Fiiliksiä Hetkiä

Paluu kadotetun rakkauden äärelle

syyskuu 21, 2017

Olen viime aikoina herännyt siihen kauheaan tosiasiaan, että olen musiikin kuluttajana nykyään täysin erilainen tyyppi kuin ennen lapsen syntymää. Aiemmin kävin pop & jazz -laulutunneilla, soitin sähköpianoa vähän joka välissä ja etsin aktiivisesti uusia musatulokkaita. Nykyään taas tuntuu, ettei aikaa ole musan fiilistelylle vain ole ja näinpä sitten tämä osa sielunmaisemaani onkin yhtäkkiä kovin hiljainen.

Onneksi heräsin tähän erittäin huonolaatuiseen muutokseen hiljattain ja päätin tehdä asialle jotain. Musiikki on saatava takaisin mun elämään!, päätin kuin kunnon bosslady konsanaan.

Aiemmin kuuntelin musaa aina työmatkoilla, mutta nyt lapsiperhe-elämässä on meno vähän erilaista – sitä kun ei paljon tule hengailtua yksinään julkisissa kulkuvälineissä, vailla mitään sen ihmeempää tekemistä. Niinpä olenkin alkanut kuunnella hyviä biisejä esimerkiksi lapselle ruokaa kokkaillessa tai illalla töitä tehdessä – hetkissä, joissa olen tavallaan työllistetty mutta joissa on kuitenkin hyvinkin tilaa musiikille.

Suosittelen tätä tapaa kaikille, varsinkin äideille. Musiikki on meille ihmisille niin monella tapaa hyvästä, erityisesti silloin kun tuntuu ettei ”millekään ylimääräiselle” olisi aikaa. Voin vakuuttaa, että musiikin maailma ei kyllä koskaan ole ylimääräinen asia, kun sille vain antaa mahdollisuuden. Näin ainakin itse koen. Yleisfiilis kaikesta on nimittäin aivan erilainen kun päiviinsä saa palasen sitä ihmeellistä kipinää ja väriä, jonka musiikki itseään ympäröiviin hetkiin tuo.

Tätä itseni ja musiikin ihanaa yhteenpaluuta juhlistaakseni: Coldplayn Yellow sekä pari (ihmeellisen kesäistä!) hiljattain ottamaani biisiin sopivaa kuvaa – olkaas hyvät!

 

Look at the stars
Look how they shine for you
And everything you do
Yeah they were all yellow

I came along
I wrote a song for you
And all the things you do
And it was called yellow

So then I took my turn
Oh what a thing to have done
And it was all yellow

Your skin
Oh yeah your skin and bones
Turn into something beautiful
You know you know I love you so
You know I love you so

I swam across
I jumped across for you
Oh what a thing to do

’Cause you were all yellow
I drew a line
I drew a line for you
Oh what a thing to do
And it was all yellow

Your skin
Oh yeah your skin and bones
Turn into something beautiful
And you know
For you I’d bleed myself dry
For you I’d bleed myself dry

It’s true
Look how they shine for you
Look how they shine for you
Look how they shine for
Look how they shine for you
Look how they shine for you
Look how they shine

Look at the stars
Look how they shine for you
And all the things that you do

 

You Might Also Like

No Comments

Leave a Reply