Äitiys Hyvinvointi

Vieraassa kehossa (..eli asiaa siitä, kuinka raskaus muutti kropan)

huhtikuu 15, 2018

Odottaessani poikaani tykkäsin raskausmahastani, mitä nyt tosin ihan viimeisillä viikoilla oli olo jo hieman tuskainen (gotta love kylmägeeli!). Yleisesti ottaen mahastani tuli kuitenkin rakas pyöreä kaverini, joka tuntui luontevalta osalta itseäni.

Ennen raskautta mahani oli aina ollut se osa kropastani (se ainoa osa), joka pysyi aika lailla hyvässä kunnossa huolimatta tekemisistäni – eli vaikka liikunnat välillä olisivatkin unohtuneet ja ruoat olleet mitä sattuu. Mahani alue oli aina mukavan litteä – eli toisin sanoen kriiseilinkin aina lähinnä reisistäni ja muista kroppani osista…

No, nyt on onneksi jo tultu aika pitkälle kroppa-ahdistuksista sillä iän myötä on rakkaus omaa kehoa kohtaan jotenkin huomaamatta vahvistunut. (Eli note to younger self: vanheneminen todellakin on monella tapaa ihanaa.)

Rehellisyyden nimissä – ja keväisen hyvinvointiprojektini myötä – on kuitenkin tunnustettava yksi seikka: en tykkää nykyisestä, raskauden jälkeisestä mahastani. En, vaikka kuinka hokisin #bodylovea peilikuvalleni ja silittelisin pömppöäni hyväksi, en vain yksinkertaisesti ole sinut sen faktan kanssa, että aiemmin litteähkönä pysynyt vatsani on nykyään mallia yhdenlapsensynnyttänyt.

Tiedän, ettei ole coolia näinä itsensä hyväksymisen päivinä tunnustaa tällaista, mutta minkäs tälle voi. En tosin mieti vatsaani mitenkään usein eli ei tässä mikään kroppakriisi tai -inho tosiaankaan ole kyseessä. Kyse on oikeastaan täysin siitä, että en vain tunne oloani minuksi kropassani. Ja olisi kiva tietää, millä tavoilla voisin löytää taas tien kohti fiilistä, jossa oma keho on todellakin se maailman makein temppeli. (koska god dammit – sen meistä jokainen ansaitsee!)

Lähinnä kai toivoisin tämän aiheen kautta herätteleväni keskustelua ja ajatuksia siitä, kuinka vaikeaa voi olla kohdata raskauden jälkeinen, ”uusi” kroppa. Sillä onhan se aika mieletöntä, että lapsen syntymän jälkeen sitä on hetkessä jälleen ”omassa” kropassaan – eli vailla vauvamahaa – mutta silti kaikki on aivan toisin kuin ennen.

Ja siihen eivät neuvolan ohjekirjat tai netin vinkkilistat lainkaan ainakaan itseäni valmistelleet.

 

Mutta juu, tästä jos mistä asiasta olisi ihana kuulla teiltä ajatuksia sekä kokemuksia.

 

Eli kertokaa, onko teillä ollut kausia, jolloin oma kroppa ei tunnu omalta?

 

You Might Also Like

14 Comments

  • Reply Pienen tyttären äiti huhtikuu 15, 2018 at 5:01 pm

    Ihanaa että kirjoitat tällaisesta aiheesta ja juurikin noilla sanoilla. Ei itseinhoa vaan pikemminkin hämmennystä ja pientä ikävää omaa kroppaa kohtaan.
    Se on kieltämättä tosi hämmentävää olla taas ”yksin” omassa kropassa, joka ei olekaan samanlainen ja toimi samalla tavalla kuin ennen raskautta.
    Upea aihe juurikin tästä näkökulmasta!
    Kirjoita ihmeessä jatkoa siitä kuinka olet löytänyt itseesi ”uutta” minuutta ja tyytyväisyyttä omaan kehoon, kun sen aika on. 🙂
    Oot upea kirjoittaja, sun tekstejä on helppo ja mukava lukea. Kiitos!

    • Reply Viola huhtikuu 15, 2018 at 7:24 pm

      No ihanaa, että tavoitit pointin: juurikin tätä haen, että kyse ei ole itseinhosta vaan hämmennyksestä.

      Pitää kehitellä jatko-osa (tai osia) tähän – omastakin mielestä kiinnostava (ja TÄRKEÄ!) aihe.

      Ja kiitos ihanista sanoista <3. Ihanaa kevättä sulle!

  • Reply LK huhtikuu 15, 2018 at 5:10 pm

    Ymmärrän täysin! Mun kehossa suurimman muutoksen lapsen myötä koki rinnat. Mulla on aina ollut pienet rinnat ja olen oikeastaan aina tykännyt niistä. Oli helppoa kun ei tarvinnut sen kummemmin miettiä niitä esim urheillessa tai muutenkaan. Mutta nyt. Ne roikkuu. Kuin tyhjät pussit. Ne on imetty tyhjiksi. Asia ei sinänsä häiritse jatkuvasti, mutta niin kuin sanoit, kroppa ei tunnu omalta. Vanhat bikinitkään ei enää istu.

    • Reply Viola huhtikuu 15, 2018 at 7:23 pm

      No kuule, mulla itse asiassa myös tässä boobs-osiossa käynyt juurikin kuten kuvailit. Eli pitää ehkä tehdä jatko-osa tälle jutulle, mutta käsitellä rintoja… Mut tsemppiä meille ja meidän rinnoillekin – vaikkakin klisee niin ovathan ne nyt hoitaneet hommat hemmetin hyvin! <3

  • Reply Soile huhtikuu 16, 2018 at 9:04 am

    Ahh, tätä melko triviaalia mutta silti tuikitärkeää asiaa tuskailen välillä itsekin. Mulla suurimman muodonmuutoksen kokivat rinnat ja massu. Lähtötilanne oli sama kuin sulla, vatsa oli ja pysyi litteänä tein mitä tahansa, ja tuskailin lähinnä reisieni kanssa. Nyt masu pömpöttää ja vatsalihasten välissä on pysyvä rako, ennestäänkin pienien rintojen tilalla on ajokoiran korvat jotka eivät täytä puoliakaan vanhojen liivieni kupeista. Ja imetyksen loputtua myös takalistoni on saanut huomattavasti epäkiinteämmän muodon. En voi sanoa varsinaisesti viihtyväni nykyisessä kropassani, vaan haikailen sitä vanhaa ja tuttua kehoani takaisin. Ja minä kun luulin, että raskauarvet vältettyäni olisin jotenkin voitolla tästä kehomuutoksesta!

    • Reply Viola huhtikuu 16, 2018 at 10:50 am

      On kuitenkin jotenkin tosi lohduttavaa (ainakin itselleni – en tiedä teistä kaikista muista?) kuulla muilta näistä samanlaisista kokemuksista – helpottaa omaa kriiseilyä kun tietää, ettei ole tämän(kään) asian kanssa yksin. Kiitos siis! <3

  • Reply Anni huhtikuu 16, 2018 at 1:12 pm

    Kun tulin raskaaksi, kasvoivat rintani yhden kuppikoon. Ajattelin niiden palautuvan pieniksi kivoiksi rinnoiksi, kun imetys loppuu. Ei, siihen jäivät. Eivät roiku pahasti ja moni ottaisi varmasti ne mielellään, mutta itselleni riittäis pienemmät. Ennen pystyi ostaa rintaliivit sovittamatta, nykyään vain yhden merkin liivit istuu hyvin.

    Olin onnekas, että raskauskilot jäi laitokselle. Kuuden päivän jälkeen synnytyksestä laitoin normihousut jalkaan. Masu palautui, mutta nyt 5 v. synnytyksestä olen ihmetellyt miks ihan alavatsassa roikkuu…

    Kokonaisuutena voin sanoa, et pääsin helpolla, mutta silti… en tiedä, löytyykö tästä nyt se ajatus, mitä haluan sanoa.

    • Reply Viola huhtikuu 20, 2018 at 7:46 am

      Ymmärrän kyllä hyvin, Anni. Itsellänikin välillä ollut sellainen vähän sekava olo kropan suhteen – että toki on kiitollinen mutta silti ei tunnu keho omalta. Mutta pikkuhiljaa kohti rakastavampaa elämää ”uuden” kropan kanssa, eikö?

      Me ollaan supernaisia kaikki – älä unohda sitä! 🙂

  • Reply Suvi huhtikuu 16, 2018 at 6:41 pm

    Mulla oli tosi vieras olo kehossani ekat kuukaudet synnytyksen jälkeen.Se tuli yllättävänä shokkina.Ehkä myös vaikutti se,että pääkin tuntui ihan vieraalta…kuitenkin lopulta keskivartalo alkoi löytyä sinnikkään syvien vatsalihasten ja core-treenin myötä.Tässä ei musta ollut itselleni tärkeintä peilikuva,vaan sitäkin enemmän se miltä kroppa tuntui.Että miten pystyi kantamaan kroppaa ja minkälainen fyysinen kunto oli.Nyt toisen lapsen syntymä asettaa vieläkin enemmän haasteita.Kilot karisivat käsittämättömän nopeasti,mutta keskivartalo on ihan hakusessa…onneksi tajusin ekan lapsen jälkeen jossain vaiheessa,että ”hitaasti hyvää tulee,maltti on valttia” eli uskon,että palautuminen ottaa aikansa ja jossain vaiheessa sitten taas…itse ajattelen,että keho myös muuttaa muotoa raskauden ja synnytyksen (ja imetyksen) jälkeen ja ei kannata edes haikailla vanhan perään,tai ainakaan kovin sitkeästi,ei sitä koskaan saa täysin samanlaisena takaisin.Täytyy vaan tutustua uuteen kehoon ja oppia rakastamaan sitä. Toinen synnytykseni oli kuitenkin itselleni niin mahtipontinen suoritus,että yritän nyt olla super-ylpeä tästä vartalosta,sillä se,mitä se on käynyt läpi,on aivan mieletöntä ja lisäksi on saattanut tähän maailmaan kaksi ihanaa pienokaista!

    Ollaan ylpeitä itsestämme ja kehostamme kaikki mamat!<3

    • Reply Viola huhtikuu 20, 2018 at 7:45 am

      Näinhän se on, pitää vaan antaa aikaa ”uudelle” kropalle ja oppia olemaan siitä kiitollinen sekä sitä rakastamaan. Sillä kun oikeasti miettii, niin vatsat ja muut ovat ihan peanuts-kamaa sen rinnalla, että keho kuitenkin toimii ja on myös tukisatama/ravinnon lähde näille meidän pikkuisille. Onhan se uskomatonta! <3

  • Reply Marianna huhtikuu 17, 2018 at 1:20 pm

    Heippa! Sopivaan saumaan tuli tämä postaus, tuossa juuri testailin omia vaatteitani jotka pakkasin syrjään viime kesänä. Tuo kroppani lainaaja on nippanappa kuukauden ikäinen, joten en ota vielä stressiä asiasta mutta kyllähän ihan kokonaisvaltaisesti tuntee vielä olevansa vähän hukassa ulkomuotonsa kanssa (ulkonäköseikkojen lisäksi muutkin jomotukset muistuttelevat vielä tapahtumista). Oma vyötäröni ei koskaan ole ollut mallia ampiainen, ja sinänsä kokonsa puolesta alkaa olla aikalailla sitä ”normaalia”, mutta eron huomaa juurikin siinä että nyt pötsi on pehmeämpi ja pusertuu kauhean kivasti farkkujen vyörätökaistaleen yläpuolelle 😛 Mutta so far kiitän kehoani että selvisi raskausajasta suht kivuttomasti ja nyt kykenee tuottamaan muksulle ravintoa, kyllä taas joku päivä kroppa on kokonaan mun omani 😉

    Ihanaa kevättä sinulle ja perheellesi (: <3

    • Reply Viola huhtikuu 20, 2018 at 7:43 am

      Kun oikeasti miettii asiaa, niin onhan se ihan USKOMATONTA mihin naisen keho kykenee. Eli tosiaankin kiitä kehoasi – ja nauti vauvan kanssa ihanasta keväästä! <3 🙂

  • Reply Emilia huhtikuu 18, 2018 at 6:58 pm

    Ihana postaus! Olen itse harmitellut kroppaani teiniajoista lähtien milloin mistäkin kuvakulmasta: milloin reidet on liian isot, milloin maha pömpöttää ja milloin niskan kaari on vääränlainen. Kesällä 2017 kroppani kanssa yhdessä toimme maailmaan suloisen tyttövauvan. Kehoni kesti raskauden ja synnytyksen upeasti. Ihailin kehoni voimaa. En murehtinut kehoni palautumisesta ekoina viikkoina, niin haltioissani olin vauvasta.

    Syksyn kuluessa pömpöttävä vatsa alkoi tuntua kuitenkin vieraalta – eikö tämä tästä muuksi muutu vaikka kuinka yritän treenata syviä vatsalihaksia? Tuskailin ulkonäköni kanssa ja valokuvissa oleminen tuntui ikävältä.

    Vuoden vaihteen jälkeen elämä yllätti kuitenkin uudella käänteellä: minulta löytyi aivokasvain, jonka hoitojen osana olen nyt joutunut syömään kortisonia kolme kuukautta. Peilistä katsoo tällä hetkellä täysin tuntematon henkilö. Kortisonin vuoksi mahani, selkäni, hartiani, kaulani ja poskeni ovat kaikki turvonneet. Kroppa ei todellakaan tunnu omalta. Kun nyt katson syksyisiä valokuvia itsestäni, huokaan syvään, sillä niissä oleva nainen on kaunis ja ihana juuri sellaisena kuin hän on. Pian saan hänet takaisin kun voin lopettaa kortisonin ja turvotus poistuu. Ulkonäköasioista riippumatta ennen voi kuin kunnioittaa kroppani voimaa kestää raskaus, synnytys ja raskaudesta toipumisen aikana vielä säde- ja sytostaattihoidot.

    • Reply Viola huhtikuu 20, 2018 at 7:42 am

      Huh. Tämä viesti veti aika hiljaiseksi. On se hurjaa, kuinka elämä voi yllättää.

      Lähetän sulle valtavasti tsemppiä ja halauksia! <3 <3 <3 Ja tosiaankin - olet supernainen!

    Leave a Reply