Elämä Fiiliksiä

Varovasti nyt / tää hetki on hauras

helmikuu 21, 2018

 

”Hei varovasti nyt tää hetki on hauras

Yksikin väärä sana voi tuhota sen

Varovasti nyt tää hetki on hauras

Varovasti nyt tai sä tuhoat sen

Varovasti nyt tai sä tuhoat sen…”

 

Egotripin Varovasti nyt -biisin sanat nousivat eilen mieleen, auringon lävistäessä asunnon ja tehden kaikesta hetkeksi niin kirkasta ja selkeää.

Saman kappaleen sanat ovat myös aika ajoin pyörineet päässäni katsellessani lastani: niin pieni ja suuri samaan aikaan. Häntä, joka on aivan tietämätön ja samalla kaikkitietävä. Hahmo, joka on vielä niin söpön muumimaisesti lapsenpyöreä ja toisaalta myös yhtäkkiä pieneksi pojaksi venähtänyt tyyppi, joka juoksee pihalla itse keinuille.

Olen tajunnut, että hetkien hauraus korostuu aivan uskomattomalla tavalla silloin, kun saa lapsen. Ja kyllähän se pätee myös moniin muihin suuriin elämänmuutoksiin; rakastumisiin ja eroihin, menetyksiin ja suuriin saavutuksiin, uskalluksiin hypätä ja toisaalta rohkeuden hetkiin, jolloin jää paikoilleen vaikka mieli haluaisi ujosti vetäytyä muualle. Noina hetkinä, jolloin kaikki on vähän syvempää ja vahvempaa sen tajuaa: tämä hetki on kohta ohi.

Kevät on ehdottomasti lempparini vuodenajoista – ja se on myös erinomainen sesonki hetkien kauneuden arvostukselle. Keväässä kaikki on samaan aikaan todella haurasta ja voimakasta. Pienet orastavat koivunnuput ovat vain hetken paikoillaan; jo seuraavana päivänä voi puissa odottaakin tuulessa helmeilevät vaaleanvihreät lehdet. Lintujen laulu taas on kevään alussa ensin vähän varovaista – kunnes sitten se yhtäkkiä kajahtaakin suloisesti korviin jokaisessa puistossa ja kadunkulmassa. Elämä tulvii syliin keväällä, jos sen vain antaa niin tehdä.

 

 

Hetkessä eläminen on nykyään myös aikamoinen trendisanonta. Pitäisi osata pysähtyä ja vain olla, ettei elämä aja ohitse. Aina se ei tosiaankaan ole helppoa. On paljon helpompaa antaa arjen jyrätä päälle, näplätä kännykkää jokaisessa tyhjässä hetkessä, vaihtaa kirjan lukeminen Netflixiin ja juurekset sekä vihannekset puolivalmisteisiin. Sillä tässä nykymaailman menossa hetkiin pysähtyminen on oikeasti välillä hemmetin vaikeaa. Se vaatii myös tiettyä kapinahenkeä: minähän hitto vie istun tässä puistonpenkillä, vaikka koko Helsinki tuijottaisi kuinka. 

Tänä keväänä aionkin ottaa itselleni oikeudet nauttia hetkistä, elää aina päivän sen salliessa kuin Etelä-Ranskan vuosistani mieleen jääneet naapurit ja tutut: niin, että aina on aikaa oluelle tai kahville. Leipomosta voi ostaa sen övereimmän leivoksen keskellä viikkoa ihan helposti, sillä pourquoi pas, miksi ei? Ja sitten se leivos myös oikeasti nautiskellaan, cappuccinon kera ja rauhassa.

En nimittäin osaa sanoa teistä, mutta itse ainakin kaipaisin elämääni enemmän hetkien taikaa ja vähemmän säntäilyä sekä puhelimen muistutuksia. Lisää aamuja, jolloin kelloa ei tarvitsisi vilkuilla ja vähemmän hetkiä, jolloin tuntuu kuin eläisi elämää pikakelauksella.

 

 

Miten sitten pitäisi aivan käytännön tasolla toimia, että sitä osaisi hellittää otetta ja luottaa, että hetket kantavat?

En ole ihan varma, mutta sitä ajattelin tässä selvitellä.

Yhdessä kevään kanssa.

 

 

You Might Also Like

2 Comments

  • Reply heidisusanna helmikuu 22, 2018 at 8:05 am

    Olipa ihana kirjoitus, itketti, voimautti ja vapautti. Kevät herättää itsessänikin aina tuollaisen voiman ja samanaikaisen keveyden tunteen. Kaikki on tässä ja nyt.

    Blogistani löytyy haaste sulle, jos haluat ottaa vastaan. 🙂 https://viivyvierellain.blogspot.fi/

    • Reply Viola helmikuu 22, 2018 at 12:18 pm

      Voi kiitos ihanasta kommentista, mahtava kuulla että teksti liikutti ja kosketti! <3 Tsekkaan haasteen myöhemmin tänään! 🙂

    Leave a Reply