Hyvinvointi KOTOILU JA HYVINVOINTI

Raskauden keveät eväät

tammikuu 21, 2016

hdr

Ruokailut ja raskausaika. Siinäpä vasta kombo, joka saa mammapalstat netin uumenissa villiksi. Sillä voi apuva mikäli odottava äiti erehtyy syömään homejuustoa, palasen kylmäsavulohta tai maustamaan ruokansa tuoreella inkiväärillä. Keskustelupalstat pullistelevat kieltoja ja varoituksia ruoista, joiden syöminen raskausaikana tuntuu olevan aika lailla tuomiopäivän hommaa – siitä ei paljon pisteitä heru jos erehtyy syömään jotakin näistä e-rit-täin vaarallisista ruoka-aineista.  (Ja kyllä, kuten kuvasta näkyy, söin sushia tässä yhtenä päivänä! Mammafoorumit vapisevat nyt varmasti kauhusta – mutta voin kertoa, että annos oli täysin vege eikä sisältänyt kuin minimäärän levää; merilevät ja raa’at kalat ovat nimittäin odottavien äitien kohdalla pannassa.)

Mammapalstoille pari kertaa eksyneenä voin kertoa, että raskausajan syömisistä tietoa kaipaileville nämä sivustot eivät ole se paras tietolähde. On toki hyvä olla tietoinen tietyistä ruoka-ainerajoituksista joita raskauteen liittyy, mutta odotusaikaa ei kannata täyttää safkapanikoinneilla – mikäli siis ylipäätään olo on sellainen, että ruokaa pystyy ajattelemaan.

Yhdeksän kuukauden raskausaikana kannattaa ehdottomasti jättää ruokastressit mammapalstoille ja keskittyä omaan hyvään fiilikseen sekä ruokkia kroppaansa parhaalla mahdollisella polttoaineella. On aivan uskomatonta ajatella, että ruoka jota odottava äiti poskeensa pistää muokkautuu kropan sisällä rakennusmateriaaliksi, josta pieni uusi ihminen saa tarvittavat ravintoaineensa kasvaakseen päivä päivältä vahvemmaksi.

Virpi Mikkonen piti aikanaan ihanaa Kiitos hyvää – blogia ja sen sivuilla oli aiheesta niin hyvä juttu, että tässäpä sen linkki kaikille joita raskausajan syömiset ja hyvän olon vinkit kiinnostavat.

Vinkit tuossa postauksessa toimivat suurelta osin myös todella hyvin ihan kenelle vain, joka haluaa voida hyvin. Ja jos kaipailee yleisesti ottaen vain ihania, terveellisiä reseptejä niin Virpin nykyinen sivusto Vanelja on upea – tsekatkaapas sekin!

 : Viola

PS. En muuten tiedä kuinka suuri joukko raskausaiheista kiinnostuneita siellä ruutujen toisella puolella on? Olisi ihana tietää, kiinnostaako tämän aihepiirit postaukset ketään? Hihkaiskaa hep kommentiboksiin jos teitä siellä on!

Pssst! Seuraa VIOLAN-menoa helposti Instagramin, Facebookin ja Bloglovinin kautta.

You Might Also Like

49 Comments

  • Reply Ilo tammikuu 21, 2016 at 7:09 pm

    Hep! 😀

  • Reply Johanna tammikuu 21, 2016 at 7:12 pm

    Hep! Rvko 30 menossa, 3. lapsi.

  • Reply Tuula tammikuu 21, 2016 at 7:13 pm

    Hep, kiinnostaa ?

  • Reply Viivi tammikuu 21, 2016 at 7:16 pm

    Hep!!

  • Reply Pauliina tammikuu 21, 2016 at 7:16 pm

    Hep kiinnostaa ☺

  • Reply Iidas tammikuu 21, 2016 at 7:24 pm

    HEP! 🙂

  • Reply Henu tammikuu 21, 2016 at 7:32 pm

    Hep 🙂

  • Reply S tammikuu 21, 2016 at 7:50 pm

    Kyllä kiinnostaa! Sulla on kiva tapa kirjoittaa asioista ja osaat ajatella aina vähän isommassa mittakaavassa, joten siksi melkein sanoisin, että aihe kuin aihe täällä kiinnostaa 🙂

  • Reply Mira tammikuu 21, 2016 at 8:02 pm

    Hep! 2 jo isompaa lasta…

  • Reply Outi tammikuu 21, 2016 at 8:24 pm

    Hep 🙂 Toiveissa vielä jonain kauniina päivänä… ❤️

  • Reply Annu tammikuu 21, 2016 at 8:51 pm

    Hephep 🙂

  • Reply Tiina tammikuu 21, 2016 at 9:20 pm

    Hep! Monesko viikko sulla on menossa? Ootko selvinnyt ilman pahoinvointeja?

    • Reply Viola tammikuu 21, 2016 at 9:29 pm

      Oon voinut tosi hyvin, mitä nyt ihan alussa oli superväsynyt olo pari vkoa.. 🙂 Ja jee, kiva kuulla että aihe kiinnostaa!

  • Reply LK tammikuu 21, 2016 at 9:55 pm

    HEP!! 🙂

  • Reply Susanna tammikuu 21, 2016 at 11:49 pm

    Hep hep hep!

  • Reply Hoo/Saippuakuplia olohuoneessa tammikuu 22, 2016 at 12:02 am

    Hep! Kyllä kiinnostaa. ?

  • Reply Jessica tammikuu 22, 2016 at 8:15 am

    HEP! 🙂

  • Reply Essi tammikuu 22, 2016 at 10:32 am

    Kiinnostaa! Itsellä nytten rv 18+3 ja raskausjutut päällimmäisenä mielessä 🙂 <3

  • Reply eveliina tammikuu 22, 2016 at 12:28 pm

    Hep täällä kiinnostaa myös!
    Ensimmäistä nimittäin odotellaan täälläkin.. ? laskettu aika tosin vasta heinäkuussa!
    Siulla on kiva ja maanläheinen tyyli kirjottaa, tykkään!
    Hyviä vointeja ja odotuksen jatkoa.. ?

  • Reply Anna tammikuu 22, 2016 at 2:21 pm

    Hep, kiinnostaa ja kovasti! 🙂

  • Reply Maitoviiksi tammikuu 22, 2016 at 6:36 pm

    Kiinnostaa kovasti, vaikka en tällä hetkellä odotakaan vauvaa. Hurjasti tsemppiä odotukseen!

  • Reply Noora tammikuu 22, 2016 at 8:55 pm

    Kiinnostaa kyllä. En ole itse oikein koskaan ymmärtänyt tuota raskausajan ruoasta vauhkoamista. Neuvolasta saa hyvin yksityiskohtaiset ohjeet ja niitä ohjeita on syytä noudattaa. Piste. Ne kuitenkin perustuvat parhaaseen saatavilla olevaan tutkimustietoon. Ja esim. listerian vaara (=sen saamisen riski on todellinen ja se voi oikeasti vaurioittaa sikiötä) on oikeasti olemassa, eli kaikkia homejuustoja ja raakaa kalaa kannattaa välttää. Tavallaan itse ajattelen niin, että miksi ottaa edes riski, ennemmin on liian varovainen kun odotus kuitenkin kestää vain sen 9kk ja kyse on kuitenkin lapsen loppuelämästä.

    • Reply Henni tammikuu 23, 2016 at 5:49 pm

      Olen täysin samaa mieltä! Toinen raskaus nyt menossa 18+6. 🙂

      • Reply Viola tammikuu 27, 2016 at 2:27 pm

        Onnea raskauteesi! 🙂

    • Reply Viola tammikuu 26, 2016 at 2:40 pm

      Nimenomaan! Tämä oli omakin pointtini vaikka jotkut ehkä ymmmärsivät sen hieman toisin – tai sitten en itse selittänyt sitä tarpeeksi auki. Eli ohjeita kannattaa noudattaa, niihin on varmasti syynsä – mutta stressitasoja nostavia keskustelupalstoja välttäisin, se oli pointtini. 🙂

  • Reply Tiramisuheidi tammikuu 22, 2016 at 10:26 pm

    Hephep!

    Terkuin rv 25 🙂

    • Reply Viola tammikuu 27, 2016 at 2:27 pm

      Onnea raskauteen! 🙂

  • Reply sike tammikuu 23, 2016 at 6:44 pm

    HEP? s

  • Reply nelzu tammikuu 23, 2016 at 9:03 pm

    Hep! 28rv menossa, onnea odotukseen!! 🙂

    • Reply Viola tammikuu 27, 2016 at 2:25 pm

      Onnea sinne myös :)!

  • Reply Ida tammikuu 24, 2016 at 12:26 am

    Hep! Olisi ihana lisä blogin aiheisiin 🙂

  • Reply Ulriikka tammikuu 24, 2016 at 3:56 am

    Minua kiinnostaa kuulla raskaudesta ym vaikka en itse vielä olekaan tulossa äidiksi. Kova halu itsellä olisi äidiksi, mutta tällä hetkellä asiat vain niin ettei raskautta voi ajatella. Kuinka mones rv sinulla on menossa? Ihanaa odotusaikaa toivotan!

  • Reply pikku tammikuu 24, 2016 at 4:04 pm

    Siihen ei tarvita kun palanen sitä homejuustoa tai graavattua kalaa missä listeriaa on ja vauvan tulevaisuus mahdollisesti pilattu! Asia erikseen ne ruoat joiden saantia kehotetaan rajoittamaan, esim inkivääri tai merilevä, niissä kun ei välitöntä vaaraa ole, vaan vaara saattaa aiheutua kun nauttii ”liikaa” ja kun turvallisia rajoja ei tiedetä niin niitä ei siitä syystä voida suositella yleisesti.
    Kannattaa siis todella paneutua aiheeseen uudelleen ajatuksen kanssa ja välttää se lyhyt 9 kuukautta niitä ruokia jotka pieninäkin määrinä voivat hetkessä aiheuttaa paljon pahaa ja käyttää sitä omaa järkeä sitten niissä muissa…

    Neljän äiti.

    • Reply Heidi tammikuu 25, 2016 at 12:18 am

      Samaa mieltä. Vähän myös vaarallista kirjoitella niin huolettomalla ja vähättelevällä sävyllä näistä ruokarajoituksista, kun mahdollisesti ensi kertaa äidiksi tulevat blogia lukevat ja yksittäinen mielipide meneekin tutkimustiedon ohi. Ei ole syytä olla ylihysteerinen, muttei myöskään syytä olla elämättä raskausaikaa lapsen parasta ajatellen ja ruoka ym suosituksiin luottaen. Tottakai myös kova stressi ja huoli asioista on haitaksi. Joten lempeää suhtautumista ja rauhallisuutta odotukseen kaivataan. Itse ruokailuohjeiden seuraamisen lisäksi vähensin kaikkea muuta kemikaalikuormaa, vältin aspartaamia, lakritsia (glykyrritsiini) ja esimerkiksi kissan hiekkalaatikon siivousta. Äitiys alkaa jo raskaudesta ja sitä yrittää tehdä parhaansa lapsen hyväksi aina. Tsemppiä ja iloa raskauteen ja uuden elämän alkuun. 🙂

      • Reply Viola tammikuu 26, 2016 at 2:44 pm

        Hei Heidi! Tarkoitukseni ei ollut tosiaankaan virallisia suosituksia vähätellä, niitä kannattaa mielestäni noudattaa. Kuten kirjoituksessani sanoinkin, niin välttäisin siis lähinnä noita äitipalstoja netissä jos tietoa haluaa etsiä. Ainakin itselleni näiden sivujen sävy on kovin vieras. Eli tarkoitin lähinnä näitä mammapalstojen hyvin laajoja kieltolistoja, joissa usein yksi jos toinenkin ruoka-aine tuomitaan (en ainakaan itse ole näitä virallisilta listoilta aina löytänyt) ilman mitään tietopohjaa. Ja ehdottomasti olen niin samaa mieltä kemikalikuorman vähentämisestä, for sure! 🙂 Aspartaamit ja muut ovat aika lailla no-no kyllä omasta mielestä ihan aina. PS. kiitos tsempeistä! <3

        • Reply Heidi tammikuu 31, 2016 at 11:31 am

          Okei, tosi kiva että selvensit kirjoitustasi. 🙂 Noissa asioissa olen kyllä aivan samoilla linjoilla. Syyllistämisen ja vauhkoamisen kierre alkaa kyllä heti raskauden myötä, eikä loppua näy lapsen kasvaessa. Toisaalta palstat ovat myös hyvä vertaistuen lähde ja monta ”apua, mitä tää on, onko vaarallista, mitä teen” -äitikriisit on helpottanut, kun on huomannut, että aiheesta on tehty noin sata aloitusta muiden äitien toimesta. Tuntuu katoavan sekä maalaisjärki, että itsellä esimerkiksi hoitoalan asiantuntijuus, kun kyse onkin omasta lapsesta ja jostain ”suurempaakin suuremmasta” ongelmasta omassa kuplassa. 😀 Kannattaakin hakeutua johonkin suljettuun keskusteluryhmään, jossa porukka tuntee toisensa paremmin, jos sellaista vertastukea kaipaa. Yleiset palstat ovat usein suuremmaksi osaksi provoja tai oman ahdistuksen tai syyllisyyden purkua. Kiitos sinulle, että kirjoittelet aiheesta. Jään mielenkiinnolla seurailemaan. 🙂

    • Reply Viola tammikuu 26, 2016 at 2:39 pm

      Ehkä en kirjoittanut ajatuksiani tarpeeksi selvästi, mutta pointtini oli siinä, että mikäli joku erehtyy syömään esim. sen pikku palasen homejuustoa, saa tietyillä sivustoilla asiasta helposti päälleen syyttelyiden ryöpytyksen. Ja tämä oli siis se, mitä itse hieman kammoan ja vierastan; negatiivisuuden ilmapiirin tuominen raskausaikaan ei ole mielestäni hyvä keino neuvoa toisia. Ehdottomasti kannatan virallisten ”kieltolistojen” noudattamista :).

  • Reply Linda tammikuu 26, 2016 at 8:53 am

    Tuli nälkä! 🙂

    Mä olen aina noudattanut raskauksien aikana pilkun päälle neuvolan ohjeita ja rajoituksia. Riskit on tosi pieniä, mutta toteutuessaan hirveitä ja sillä perusteella suositukset on luotu. On lopulta tosi, tosi pieni uhraus olla syömättä muutamaa juttua vajaan vuoden ajan. 🙂 Mun mielestä muut tehköön kuten haluavat, mutta mulle on todella vieras sellainen ajatusmalli jossa rajoitteita pidetään turhana hössöttämisenä.

    • Reply Viola tammikuu 26, 2016 at 2:45 pm

      Näin juuri, viralliset ruokakieltolistat hyvä tietolähde ja nehän saakin juurikin sieltä neuvolasta 🙂 (eli se olikin pointtini, että näitä kannattaa seurata – mutta netin palstat taas eivät niinkään luotettava tietolähde)

      • Reply Linda tammikuu 26, 2016 at 7:29 pm

        Aivan, nyt ymmärsin! Ollaankin siis täsmälleen samalla linjalla, en hirveästi ole uskaltautunut edes lukemaan äitiyspalstoja raskausaikana koska keksisin sieltä aina jonkun uuden huolenaiheen. Parempi yrittää ottaa rennosti. 🙂

  • Reply Jame tammikuu 26, 2016 at 9:54 am

    Hep! Rv 35+5, salilla venyttelyjen välissä kommentoin 😉

    • Reply Viola tammikuu 27, 2016 at 2:25 pm

      Onnea raskauteesi :)!

  • Reply Ami tammikuu 26, 2016 at 3:26 pm

    Jep, hep ! Täällä rv 15 ja toinen raskaus kyseessä. :)) Onnea odotukseen !

    • Reply Viola tammikuu 27, 2016 at 2:25 pm

      Onnea sinnekin! 🙂

  • Reply Caritainen tammikuu 27, 2016 at 2:08 pm

    Mä haluan myös lukea näitä(kin) juttuja, vaikka omat lapset on maailmaan saatettu 🙂 Ruoka-asiaa sen verran kommentoisin, että ravitsemussuositukset on ihan ok, mutta ei ketään tulisi ristiinnaulita erehdyksen vuoksi. Vahinkoja sattuu ja voisipa sitä pahempaakin tehdä kuin syödä kerran epähuomiossa väärin. Riskejä ja vaaroja löytyy joka puolelta ja samapa se sitten olisi pelätä kotoa poistumista, jos alkaa hysteerisesti kaikkea pelkäämään.

    • Reply Viola tammikuu 27, 2016 at 2:24 pm

      Itsekin juuri tätä tarkoitin; suositukset kannattaa opiskella läpi, mutta juuri nuo erehdykset ovat ne mitkä ovat mielestäni inhimillisiä; eikä niistä kannata tuomita ketään. Eli juuri tätä meinasin itsekin 🙂

  • Reply Tuplaäippä helmikuu 1, 2016 at 9:57 am

    Hep, täällä esikoiset tuloillaan rv 24+3. Onnea odotukseesi.

  • Reply Tintti helmikuu 4, 2016 at 8:11 am

    Hep! Krooninen vauvakuume 😉 kaksi isompaa lasta onneksi jo. Valitettavasti sairastumisen takia en voi enempää saada ;( mutta iloitsen teidän mammojen puolesta. Kyllä raskaus ja pikkulapsi aika on elämän parasta aikaa! 🙂 ♡ onnea odotukseen! 🙂

    • Reply Viola helmikuu 10, 2016 at 10:00 pm

      Voi kiitokset 🙂

    Leave a Reply