kotimaisia kimppuja ja olisikin mahtavaa, jos niitä löytyisi kaupoista useammin.

 

 

Tämän maanantain neilikat pääsivät matkaamaan kotiin kuvien suloisessa VAI-KØn Boss Dog -kangaskassissa, joka tuntuu jo ainakin näin ensimmäisen käyttökerran tuomalla kokemuksella sopivan tukevasta matskusta tehdyltä (eli se luultavasti kantaa helposti meidän perheen lukuisat kauramaitotölkit sekä banaanikimput). Ja lisäksi se on tietysti söpö kuin mikä, kiitos tuon koiranassun kassin kyljessä. Lisäksi kassi on 100 % kierrätettyä puuvillaa ja sen painatuskin on tehty luomulla vesi-pohjaisella printtivärillä. Että khyl kelpaa tällä kassilla kanniskella kauppatavaroita kotiin!

 

Sellaista tähän maanantaihin siis.

Väsymystä ja lurpsahtelevia silmäluomia, mutta myös aurinkoa, uusi lemppari kangaskassi sekä ruokapöydän keskellä nyt jo nököttävät neilikat.

-V

 

You Might Also Like

2 Comments

  • Reply Suvi S. kesäkuu 18, 2018 at 7:14 pm

    Mä mietin,että mikä ihmeen väsymys mulla oikein tänään oli.Tai siis ainahan se kulkee ”kaverina” matkassa mukana,väsymys.Mutta tänään ollut ekstra vaikea päivä,Kokovartalo väsymys.Tämän päivän tekstiäsi tajusin kaksi asiaa:Niin,sehän on maanantai;ekstraväsymys 🙂 ja toinen:mäkin alan ostaa kukkia tämmöisessä tilassa!Loistava idea:)

    • Reply Viola kesäkuu 25, 2018 at 9:19 am

      Joo maanantaisin on mun mielestä hyvä olla extra-armollinen itselleen… 🙂 Ja suosittelen lämpimästi testaamaan kukkien ostamisen ihmeellistä piristys-vaikutusta – toimii!

    Leave a Reply