Lapset Ruoka

2-vuotisjuhlien värikäs vegemenu

heinäkuu 12, 2018

Lapsi täytti viime kuussa kaksi vuotta – ja pitihän tätä komiaa pienen miehen ikää tietty juhlia!

Tykkään kokkailla juhliin ruokia – kunhat reseptit vain ovat tarpeeksi simppeleitä. Vaikka fanitankin ruoanlaittoa en tosiaankaan ole sellaista safkahifistely-tyyppiä, jolle monituntiset kokkailut olisivat mukavaa ajanviettoa.

Tästä syystä olenkin ollut aina nimenomaan enemmän kokkaaja- kuin leipuri-ihmisiä – leipominen kun usein vaatii enemmän kärsivällisyyttä, aikaa, taikinoiden nostattelua ynnä muuta vastaavaa.

Pojan 2-vuotispippaloiden kohdalla löysin itsestäni kuitenkin myös yllättäen jonkin asteisen leipurin! Tämä muutos tapahtui tarpeeksi yksinkertaisen kakkuohjeen (vain kolme raaka-ainetta!) avulla. Pyöräytin juhliin kyseisellä reseptillä pari kappaletta suklaista juustokakkua helposti juhlia edeltävänä iltana – itse asiassa niin helposti, että aloin jo epäillä kakuissa olevan jotain hämärää (kun sitä normaalia hikistä leipomispaniikkia ei tullutkaan).

Epäilyistäni huolimatta kakut olivat menestys (niiden ulkomuoto oli hieman kolhuinen, mutta ei ole mitään mitä suuri marjakasa ei pelastaisi) ja niiden lisäksi äitini juhlapöytään herkun britakakun. Kaikki kakut olivat gluteenittomia ja omat suklaakakkuni lisäksi myös täysin vegaanisia.

 

Sitten siihen ydinasiaan, eli juhlien menun sisältöön – se näytti tältä:

 

Juomat

Kahvit + teet

Vichyä

Mehua

 

Suolaiset tarjottavat

Vegelautanen (tuoreita kasviksia + dipit & hummus)

Feta-pinaattipasteijat

Cocktailpiirakat & munavoi

 

Makeat tarjottavat

Suklainen juustokakku marjoilla (vegaaninen, gluteeniton)

Brita-kakku (gluteeniton)

Hedelmälautanen (tuoreista hedelmistä)

 

 

Juhlamenu oli omasta mielestäni tosi toimiva, sillä kerrankin osasin arvioida kokonaisuutta realistisesti ja välttää överit tarjoamisten määrät – kuitenkin samalla kooten tarjoiluista runsaan ja värikkään synttäripöydän.

Ehdin myöskin kerrankin itse ottaa näissä juhlissa rennommin, sillä ikävä kyllä olen aiemmissa lapsemme pippaloissa löytänyt itsestäni neuroottisesti stressaavan äiti-ihmisen (not good!).  Eikös se ole kuitenkin loppupeleissä aidosti onnistuneiden pippaloiden merkki – hyvät tyypit ja jutut, eivätkä ne viimeisen päälle kiillotetut kakkulapiot?

Joten hurraa rennoille juhlille & supersimppeleille kakkuresepteille!

 

Ja onnea maailman paras 2-vee!

Kanssasi elämää eteenpäin tarpoessa ei maailmasta koskaan ehdy toivo tai valo –

eivätkä myöskään kovalla äänellä jaetut höpinät.

 

You Might Also Like

6 Comments

  • Reply Hertta heinäkuu 12, 2018 at 9:44 am

    Täydelliset tarjoilut!👌 Onnittelut pikkumiehelle! Suklaakakun reseptiä kehiin..😊

    • Reply Viola heinäkuu 12, 2018 at 11:02 am

      Voi kiitos onnitteluista, välitän ne sankarille!

      Ja kakun ohjeen mietinkin ehkä jakavani – eli kiitos toiveesta, toteutan sen ensi viikolla! 🙂

  • Reply Merimiehen vaimo heinäkuu 12, 2018 at 5:47 pm

    Ihanat tarjoilut! Onnea pienelle sankarille 🙂

    • Reply Viola heinäkuu 13, 2018 at 12:13 pm

      Kiitos! <3

  • Reply Homer heinäkuu 13, 2018 at 3:11 pm

    Nam! Hienot tarjoilut ja onnea pikkumiehelle! Olen setämiehenä seuraillut teidän huikeaa taivaltanne ja olen onnellinen siitä, että avioliittonne on kestänyt. 30 v. avioliitossa olleena tiedän, että karikoita riittää, mutta jos niistä selviää, voi palkintona olla rakkaudellinen elämä ja paljon yhteisiä muistoja. Elämän ei tarvitse olla helppoa, itseasiassa helppo elämä on tylsää.

    • Reply Viola heinäkuu 18, 2018 at 9:50 am

      Nimenomaan: ei tylsän helppoa elämää! Hyvää kesää sinne! ps. Ja kiitos onnitteluista. 🙂

    Leave a Reply