Joulu

Pihapolun joulukalenteri, luukku 21

joulukuu 21, 2017

 

Tänään on luvassa itsensä hellimiselle ja ihon hyvinvoinnille omistettu joulukalenterin luukku – luukkusen takaa paljastuu nimittäin pariisilaista ylellisyyttä henkivän luonnonkosmetiikkamerkki Patykan ihonhoitosetti. Oh la la! 

Patykan tuotteiden ydin on huippulaadukkaissa luomulaatuisissa sekä Reilun kaupan periaatteita kunnioittavissa raaka-aineissa. Lisäksi Patyka on hyvä valinta kaikille jotka korkealaatuisten tuotteiden lisäksi ovat heikkoina kauniin yksinkertaisiin kosmetiikkapurnukoihin – tuolloin on tässä juurikin se The Luonnonkosmetiikkamerkki, johon kannattaa tutustua.

Itse arvostan myös hyviä tarinoita brändien takana, ja Patykan kohdalla yrityksen vahvat siteet (rakastamaani) Pariisiin ovat mannaa stooreja fanittavalle sielulleni. On nimittäin ihan eri fiilis levittää illalla kasvoilleen perusvoidetta kuin seerumia jonka syntyä kuvaillaan näin: ”Patyka on ylistys Pariisille, yksityiskohtien estetiikalle ja ennen kaikkea persoonalliselle, inspiroivalle naisellisuudelle…” Kyllä siinä väsynyt mamakin saa hetkeksi pientä ylellisyyttä arjen keskelle!

 

 

Kuvissa näkyvä ihonhoitosetti sisältää Patykan suojaavan kasvosuihkeen Anti-pollution Mistin, ihoa helliviä hyviksiä eli antioksidantteja runsaasti sisältävän Antioxidant Perfecting Serumin sekä Energising Eye Gelin eli kirkastavan silmänympärysgeelin (hallelujah, yes please!). Mikäli kaipailet asiantuntevampaa ja laajempaa otosta tähän Patykan superlinjaan, niin kannattaa lukea Jolien toimituksen kirjoittama juttu aiheesta.

Eli jälleen: kommentoimalla tätä postausta olet mukana Patykan luksusihonhoitosetin arvonnassa. Arvonta kestää tämän päivän kello 23:59 asti. Ja huomenna sitten viimeinen luukku kalenterista, niisk! Haikeaa – mutta toisaalta ei se joululomakaan yhtään hullummalta kuulosta. (Blogiin kyllä tulossa muuta juttua ajoittain joululomailuni aikanakin.)

Hiphei, yksi kiva juttu vielä: eilisen arvonnan voitti nimimerkki Juulia. Jee, saat itsellesi Santa Marian muikean hyvät maustetuubit – onnea!

 

You Might Also Like

  • Jutta joulukuu 21, 2017 at 8:30 am

    Jälleen mukana seerumia metsästämässä 🙂

  • Jossu joulukuu 21, 2017 at 8:35 am

    Mukana, ois mukava kokeilla tätä sarjaa 😊

  • Ohikulkija joulukuu 21, 2017 at 8:37 am

    Messis!

  • Leena Pulkkinen joulukuu 21, 2017 at 8:38 am

    Ihania tuotteita, jospa nyt onni suosisi arvonnassa. Leena

  • Outi joulukuu 21, 2017 at 8:40 am

    Mukana taas 🙂

  • annnika joulukuu 21, 2017 at 8:44 am

    Ihania tuotteita! Mukana arvonnassa 🙂

  • Maiu joulukuu 21, 2017 at 8:46 am

    Oijoijoi miten ihanalta kuulostaa! <3

  • Tarja joulukuu 21, 2017 at 9:04 am

    Kuulostaa ihanailta tuotteilta, joita mielellään kokeilee talven kuivattamaan nassuun!

  • Lea joulukuu 21, 2017 at 9:05 am

    Mukana!

  • Matilde joulukuu 21, 2017 at 9:20 am

    Moi, mukana arvonnassa!

  • maikki joulukuu 21, 2017 at 9:21 am

    Mukana 🙂

  • Ulla-Maija joulukuu 21, 2017 at 9:25 am

    Niiiiin mukana!!!!!:)

  • Siiru joulukuu 21, 2017 at 9:29 am

    Mukana!

  • Koo joulukuu 21, 2017 at 9:35 am

    Tää on loistava tuotemerkki. Mukana arvonnassa!

  • Suv1 joulukuu 21, 2017 at 9:37 am

    Tämä merkki on vielä testaamatta, mutta paljon hyvää kuulleena näistä tuotteista osallistun ehdottomasti arvontaan 🙂

  • Helena joulukuu 21, 2017 at 9:49 am

    Ihana palkinto! Tarkoituksena ollut kokeilla näitä tuotteita, mutta kotiäidin rahat tuntuvat hupenevat aina tärkeämpiin juttuihin. Tämä olisi ihana hemmottelupaketti väsyneelle äipälle! ☺

  • Liisa joulukuu 21, 2017 at 9:50 am

    Patykasta oon kuullu pelkästään hyvää! Silmänympärysgeelille ois erityisesti tarvetta, viime aikoina yöunet ovat olleet kovin heikkoja :/

  • Ansku joulukuu 21, 2017 at 9:58 am

    Jee!

  • Kirsi joulukuu 21, 2017 at 9:59 am

    Näitä olisi aivan ihana kokeilla!

  • Sirkkuli joulukuu 21, 2017 at 10:02 am

    M6kana 🙂

  • Sallikka joulukuu 21, 2017 at 10:03 am

    Mukana! Jospa nyt onni suosisi 🙂

  • klaara joulukuu 21, 2017 at 10:04 am

    Mukana ihanassa arvonnassa.

  • Ansku joulukuu 21, 2017 at 10:08 am

    Mukana.

  • Anile joulukuu 21, 2017 at 10:10 am

    Mukana 🙂

  • Manna joulukuu 21, 2017 at 10:11 am

    Ihania! <3

  • Pussi joulukuu 21, 2017 at 10:14 am

    Mukana arvonnassa

  • sari joulukuu 21, 2017 at 10:15 am

    Tuttu,ihana ,vähän ylellisempi sarja.Jolien kautta olen tilaillut,kun on ollut väljemmin rahaa( ei kovin usein).Hyvää talvipäivänseisausta!

  • Tiukunen joulukuu 21, 2017 at 10:15 am

    Oispa ihana jouluyllätys! 🙂 Tämän sarjan tuotteita en ole vielä koskaan päässyt kokeilemaan, vaikka muutoin luonnonkosmetiikkaan olenkin panostanut viime aikoina. Lisäksi kasvot ovat jo alkutalven jäljiltä niin nuupahtaneet, että pieni freesaus olisi enemmän kuin paikallaan.

  • Pinja joulukuu 21, 2017 at 10:17 am

    Mukana:)

  • Noora joulukuu 21, 2017 at 10:17 am

    Mukana, luonnonkosmetiikka kiinnostaa!

  • TiinaHellevi joulukuu 21, 2017 at 10:21 am

    Luonnonkosmetiikkaa hemmotteluun, kyllä kiitos 🙂

  • Anssu joulukuu 21, 2017 at 10:22 am

    Ihanat! Erittäin mielelläni osallistun 🙂

  • Sirkku joulukuu 21, 2017 at 10:25 am

    Ihana palkinto josta olisi paljon iloa ja hyötyä 🎄

  • Roosa joulukuu 21, 2017 at 10:31 am

    Oi toi ois kiva 🙂

  • NannaS joulukuu 21, 2017 at 10:32 am

    Hyödyllinen palkinto! Mukana 🙂

  • Helmityttö joulukuu 21, 2017 at 10:33 am

    Mukaan!

  • SaaraST joulukuu 21, 2017 at 10:38 am

    ihana! Mukana 😀

  • Juige joulukuu 21, 2017 at 10:38 am

    Mukana

  • Tytti joulukuu 21, 2017 at 10:47 am

    Mukana 🙂

  • Aino joulukuu 21, 2017 at 10:48 am

    Mukana

  • TIINA joulukuu 21, 2017 at 10:54 am

    Mulle, mulle, mulle!😄

  • SannaMi joulukuu 21, 2017 at 10:55 am

    Mukana! <3

  • Salli joulukuu 21, 2017 at 11:02 am

    Mukaan arvontaan . Hieno palkinto.

  • Marianna joulukuu 21, 2017 at 11:06 am

    Mukana☺

  • Annika joulukuu 21, 2017 at 11:11 am

    Onpa ihanan oloisia tuotteita, täälläkin ollaan mukana arvonnassa! 🙂

  • Tiina joulukuu 21, 2017 at 11:22 am

    Mukana! 🙂

  • anna s. joulukuu 21, 2017 at 11:22 am

    mukana 🙂

  • Juulia joulukuu 21, 2017 at 11:25 am

    Kivan kuuloisia tuotteita, varsinkin vielä tuon Jolien jutun luettua!

  • Fia joulukuu 21, 2017 at 11:26 am

    Mukana! 🙂

  • Anu joulukuu 21, 2017 at 11:27 am

    Ihania, mukana!

  • Hattara joulukuu 21, 2017 at 11:33 am

    Mukana arvonnassa 🙂

  • Miia joulukuu 21, 2017 at 11:50 am

    Mukana ollaan 🙂

  • Piipaa joulukuu 21, 2017 at 11:52 am

    Mukana!

  • Jenni joulukuu 21, 2017 at 11:55 am

    Mukana

  • Päivisusanna joulukuu 21, 2017 at 12:07 pm

    Lidlin kosmetiikka tullut vähän liiankin tutuksi aikoina kun on tarvinnut kiristellä kukkaron nyörejä, eli niiiiin mukana!! <3

  • Anna joulukuu 21, 2017 at 12:08 pm

    mukana arvonnassa 🙂

  • Anne joulukuu 21, 2017 at 12:20 pm

    Voi, suosisipa onni nyt!

  • Miiu joulukuu 21, 2017 at 12:23 pm

    Näitä olisi kiva kokeilla!

  • Minnu joulukuu 21, 2017 at 12:58 pm

    Mukana ollaan, luonnonkosmetiikkaa löytyy omasta kylppäristä vielä aivan liian vähän!

  • Elise H. joulukuu 21, 2017 at 12:59 pm

    Innolla mukana 🙂

  • Saara joulukuu 21, 2017 at 1:00 pm

    Olispa ihania, mukana siis 😊

  • Marre joulukuu 21, 2017 at 1:03 pm

    Mukana ollaan 🙂

  • *Kirsikka* joulukuu 21, 2017 at 1:03 pm

    Mukana 🙂

  • Sari joulukuu 21, 2017 at 1:06 pm

    Voi tämä tulisi tarpeeseen ärsyyntyneelle ja allergiselle iholleni, joten mukana ollaan!

  • Maire-täti joulukuu 21, 2017 at 1:12 pm

    Mukana!

  • meeri joulukuu 21, 2017 at 1:18 pm

    nämä tuotteet olisivat ihana jouluyllätys!

  • Emilia joulukuu 21, 2017 at 1:19 pm

    Mukana! 🙂

  • Riida joulukuu 21, 2017 at 1:21 pm

    Voi ihana mikä palkinto odottaa onnellista voittajaa!
    Osallistun toiveita täynnä arvontaan,

  • piitu joulukuu 21, 2017 at 1:21 pm

    Mukaan

  • Leeni joulukuu 21, 2017 at 1:23 pm

    Mukana 😊

  • Murheellinen mami joulukuu 21, 2017 at 1:42 pm

    Ihanaa joululomaa sinulle.
    Jokainen aktiivibloggari on kyllä lomansa ansainnut. On mukava lueskella teidän juttuja kun on raskasta ja vaikeaa aikaa. Se piristää huomattavasti.

    Mukana arvonnassa 🙂

  • Ia joulukuu 21, 2017 at 1:46 pm

    Mukana! En olekaan vielä testannut merkin tuotteita. 🙂

  • Suvilii joulukuu 21, 2017 at 1:49 pm

    Oon kuullut paljon hyvää Patykasta mutta en ole vielä päässyt itse testaamaan. Siispä mukana!

  • Marikatuu joulukuu 21, 2017 at 1:54 pm

    Mukana!:)

  • Jade joulukuu 21, 2017 at 2:01 pm

    Mukana 🙂

  • Maria joulukuu 21, 2017 at 2:04 pm

    Kokeillaan onnea 🙂

  • Heidi joulukuu 21, 2017 at 2:04 pm

    Mukana 🙂

  • Mimmu joulukuu 21, 2017 at 2:05 pm

    Olisipas ihanaa hemmottelua iholle ❤️

  • Päivikki joulukuu 21, 2017 at 2:05 pm

    Vielä yritän….mukana siis!

  • Jonsbe joulukuu 21, 2017 at 2:05 pm

    Mukana

  • Johanna U. joulukuu 21, 2017 at 2:10 pm

    Mukana arvonnassa! 😍

  • Maj joulukuu 21, 2017 at 2:22 pm

    Kiinnostava tuotesarja, mukana arvonnassa.

  • MarjaKoo joulukuu 21, 2017 at 2:39 pm

    Jälleen mukana!

  • Ellen joulukuu 21, 2017 at 3:13 pm

    Mukana!! Näyttävät todella mielenkiintoisilta tuotteita.

    Hyvää joulua!!

  • JennaO joulukuu 21, 2017 at 3:13 pm

    Apua miten ihana settti <3 Mukana!

  • sarita joulukuu 21, 2017 at 3:21 pm

    Mukana ollaan!

  • tiiu joulukuu 21, 2017 at 3:29 pm

    Mukaan!

  • Xeveliina joulukuu 21, 2017 at 3:37 pm

    Mukana ollaan! Pieni luksus piristäisi elämääni! 🙂

  • Marjo Raulo joulukuu 21, 2017 at 3:42 pm

    Mukana 😊

  • minttu47 joulukuu 21, 2017 at 3:49 pm

    Mukana

  • Tiina L joulukuu 21, 2017 at 3:51 pm

    Ihana arvonta jälleen!

  • Jenna joulukuu 21, 2017 at 3:51 pm

    Mukana😊

  • Kira joulukuu 21, 2017 at 4:06 pm

    mukana 🙂

  • Hiisukas joulukuu 21, 2017 at 4:06 pm

    Osallistun!

  • Laura joulukuu 21, 2017 at 4:19 pm

    Mukana!

  • Emilia joulukuu 21, 2017 at 4:22 pm

    Mukana! 🙂

  • Kirsti Utti joulukuu 21, 2017 at 4:23 pm

    Hips hei mukaan

  • Heli Heinonen joulukuu 21, 2017 at 4:25 pm

    Mukaan arvontaan. Olisipa hieno voitto luvassa jos tämän itselleen saisi 🙂

  • Tintti joulukuu 21, 2017 at 4:46 pm

    Mukana arvonnassa! Aivan mukavaa!

  • Minttu joulukuu 21, 2017 at 4:54 pm

    Mukana 🙂

  • Matleena joulukuu 21, 2017 at 4:55 pm

    Mukana! 🙂

  • Emma joulukuu 21, 2017 at 4:56 pm

    mukana

  • Satu joulukuu 21, 2017 at 5:14 pm

    Uuh rakastan tämän merkin puhdistusmaitoa!

  • Tuulispää joulukuu 21, 2017 at 5:35 pm

    Hieno setti, olisi kiva tutustua tähän tuotesarjaan paremmin.

  • Kaisa joulukuu 21, 2017 at 5:36 pm

    Oijoi, mikä ihana paketti taas arvonnassa ♥

  • Tiia joulukuu 21, 2017 at 5:44 pm

    Mukana ollaan!

  • Sari joulukuu 21, 2017 at 5:47 pm

    Voiteet ja seerumi….Pariisia fiilistelemään 😉 mukana ehdottomasti!

  • Ansku joulukuu 21, 2017 at 5:53 pm

    Mukana 🙂

  • MariP joulukuu 21, 2017 at 6:01 pm

    Patykan tuotteet on ihan <3
    Ehdottomasti mukana!

  • Tanja joulukuu 21, 2017 at 6:08 pm

    Voi että… mukana.

  • sikkuralla joulukuu 21, 2017 at 6:21 pm

    Mukana!

  • Sepuli joulukuu 21, 2017 at 6:22 pm

    Luksusta elämään! Osallistun arvontaan 😀

  • Aino joulukuu 21, 2017 at 6:25 pm

    Mukana 🙂

  • Tipu joulukuu 21, 2017 at 6:26 pm

    tosiaankin oon mukana. mahtava ois päästä kokeileen 🙂

  • Tt joulukuu 21, 2017 at 6:49 pm

    Oispa ihana voittaa tämä! Hyvää Joulua!

  • Maiju joulukuu 21, 2017 at 6:53 pm

    Kyllä kelpaisi!

  • Iina_O joulukuu 21, 2017 at 6:57 pm

    Mukana!!

  • Miia joulukuu 21, 2017 at 7:18 pm

    Mukana! 🙂

  • Jenni joulukuu 21, 2017 at 7:26 pm

    Mukana 🙂

  • Hanna Nyström joulukuu 21, 2017 at 7:26 pm

    Mukana!
    han.nystrom@gmail.com

  • ansu88 joulukuu 21, 2017 at 7:51 pm

    Mukaan myös!

  • elisabet joulukuu 21, 2017 at 7:54 pm

    Oh, Patyka! Mukana!

  • Riina joulukuu 21, 2017 at 8:01 pm

    Mukana ollaan 🤗

  • Maisa joulukuu 21, 2017 at 8:05 pm

    Mukana! 😀

  • Siny joulukuu 21, 2017 at 8:16 pm

    Nämä olisi kiva uusi tuttavuus itselle 🙂

  • maijam joulukuu 21, 2017 at 8:16 pm

    Mukana!

  • Sannamarianna joulukuu 21, 2017 at 8:17 pm

    Niin se vaan joulun odotus alkaa olemaan loppusuoralla. 🙂

  • Nekku joulukuu 21, 2017 at 8:17 pm

    Mukana, jälleen!🙂

  • Sari joulukuu 21, 2017 at 8:18 pm

    Olispa ihana joululahja itselleni !

  • Pauliina joulukuu 21, 2017 at 8:20 pm

    Mukana arvonnassa 🙂

  • Jessica joulukuu 21, 2017 at 8:29 pm

    Mukana ehdottomasti! Kunpa se arpaonni vaan joskus suosis🤔😄

  • Hetam joulukuu 21, 2017 at 8:54 pm

    Luxuslahja minulle itselle😆

  • Tiia Heinonen joulukuu 21, 2017 at 9:26 pm

    Osuisipa onni kohdalle 🙂

  • Ossi joulukuu 21, 2017 at 9:38 pm

    Jos onnisuo niin tietäisin kenelle nämä menisi lahjaksi

  • tt3 joulukuu 21, 2017 at 9:42 pm

    Mukaan arvontaan. 🙂

  • Mipzu joulukuu 21, 2017 at 9:48 pm

    Mukana arvonnassa. Tämän merkin tuotteita en vielä ole kokeillutkaan!