Fiiliksiä

Entä jos olenkin jo täydellinen?

syyskuu 18, 2017

Tänään on luvassa juttua mahtavasta päivästä, jonka hiljattain vietin Studio Metsän Erika Lindin kanssa.

Erika on ammattivalokuvaaja, jonka töihin tutustuin alunperin luettuani Me Naisten artikkelin, jossa esiteltiin ainutlaatuista kuvauskonseptia jota Erika työssään harjoittaa. Kirjoitinkin sitten tuosta Me Naisten jutusta Violan-blogiini (juttu arkistoitu nyt tänne uusille sivuille ja löydät sen täältä) ja hups vaan, yksi asia johti toiseen ja niinpä päädyimmekin viestittelemään netin kautta Erikan kanssa, sekä lopulta myös järkkäilemään yhteisen valokuvaussession.

Ennen itse valokuvausta tapasimme Erikan kanssa kahvittelujen merkeissä, jotta pääsimme hieman tutustumaan ennen fotailuja. Erika kertoi, että hän tapaa aina kuvattavansa tähän tyyliin ennen itse kuvauspäivää sillä hän haluaa aidosti saada kuvan siitä, millainen tyyppi onkaan tällä kertaa hänen kameransa linssin edessä.

Meidän tapaamisemme alkoi ihan suhteellisen maltillisesti smoothie-juomia hörppien ja mukavia höpötellen – mutta nopeasti siitä tulikin varsinaista nauruhepulointia – päivän hekottelut tulivat todellakin täyteen kaffedeittiemme ansiosta tuolloin!

Itse valokuvaus tapahtui kun kahvitteluistamme oli kulunut pari päivää ja paikkana oli Helsingin Kaskisaari. Loppukesän iltavalon pehmeydessä kylpevä luonto ja kaupungin vilinästä muistuttava pyöräilijöitä vilisevä silta saivat heti olon kotoisaksi, ympärillä oli kivasti tilaa kuvailla mutta myös sopivasti elämää.

Kuvausten tavoitteena oli ottaa fotoja sekä yritykseni nettisivulle että tänne uuden blogin puolelle.

Itselläni lähtötilanne oli siis hieman erilainen kuin Erikan kuvattavilla yleensä, sillä tarpeeni valokuvaukselle oli enemmänkin käytännönläheinen kuin itsetuntooni tai muihin sisäisen maailman seikkoihini liittyvä.

Yllätyin kuitenkin huomatessani, miten paljon ajatuksia kuvaus itsessäni herätti.

Kuvausilta itsessään oli niin rento, etten tuolloin stressannut mistään tai muutenkaan miettinyt valokuvieni onnistumista. Luotin Erikaan täysin ja kuvien ottaminen oli yksinkertaisesti hauskaa.

Mutta se jälkipuinti, se yllätti. Tapasimme siis Erikan kanssa kuvausten jälkeen, parin päivän päästä Kaskisaaren huvitteluista, ja tuolloin huomasin oikeasti vähän jännittäväni. En tiennyt mitä odottaa. Ja kun sitten näin kuvani – joita oli monia kymmeniä – oli oloni ristiriitainen. Kuvat olivat nimittäin todella, todella kauniita kokonaisuuksia – mutta monien otoksien kohdalla huomasin etsiväni niistä vain itseeni (omasta mielestäni) kohdistuvia vikoja. Milloin oli eestiotsis ja milloin näkyivät rypyt tai kropan virheet.

Sulattelin fiiliksiäni jonkun aikaa ja katselin kuvia parin päivän aikana useasti, kuten Erika oli neuvonut. Hän myös viisaasti ohjeisti näyttämään kuvia parille läheiselle, ja niin tein. Yllätyinkin siitä, että esimerkiksi mieheni tykkäsi eniten parista sellaisesta kuvasta jotka olivat omasta mielestäni milloin mitenkin todella huonoja.

Muutaman päivän päästä osasin jo katsoa kuviani vähemmän kriittisesti. Tuolloin aloin myös miettiä tätä koko hemmetin ulkonäkökulttuuria ihan uusin silmin; mitä opetan pojalleni tästä maailmasta, itsetunnosta ja merkityksellisistä asioista jos hän huomaa minun etsivän jokaisesta kuvastani ensimmäisenä ne oletetut virheeni?

Ja ennen kaikkea…. mitä jos olenkin jo hyvä, täydellinen minä juuri nyt, tässä hetkessä?

Tietysti tulen myös muuttumaan – en tule aina näyttämään samalta: kroppani voi olla viiden vuoden päästä erilainen (ja varmasti onkin) ja kasvoissani on mitä luultavimmin uusia pieniä juonteita. Mutta tuolloinkin voin kysyä itseltäni jälleen sen kysymyksen: mitä jos olenkin täydellinen, juuri tässä ja nyt?

Täydellinen minä, uniikki yksilö jollaista ei ole toista kappaletta tässä maailmassa.

Ja silloin mietin, että dämn, sellaista asennetta haluan pojalleni opettaa.

Haluan kertoa ja näyttää esimerkilläni hänelle, että aina voi kehittää itseään – niin henkisesti kuin fyysisestikin – mutta yksi asia on varmaa. Tässä hetkessä itsensä rakastaminen on aika upea juttu. Sillä siitä ei varmasti voi seurata muuta kuin hyvää.

 

Näin ollen voisinkin tähän loppuun tiivistää, että Studio Metsä -kuvaussessio olikin yllättävän ajatuksia herättävä kokemus, jopa jonkinlaista terapiaa. Se tosiaan herätteli oman itsekritiikin äärelle.

Ja nyt kun viikkoja kuvauksista on jo kulunut, voin iloisena ja onnellisen keveästi todeta että tykkään kuvistani ihan hulluna. Sekä itseni että koko niiden upeiden kokonaisuuksien vuoksi.

Ja se on aika paljon se, yhden kuvaussession tuloksena. Se, että huomaa hyvien fiilisten itseään kohtaan oikeasti saaneen uuden tason. Sellaisen, jossa voi hekotella urpoillekin otoksille ja toisaalta myös aidosti ihastua niihin kivoihin kuviin. Sanoa itseään rakastaen – muttei itserakkaasti – että wau oonpas mä aika upea tyyppi.

 

Näin ollen ainoa oikea tapa lopettaa tämä postaus on sanoa: Kiitos Erika, olet mahtava! 

 

 

You Might Also Like

11 Comments

  • Reply Erika syyskuu 18, 2017 at 12:06 pm

    Voi Viola miten upea kirjoitus! Ihana lukea prosessista, jota olet käynyt kuvauksen ohella. Aivan uskomattoman upeaa, että se herätti tuollaista pohdintaa. Olet upea ihminen niin ulkoisesti kuin sisäisestikin ja loistat jokaisessa kuvassa. Sun kanssa oli mahtavaa kuvata ja nautin joka hetkestä. Myös niin ennen kuin jälkeenkin itse kuvausten!

    Sä olet esimerkillinen nainen ja tiedän, että tulet kasvattamaan sun pojan oman arvonsa tuntevaksi mieheksi. Kuitenkaan tässä elämässä me ei aina voida onnistua, mutta se ei meidän menestystä mittaakaan, vaan se, että ja kuinka me noustaan. Kliseistä, mutta niin totta.

    • Reply Viola syyskuu 18, 2017 at 5:43 pm

      No voi kiitos sinä ihana, kaikista näistä sanoista!

      Ja noinhan se on mitä sanoit, että elämässä se asenne kaikkeen – niin hyviin juttuihin kuin pettymyksiinkin – ratkaisee. 💕

  • Reply Jessica syyskuu 18, 2017 at 3:23 pm

    Aivan mielettömän ihania kuvia!!😍 ja mä voin sanoa sulle, että sillon kun ekan kerran näin sut EA:ssa niin ajattelin wau! Onpas kaunis nainen! Ja tykästyinki suhun kun ohjelma eteni ja blogin kautta vielä enemmän. Vaikka en olekaan tavannut sua livenä niin voin sanoa, että olet ihana ihminen❤ Ihanat myös nuo sun pohdinnat💕
    Ite olen myös harkinnut kovasti tuota Studio metsää. Erika ottaa ihan mielettömiä kuvia ja olen lukenut vain pelkkiä hyviä kommentteja hänestä ja se mitä itse olen Erikaa seurannut niin vaikuttaa todella mukavalta ihmiseltä 😊 Olen myös huomannut itsessäni tämän, että etsin kuvistani aina ne huonot puolet enkä meinaa nähdä niitä hyviä puolia. Niin monet kuvat olen jättänyt julkaisematta tyytymättömyyteni takia. En vain siedä katsoa vartaloani ja kasvojani kuvista. Tulee sellainen itseinho heti. En yleensä anna kenekään ottaa itsestäni kuvia. Siskoni on ainoa, jonka annan ottaa kuvia. Silloinkin olo on epämukava ja mielummin laittaisi vain pelleilyksi. Kuvaan mielummin siskoani ja muita. Siks ajattelin, että vois kokeilla, jos saisi Erikan kanssa työstettyä asiaa 🙂

    • Reply Viola syyskuu 18, 2017 at 5:47 pm

      Voi että, kiitos tästä päivän piristysviestistä! 💕

      Ja lämmin suositus Studio Metsälle – Erika on superrento, hauska sekä lämmin ja valokuvaussessio hänen kanssaan oli tosiaankin jotain ihan erilaista kuin vaikkapa kouluaikojen jäykät koulukuvaustuokiot (joista itselläni traumoja :D).

  • Reply Riikka syyskuu 19, 2017 at 6:58 am

    Todella hyvää ja ajankohtaista pohdintaa! Ajankohtaista itselleni sekä laajemmin koko yhteiskunnan tasolla. Minulle samanlaista pohdintaa aiheutti vastikään tehty Espanjan reissu. Se miten kroppaansa kantoi kaiken malliset, kokoiset ja näköiset naiset. Oikeastaan herään tähän aiheeseen useinkin ulkomaan reissuilla… Miten itsensä hyväksyminen huokuu upeasti ulospäin. Oikeastaan sillä ei ole mitään väliä miltä näytät, vaan se mitä ajattelet itsestäsi. Tultiin takaisin Suomeen, luin Suomen (paska)uutisia; kuinka paljon negaa mahtuukaan esim. Mtv:n sivuille! Ihan ehtojen uutisten lisäksi se kaikki ulkonäköön liittyvä uutisointi – tee tätä ja tee tuota, että saat ikuisen nuoruuden ja selluliitittömän kropan. Ylipäätään ihmisten arvottaminen on mielettömän syvässä. Sitten blogit (ei ehkä Suomessa vielä niin pahasti) pullistelee törröhuulisia, pinkeitä tissejä ja poskipäitä. Jotenki tämä kehitys on karmivaa ja loputonta. Ei ulkomuotoa muokkaamalla saavuta pistettä, jossa löytää itsensä hyvänsynnän. Kannatan vaikka Erikan kuvaussessiota vaihtoehdoksi 😂.

    • Reply Viola syyskuu 19, 2017 at 7:50 pm

      Joo todellakin Erikan avuin kohti terveempää maailmaa! 😀 Sellaiseen, jossa itsentuntoa ei käsitteenä rinnasteta tietynlaiseen ulkomuotoon!

  • Reply Eva syyskuu 21, 2017 at 7:06 pm

    Ihana kirjoitus ja kuvat! Kiitos tästä 🙂 !

    • Reply Viola syyskuu 22, 2017 at 10:41 am

      Kiitos Eva!

  • Reply Viola ja auringonlasku kilpailivat - kumpi voitti? - STUDIO METSÄ lokakuu 1, 2017 at 4:04 pm

    […] Viola kirjoitti kauniisti kokemuksestaan kuvattavana olemisessa. Käy lukemassa se hänen blogistaan. […]

  • Reply Katariina lokakuu 18, 2017 at 12:46 pm

    Ihana Sinä! <3

    • Reply Viola lokakuu 20, 2017 at 11:13 am

      Voi, kiitos! <3 Ja samoin :)!

    Leave a Reply